Korihait otti voiton Pyrinnön nenän alta

Pyrintö aloitti tämän kauden Korisliiga-kautensa Uudessakaupungissa tappiolla. Pirteästi aloittaneet tamperelaiset eivät saaneet kuitenkaan puolustustaan toimimaan ja Korihait vei ansaitusti avauspisteet.

Mitä tapahtui?
Pyrintö oli ottelun ensimmäiset 5 minuuttia ylivoimainen. Korihait joutui ottamaan jo 2.aikalisän kun tamperelaiset johtivat 1.jakson puolivälissä 2-14. Korihait pääsi kuitenkin peliin mukaan, kun se sai ketsuppipullon korkin auki ja Pyrintö auttoi hailaumaa ensin puolustuksen kommunikointi virheillä ja sitten huonon 1 vs 1 puolustuksen vuoksi. Pyrintö teki edelleen ajoittain helppoja koreja ja Korihait ajautui virhevaikeuksiin. Näytti, että Pyrintö hoitaa kyllä pelin kotiin.
Korihait kuittasi kuitenkin toisessa päässä ja roikkui mukana. Puoliajalta huomattavasti aggressiivisemmin tullut Korihait pyyhkäisi ohi 3.jakson puolivälissä Teemu Sulosen (18/2) hurjalla kolmossumalla (ottelussa kolmoset 6/8).
Pyrintö muuttui takaa-ajajaksi eikä sopeutunut tuohon rooliin vaan pelihuumori näytti katoavan. Pyrinnön pehmeydestä kertoo vain 13 virhettä pelissä jossa puolustus ei toiminut. Tilanteet jäivät kesken.
Puolustuksen ongelmien myötä Pyrinnön hyökkäyskin muuttui staattiseksi match-up pelaamiseksi ja uusikaupunkilaiset juoksivat useamman nopean hyökkäyksen huonoista heitonvalinnoista.

Pyrinnöllä oli lopussa vielä mahdollisuus voittoon, kun uusi epäurheilijamaisen virheen sääntö antoi mahdollisuuden tasoittaa 4 pisteen taka-asema. Joonas Caven (8/4) heitti 2 vapariaan sisään, mutta niitä seuranneesta pallonhallinnasta Brian Asburyn lay-up pomppasi raudasta ulos. Pyrintö pakotti Korihait vapariviivalle ja saikin vielä aikalisän kautta mahdollisuuden yrittää 3 pisteen heitolla tasoitusta 9 sekuntia ennen loppua, mutta lopulta Pyrintö ei saanut enää heittoa ilmaan.

Ottelun hahmot:
Korihait saa kiittää voitostaan Teemu Sulosen lisäksi väkkärämäistä takamiestään Chaz Williamsia (13/5) ja Sean O’Brienia (25/3) jotka aiheuttivat Pyrinnön puolustuksessa jatkuvia match-up ongelmia. Lisäksi Juan Pattillo (15/6) piti Korihaita mukana pelissä. Etenkin ottelun ratkaisuhetkillä Justus Kilpinen (12/6) pelasi voitontahtoisesti ja älykkäästi vanhoja joukkuekavereitaan vastaan.
Pyrinnöstä Brian Asbury oli tehokkain 29 pisteellä ja 7 levypallolla. Toinen positiivisen +/- tilaston ottelusta saanut oli Kenny Manigault (14/7) joka pärjäsi puolustuspäässä parhaiten.  Joonas Caven (8/4) oli varsinkin 1.puoliajalla puolustuskorilla sellainen pelote kuin pitääkin. Devonne Giles (10/6) oli erinomainen ottelun alussa, mutta katosi kuvasta pelin edetessä.

Teemu Sulonen, Korihait:
Mulla oli helppo työ-piti vaan heittää pallot sisään kun muut pelas hyviä paikkoja

Antero Lehto, Pyrintö:
Ei me huonosti tänään pelattu, mutta Korihait pelasi tänään suuremmalla sydämellä.

Jarno Nikula, Korihaitten päävalmentaja:
Alku oli tänään(kin) kamala mutta tänään löytyi taisteleva ilme jakolmen pisteen voitto tällaisessa pelissä on hieno suoritus.

Sami Toiviainen, Pyrinnön päävalmentaja:
Paljon oli tänään hyvääkin mutta korihait oli kotonaan nälkäisempi ja hatunnosto heille ensimmäisen viiden minuutin jälkeisestä hienosta noususta.

Pyrinnön ensimmäinen kotiottelu on ensi keskiviikkona 4.10. klo 18.30 Pyynikin palloiluhallissa.
Vastaan asettuu naapurikaupungin BC Nokia.

Liput ennakkoon tiketti.fi/pyrinto
ja Pyrinnön toimisto Klingendahl, Pyhäjärvenkatu 5 H.