Kouvot vei sarja-avauksen

Korisliiga

Kouvot - Pyrintö
94-87 (45-42)

Pyrintö taisteli urhoollisesti Korisliigan avauksessa Kouvolassa. Kouvot vei kuitenkin voiton 94-87 (45-42).
Ihan kaikki tähdet eivät olleet Pyrinnön puolella Korisliigan sarja-avauksessa Kouvolassa.
Joonas Caven ja Peetri Heinonen pois kokoonpanosta, bussi juuttui kolariruuhkaan Iitissä ja valmistautumisen kanssa tuli vähän kiire. Eikä Kouvojen viime kevään mestaruusviirin nostamisen todistaminen ollut hopeajoukkuetta kohtaan sarjaohjelman tekijältä se onnistunein veto. Ei vaan yleensä kuulu tapoihin.

Vaan noita pohdiskeli lähinnä kouvolalaisyleisö, ei Pyrinnön joukkue, jonka lataus oli kova eikä noita ulkopuolisia seikkoja kukaan edes maininnut.
Ottelun ensimmäinen neljännes oli aika vaatimatonta korista. Menetyksiä ja helppoja ohiheittoja tuli paljon. Ensimmäisen 5 minuutin jälkeen peli oli tiukasti 5-5.  Sitten Pyrintö sai Topias Palmin (17/3) vahvojen suoritusten avulla 9-16 johdon kun päästiin lyhyelle tauolle.
2. neljänneksen alkuun Kouvot tuli isolla viisikolla ja kuroi eroa kiinni Pyrinnön jäädessä vähän pieneksi. Erän puolivälissä Pyrintö onnistui repimään mukavasti eroa Justus Kilpisen ennakkoluulottoman hyökkäyspelin ja vahvan puolustuspelin avustuksella. Topias Palmi vei Pyrrinnö jo 23-31 johtoon ja pakotti Pieti Poikolan ottamaan Kouvot aikalisälle.
Erän loppu olikin sitten Kouvojen ja Mansikka-ahon yleisö syttyi kannustamaan omiaan. Kun 2. jaksoa oli jäljellä 1:35 Ville Kaunisto heitti kolmosella Kouvot ensimmäisen kerran johtoon. Justus Kilpinen kuittasi kuitenkin välittömästi (37-39). Myös J’Nathan Bullock ampui todella kaukaa erän loppuun kolkin, mutta huolimattomuus antoi Kouvoille 45-42 johdon puoliajalle.

3. jakso pelattiin kori korista.  Pyrintö oli vaikeuksissa Kouvojen vikkelien takamiesten kanssa, kun erinomaisen pelin pelannut Tuomas Hirvonen (18/1/ 7 syöttöä) ja Raheem Appleby (22/0) ajoivat screeneistä kovaa korille. Vaan yhtä lailla Kouvoilla oli vaikeuksia löytää oikeaa puolustajaa ihan hurjaan vauhtiin päässeelle Antero Lehdolle (16/3).  Kolmen erään jälkeen Kouvot niukassa johdossa 70-67.

Viimeisellä neljänneksellä Kouvot sai otetta ja puhkui voitontahtoa, kun Pyrinnön kasvatti Osku Heinonen (10/3) tykitti Tuomas Hirvosen kanssa armotta bonusviivan takaa aina kun Pyrintö pääsi tuntumaan.
Muutaman sähläyksen, peräkkäisten menetysten ja hyökkääjänvirheen jälkeen, Kouvot sai revittyä voittoon riittäneen eron.

Pyrintö voitti levypallot 48-41, joka on kova suoritus kun vastassa kuitenkin sarjan pisin joukkue ja Pyrinnöltä 418 cm pois kokoonpanosta.

Ottelun parhaina palkittiin Pyrinnöstä Topias Palmi ja Kouvoista Tuomas Hirvonen.
Mainion ottelun pelasi myös Kouvot-kapteeni Ville Kaunisto (18/10).
Pyrinnöstä kunnioitettavan urakan tekivät aiemmin mainittujen lisäksi amerikkalaiskolmikko Ricky Minard (15/12/4syöttöä) sekä J’Nathan Bullock (16/10) sekä Korisliigassa debytoinut Wally Judge (13/12).

Topias Palmi:
Lataus oli kova ja voitto olisi ollut otettavissa. Muutama lipsahdus ja huono hyökkäys antoi Kouvoille helppoja pisteitä.

Päävalmentaja Ilkka Palviainen:
Parin heiton päähän jäätiin.  Kouvot hyödynsi kotiedun.
Kun 2.neljänneksellä olimme harmittavan pehmeitä, Kouvot vei ansaitusti voiton.

Pyrinnön ensimmäinen kotiottelu pelataan jo perjantaina 7.10. klo 18.30 Pyynikin palloiluhallissa. Hanki lippusi etukäteen kätevästi Tiketistä.

2d7a7752

Lue myös: Pyrintö mukana Roosa nauha -keräyksessä
Kuvat: MJ Pitkänen

Korisliiga

Kouvot - Pyrintö
94-87 (45-42)