Pyrintö voitti BC Nokian ensimmäisessä paikallistaistossa

Runsaslukuinen Pyynikin palloiluhallin yleisö sai rahoilleen vastinetta, sillä Pyrinnön ja BC Nokian peli oli kovaa taistelua, tasainen alusta loppuun ja lisäksi hyvätasoinen koripallo-ottelu. Pyrintö käänsi lopulta pelin ja vei sarjapisteet 76-71 (32-33) voitolla.
Joukkueiden väliset voimasuhteet vaihtelivat ottelun aikana, vuoroin toinen oli aina niskan päällä.
Johtotilanne vaihteli 9 kertaa ja suurin ero joukkueiden välillä oli vain 8 pistettä.

Mihin ottelu ratkesi?

Antero Lehdon kovaan 3 pisteen heittoon vajaa minuutti ennen loppua. Lehto oli Nokian papereissa merkitty mies juuri ratkaisuhetkien heiton ottajaksi, mutta kapteeni Lehto tykitti kaukoheitot tänään peräti 5/6 eikä tietenkään jättänyt mahdollisuutta käyttämättä. Nokia joutui tasatilanteesta takaa-ajajaksi eikä onnistunut eroa enää tavoittamaan.

Pyrintö pelasi parhaimmillaan monipuolista hyökkäyspeliä, pallo liikkui ja pakotettuja ratkaisuja tuli ajoittaisia mustia hetkiä lukuun ottamatta entistä vähemmän. Selkein parannus avausotteluun oli merkittävästi kohentunut puolustuspeli. BC Nokian kaltaisen tulivoimaisen joukkueen pitäminen 71 pisteessä ja huonoilla heittoprosenteilla (Nokia 2p heitot 35% ja 3p heitot 36%) todistaa asennemuutoksesta. Pyrintö voitti lopulta myös levypallot (43-36) ja se tasoitti riittävästi pallonhallintojen määrää, vaikka Pyrinnölle sattui vielä pallonmenetyksiä suuri määrä 21 kpl.

Jo lähtökohtaisesti BC Nokia kertoi panostavansa Pyrinnön isojen miesten, Devonne Giles-Brian Asbury, puolustukseen. Tehtävä ei helpottunut yhtään, kun Nokian ykkössentteri, lähtöjään espoolainen Daniel Dolenc sai 3. virheensä jo toisen neljänneksen ensimmäisellä minuutilla ja viidennen virheen vain 8 min 28 sekunnin peliajan jälkeen. Nokian kookkaat, mutta enemmän ulkopelaajan paikalla normaalisti operoivat laiturit joutuivat vähän vieraaseen rooliin. Dolencin virheongelmat muuttivat niin Nokian hyökkäyspeliä kuin varsinkin puolustuspeliä.

Ottelun hahmot:
Kuten jo edellä kerrottiin, ottelun kiistaton hahmo ja paras pelaaja oli Antero Lehto (25 pist/1 lev./3 syöttöä). Kapteeni Lehto näytti esimerkkiä taistelutahdosta molemmissa päissä kenttää.
Lisäksi Devonne Giles (14/8/3) loi Pyynikillä turhan harvoin nähdyn kotijoukkueen sisäuhan. Oman ratkaisuvalmiuden lisäksi Giles syöttää palloa myös ulos tai leikkaaville pelaajille erinomaisesti. Joonas Caven (11/5) pelasi jo toisen hyvän pelin ja esitteli illan makeimman torjunnan.

Muuten Pyrintö oli nimenomaan joukkue. Valmennusjohto peluutti 9:ää pelaajaa hyvin ja jokaisella pelaajalla oli selvästi annettavaa joukkueelle. Hyvä esimerkki oli viime minuuteilla, kun Toiviainen kylmän viileästi vaihtoi Devonne Gilesin kentältä, kun BC Nokia pelasi pallo-screenistä kaukoheittoja Gilesin puolustettavaksi liian nopeille pelaajille. Osku Heinosen kentälle mentyä Pyrintö pystyi vaihtamaan screeneissä ja sai käden eteen ratkaisuheittoihin. Tilastojen valossa vaisun hyökkäyspelin pelannut Heinonen oli kuitenkin tänään puolustuspelissä loistava. Joukkueen paras +/- tilasto yhdessä Lehdon kanssa, miesten ollessa kentällä Pyrintö vei Nokiaa peräti +21 pistettä.

BC Nokian parhaita olivat tänään Lawrence Gilbert jr (18/4/4) ja Eldar Skamo (11/3). Mainittakoon, että nokialaisten kapteeni, seuran oma kasvatti ja ikoni Henri Hirvikoski oli puolestaan BC Nokian paras +/- tilastossa, + 14.

 

Layton Hammonds, BC Nokia
Fyysinen peli joka sopi minulle hyvin. Minun roolini joukkueessa on tuoda nimenomaan fyysisyyttä, ottaa levypalloja ja torjuja heittoja. Pystymme joukkueena parantamaan tästä vielä kauden mittaan.

Antero Lehto, Pyrintö:
Hyvä ja varmasti viihdyttävä peli yleisölle. Ottelu olisi voinut kääntyä kummalle vaan. Kun hyökkäys toimii, se tuo energiaa myös puolustukseen. Meidän joukkueessa on paljon taitoa ja isoja iltoja tulee kauden mittaan monille, tänään oli minun vuoroni tehdä pisteitä. Kehitettävää riittää puolustuksessa jossa nukahduksia tuli tänäänkin liikaa. Samoin syöttöjen ja menetysten suhde huolestuttaa. Emme saisi antaa ilmaisia pallonhallintoja vastustajalle näin paljon.

Ville Tuominen, BC Nokian päävalmentaja:
Tämä oli meiltä parempi peli kuin lauantainen kotipelimme Seagullsia vastaan, vaikka lopputulos oli päinvastainen.
Puolustus toimi varsin hyvin, mutta hyökkäys kangerteli. Joukkueessamme ei ole suuria tähtiä vaan joukkueen täytyy saada hyökkäykseen flow ja pallon liike. Tänään pelasimme viimeiset 3 minuuttia hero ball:ia, sankaripalloa, ja voitto yritettiin ottaa yksilösuorituksilla.

Sami Toiviainen, Pyrinnön päävalmentaja:
Pelimme oli ajoittain oikein hyvää, mutta välillä, varsinkin 1. puoliajalla, olimme ihan liian pehmeitä levypalloissa. Annoin tästä palautetta puoliajalla ja onneksi se auttoi. Korinaluspelaajamme Devonne Giles tuo syvyyttä peliimme ja kun hän on myös hyvä keskimatkan heittäjä, se antaa mahdollisuuksia hyökkäykseemme. Petri Heinonen palaa normaaliin harjoitusvahvuuteen ensi maanantaina ja toivottavasti pelivahvuuteen jo kotiottelussa KTP:tä vastaan.

Pyrinnön seuraava ottelu on perjantaina Lapualla Korikobria vastaan ja kotiyleisön eteen joukkue palaa lauantaina 14.10. kun Pyynikille saapuu legendaarinen KTP.

Liput ennakkoon tiketti.fi/pyrinto
ja Pyrinnön toimisto Klingendahl, Pyhäjärvenkatu 5 H.