Kova voitto Seagullseista!

Ensimmäiset 25 minuuttia eloonjäämiskamppailua käynyt Pyrintö äityi 2. puoliajalla hurjaan puolustusvireeseen ja juoksi nopeilla hyökkäyksillä tärkeään 97-87 (46-50) voittoon. Taistelu pudotuspelien kotiedusta jatkuu!

Lähtökohdat:

Lähtökohdat otteluun olivat joukkueiden aiemmista kohtaamisista muuttuneet. Seagulls oli saanut Tuukka Kotin rinnalle toisen ison pelaajan Basabe Melsahnin, Pyrinnöltä taas puuttui loukkaantunut sentteri Devonne Giles. Seagullsilta puuttui vastaavasti laituri Jermaine Marshall.

Jos Pyrintö oli aiemmissa peleissä ollut vahvempi korin alla, nyt näytti 1. puoliajalla, että Pyrintö on vaikeuksissa nimenomaan sisäpelin puolustuksen kanssa. Seagullsin hyökkäyksessä pallo liikkui erinomaisesti ja kun Marshallin sivussa ollessa Tuukka Kotti (27/8) ja Antti Kanervo (13/1/7syöttöä) heittivät tappavan tarkasti, Pyrintö oli vaikeuksissa.
Pyrinnön onneksi Topias Palmi (23/5) oli huimassa vireessä ja Pyrintö roikkui Palmin 15 pisteen ansiosta pelissä mukana.  Myös Kenneth Manigault (18/3/4 riistoa) taisteli molemmissa päissä esimerkillisesti ja esti helsinkiläisiä pääsemästä karkumatkalle, joka varmaan kaikkien mielestä roikkui ilmassa. Juanya Green väkersi 1. puoliajalla 100% tarkkuudella 10 tärkeää pistettä.
Pyrintö sai 2. jakson loppuun eron kurottua 4 pisteeseen ja se loi uskoa pukukoppiin siirryttäessä.

Vaikka 3. jakson alku noudatti vielä käsikirjoitusta, jossa Seagulls vie peliä, onnistui Pyrintö kääntämään ottelun suunnan jakson puolivälin jälkeen kun valmennuskaksikko Sami Toiviainen – Ilpo Rantanen käskytti Pyrinnölle aggressiivisemman puolustuksen jonka kautta Pyrintö sai ensin muutaman stopin, mutta mikä vielä tärkeämpää, kotijoukkue sai haltuunsa ottelun pelirytmin. Brian Asbury (22/9) kiitti, sillä hänen suoraviivaisuutensa pääsi oikeuksiin ja mies riisti pallon lokkilaumalta 5 kertaa ja juoksi pallon koriin toisella puoliajalla peräti 16 pisteen edestä.

Toiviainen heitti vettä kiukaalle ja Pyrinnön juostua nopean hyökkäyksen, piiskasi valmennus joukkueen paikkaprässiin jossa iskettiin vastustajan hetkelliseen itseluottamuksen katoamiseen. Niistäkin saatiin pari helppoa koria. Yhtäkkiä 30 min. jälkeen 5 pisteen takaa-ajo oli muuttunut 78-72 johdoksi.

Seagulls on kova joukkue. Vaikka Pyrinnöllä oli hönkä päällä, se roikkui mukana 4. jakson puoliväliin jonka jälkeen kotijoukkue iski viimeiset niitit Petri Heinosen (4/10/3 syöttöä) hakiessa peräti 6 hyökkäyslevypalloa ja antaen näin Pyrinnölle aina uuden mahdollisuuden pelata kellosta sekunteja pois sekä tietysti tilaisuuden yrittää koria uudestaan. Kun Osku Heinonen niittasi kolmosellaan Pyrinnön 93-83 johtoon 3 minuuttia ennen loppua, katkesi Seagullsin selkäranka.

Pyrinnöstä mainittava edellisten lisäksi Antero Lehdon (5/1) pelinjohto ja 7 koriin johtavaa syöttöä sekä tänäänkin Lassi Kilpisen (5/1) vahva panos pelin hämmentäjänä. Lassi on lunastanut paikkansa tällä kaudella Korisliiga-joukkueen vakikokoonpanossa pelaten tänäänkin yli 20 minuuttia. Lassin osalla myös syytä mainita, että mies on Pyrinnön toiseksi paras (Petri Heinosen jälkeen) koko kauden +/- -tilastossa.

Joukkueiden tilastoja vertaillessa ottelun ratkaisu oli selkeästi Seagullsin toisen puoliajan 14 pallonmenetystä, joista Pyrintö rankaisi lay-upeilla ja henkeä nostattavilla donkeilla.
Toinen erikoisuus on Seagullsin peräti 22 syöttöjen määrä, jolla harvemmin hävitään pelejä. Joukkue hyökkäsi erinomaisesti 1. puoliajalla ja toisella puolikkaallakin silloin kun ei hukannut palloa.
Kolmas kummallisuus on, että helsinkiläiset olivat tarkempia pelitilanneheitoissa (50%-59%, vaparit molemmilla erinomainen 93%) ja voittivat jopa niukasti myös levypallot (31-33). Pyrinnön voiton selittää kuitenkin Pyrinnön selvästi suurempi 2 pisteen heittojen määrä: Pyrinnöllä 34/60 ja Seagullseilla 28/41.
Ja sen taas mahdollisti menetysten ero (6-19) ja sitä kautta Pyrinnön saama suurempi pallonhallintojen määrä.

Kova voitto pitää tamperelaisten toiveet kotiedusta elossa, vaikka Pyrinnön runkosarjan loppuohjelma onkin kilpakumppaneitaan haastavampi.
Alex Vaenerberg, Seagulls:
Katsojaystävällinen matsi. Pelasimme hyvän 1. puoliajan, jolloin olisi varmaan pitänyt saada tehtyä enemmän eroa. Olisi ehkä pitänyt päästä vielä enemmän korin alle, kun Pyrinnöltä puuttui vielä Giles. 2. puoliajalla matsi ratkesi meidän pallonmenetyksiin. 19 menetystä on tosi paljon ja Pyrintö pääsi niistä myös usein juoksemaan vapaan lay-upin.

Topias Palmi, Pyrintö:
Hyvä peli kaiken kaikkiaan. 1. puoliaika oli meille ongelma etenkin puolustuksessa. Seagulls pääsi rankomaan meitä korin alta. 2.puoliajalla saimme onneksi puolustuksen jujusta kiinni ja saimme aiheutettua menetyksiä vastustajalle ja pääsimme juoksemaan nopeita.

Mikko Larkas, Seagullsin päävalmentaja:
Onnittelut Pyrinnölle. 1. puoliajalla oli monta kertaa tilanne, että peli olisi voinut revetä hyväksemme, mutta aina tuli kova kori tai meidän nukahdus. Sitten 3. jaksosta alkaen meille tuli pallonmenetyksiä niin paljon ettei ollut mahdollisuutta voittoon. En tiedä miksi niin kävi, kun näytti ettei siinä vaiheessa osattu enää edes pomputtaa palloa. Pyrintö sai 26 pistettä meidän menetyksistä ja vielä 16 pistettä hyökkäyslevypalloista.

Sami Toiviainen, Pyrinnön päävalmentaja:  
Hyvä tasoinen koripallo-ottelu, varsinkin hyökkäyksellisesti. Olimme 25 min perässä ja roikuimme mukana hyvällä hyökkäyslevypallopelaamisella ja kovilla yksilösuorituksilla. Sitten löysimme puolustukseen sen aggressiivisuuden, jolla saimme riistoja ja voitettiin matsi. Kun oli nihkeetä, löytyi penkiltä aina voimaa. Joukkue teki duuninsa uskoen, että voidaan voittaa, siihen olen erityisen tyytyväinen.

Pyrinnön seuraava ottelu on ensi keskiviikkona 21.3. , kun se matkustaa Saloon sarjakärki Vilppaan vieraaksi.

Kotiyleisön eteen Pyynikille joukkue palaa
perjantaina 23.3. klo 18.30 kun vieraaksi saadaan voitokkaassa kunnossa oleva Karhubasket.

Liput ennakkoon tiketti.fi/pyrinto
ja Pyrinnön toimisto Klingendahl, Pyhäjärvenkatu 5 H.