J´nathan Bullock aloitti ilotulituksen jo iltapäivällä – Karhu nurin

dogi

Korisliiga

Pyrintö - Karhu
81-79 (40-37)

Pyrintö sai haluamansa revanssin Kauhajoen Karhusta ja päätti vuoden ansaittuun voittoon 81-79 (40-37).
Näin Karhun kanssa käydyt back to back -pelit päättyivät molemmat kotijoukkueen 2 pisteen voittoihin.
J’nathan Bullock oli uudenvuodenaattona Pyrinnön ja kentän kuningas. ”J”:n varhainen ilotulitus toi peräti 28 pistettä ja 10 levypalloa. 3 pisteen heitot Bullock upotti erehtymättömästi 6/6.  Miehen hyökkäyspään supersuoritusta korostaa, että hän oli tänään kotijoukkueen ainoa pelaaja, joka onnistui voittamaan oman pelaajansa hyökkäyspäässä säännöllisesti. Eilisen jäljiltä Karhu panosti Bullockin vartiointiin, mutta silti mies kantoi joukkuettaan kovilla tehoilla (tehoindeksi 33).

Pyrintö määräsi tänään pelin tahdin, vaikka pelissä oli eilisen tapaan melkoiset trillerin ainekset.
Kauhajoella tasatilanteita oli peräti 14, johtoasema vaihtui 20 kertaa. Tänään johto vaihtui vain viidesti eikä ihan tasatilanteessa oltu kertaakaan. Silti peli oli tänäänkin äärimmäisen tasainen ja perjantain tapaan voittomarginaali lopulta vain 2 pistettä kotijoukkueelle.

Pyrintö johti peliä ensimmäisellä puoliajalla parhaimmillaan jo 9 pisteellä, mutta Karhu ajoi sinnikkäästi eron kiinni, joko kovilla henkilökohtaisilla ratkaisuillaan tai Pyrinnön virheistä. Sikäli ensimmäinen puoliaika näytti tutulta, että Karhu pääsi vapaaheittoviivalle ja Pyrintö ei sitten millään (2 vapaaheittoa 20 minuutissa). Se ennusti ongelmia, sillä Pyrintö ei tuntunut saavan kaukoheittojakaan sisään kuin Bullockin toimesta.

Toisin kävi. 3.jaksolla Andre Stringer (4/0/2 syöttöä) loi Pyrinnön hyökkäykseen eloa. Vaikkei miehen tilasto nyt loistakaan, aika moni Pyrinnön laadukas heitto saatiin Stringerin luotua ensin tilan ja hetkellisen ylivoiman, jonka jälkeen heitto lähti toisen tai kolmannen jatkosyötön jälkeen. Koriksessa kakkossyöttöjä ns. ”Gretzky-syöttöjä” ei yleensä tilastoida, mutta Stringerin panos oli tänään tärkeä, etenkin kun muuten hyökkäyspelin luominen oli pitkälti Bullockin varassa.

Viimeisellä jaksolla Pyrintö repi hissukseen eroa ja johti vielä 1 min 30 sek ennen loppua 10 pisteellä, kunnes Karhun paras Bojan Sarcevic (14/5/8 syöttöä) käynnisti takaa-ajon. Pyrintö näytti odottavan Karhun rikkovan eikä ollut valmis siihen, että virheitä ei vihelletäkään prässitilanteessa niin herkästi kuin vielä eilen.
Vähän pehmeästi tilanteen pelannut Minard menetti pallon josta Juho Lehtoranta (9/5) heitti nopean kolmosen ja äkkiä pelattiin taas voitosta, tilanne 77-73. Bullockin heitto pomppasi ulos josta Sarcevic ajoi härskisti pyrintöläisten ihmetellessä lay-upin ja eroa 2 pistettä!  Viimeinen 30 sekuntia pelattiin shakkia, kun Karhu katkaisi kellon ja pakotti Pyrinnön vapariviivalle ja otti sen jälkeen upporikasta-rutiköyhää tyyliin kovia ratkaisuja.

Pyrintö pelasi viimeiset 5 sekuntia 3 pisteen johdossa fiksusti. Ensin Petri Heinonen katkaisi Karhun hyökkäyksen virheellä ennen puolta kenttää, kun joukkuevirheet eivät olleet vielä täynnä. Sitten Topias Palmi otti virheen ennen heittoa, kun kellossa oli vain 0,9 sekuntia. Bojan Sarcevic ei saanut siis mahdollisuutta tasoittavaan kolmoseen. Hän heitti ensimmäisen vaparin sisään (81-79), mutta oli pakotettu heittämään toisen tahallaan ohi, jotta Karhu saisi mahdollisuuden yrittää 2 pisteen koria.
Pyrintö onnistui levypallosulkemisessa eikä Karhu saanut kunnolla palloa enää haltuunsa ennen summerin soimista. Huh-huh!

Petri Heinonen (6/6) osoitti jälleen arvonsa joukkueelle, etenkin puolustuspäässä, kun mies pystyy sekä tuplaamaan pallo-screeneissä, että voittamaan oman miehensä korin alla ilman apuja. Heinosen pelin lukeminen on myös omalla tasollaan ja hän sijoittuu pallottoman puolustajana järjestään oikein, peittäen näin syöttömahdollisuuksia tai viemällä tilan vastustajalta. Myös hyökkäyspäässä Pete tuntuu saavan uusia tehoja Andre Stringerin myötä.

Ville Pekkola (6/1) pelasi toisen peräkkäisen hyvän pelin ja totutun armottoman puolustuksen lisäksi viimeisteli omat paikkansa tehokkaasti.  Alaraajavammasta kärsivää Wally Judgea tänäänkin paikannut Pyrintö II -joukkueen Terrell Vinson (11/4) ehti tilanteisiin tänään jo paljon paremmin kuin eilen ja kelpo puolustuksen lisäksi viimeisteli paikoista hyvällä varmuudella.

Joonas Caven (2/3) pelasi erinomaisen puolustuspelin ja varsinkin peliä ratkaistaessa miehen otteissa oli juuri sellaista räväkkyyttä ja aggressiivisuutta mihin 211 senttiseksi poikkeuksellinen liikkuvuus antaa mahdollisuuden.  Eilen loistanut Topias Palmi (7/4) vaikutti ajoittain hieman turhautuneelta, mutta Karhu oli selvästi valmistautunut pelaamaan juuri Palmia pois pelistä. Se omalta osaltaan loi tilaa muille.

Ricky Minardin (8/3) peli näytti vähän tukkoiselta, painoiko sitten eilinen Kauhajoen reissu vai joululoman lentojen jet-lag, mutta miehen jalat eivät olleet tänään terävimmillään. Antero Lehdonkaan (7/4) kaukoheitot eivät tänään osuneet maaliinsa, mutta kapteeni jakoi koriin johtavia syöttöjä tänään eniten (6 kpl).

Vaikkei Pyrinnöllä varsinaiseen ”pöljään päivään” päässeet muut kuin Bullock, Pyrintö suoritti aika tasaisesti, kun kaikki 10 kentällä käynyttä pelaajaa pääsivät korintekoon.

Bojan Sarcivic, Karhu:
Meillä oli mahdollisuus voittoon vielä lopussakin. Kun ei ollut hävittävää, pystyimme ottamaan koviakin riskejä ja saimme siksi paikkaprässillä riistoja. Itse sain myös mahdollisuuden tasoittaa peli kolmosella, mutta nyt se ei onnistunut.

J’nathan Bullock, Pyrintö:
Tämä oli hyvä peli, myös henkilökohtaisesti. Kiitos valmentajalle ja seuralle, että sain mahdollisuuden käydä joulutauolla kotona ja nähdä poikani, sain siitä lisää energiaa. Meillä on hyvä joukkue, jossa on paljon potentiaalia ja keväällä mahdollisuus uuteen alkuun.

Sami Toiviainen, Karhun päävalmentaja:
Molemmat pelit, niin eilen kuin tänään, olivat hyviä koripallo-otteluita. Eilen pelin intensiteetti oli kovempi, mutta tänään molempien joukkueiden suorittaminen oli tasaisempaa. Olimme koko pelin takaa-ajajia ja prässimme avulla saimme lopussa mahdollisuuden vielä voittoonkin. J’nathan Bullock oli tänäänkin erittäin hyvä. Hän heitti pari todella kovaa kolmosta ja haki kovia levypalloja.

Ilkka Palviainen, Pyrinnön päävalmentaja:
Karhu puolusti selvästi aloitteellisemmin ja paremmin kuin eilen ja se oli tehnyt kotiläksyt eilisen jälkeen meitä paremmin. Saimme silti olla tänään kuskin paikalla läpi pelin ja se on kotisalissa aina vähän helpompaa kuin vieraissa. Olen iloinen, että meillä on niin paljon niin hyviä pelaajia. Meiltä löytyy leveyttä ja erikoisosaamista niin hyökkäykseen kuin puolustukseenkin. Haluan välittää kiitokset ja uuden vuoden toivotukset Kauhajoelle, jossa talkoolaiset pitivät meistä eilen erinomaista huolta.

Pyrinnön historian ensimmäinen peli vuonna 2017 on keskiviikkona 4.1. Kouvolassa ja Pyynikille palataan loppiaisperjantaina 6.1. klo 18.30 jolloin Pyynikille saapuu Vilpas.

Kuva: Rami Myllymaa

Korisliiga

Pyrintö - Karhu
81-79 (40-37)