Keskiviikkona kauden avaustappionsa kotikentällään Salon Vilpasta vastaan kärsinyt Tampereen Pyrintö palasi tänään voittojen tielle vakuuttavalla tavalla. Vierasreissun Kotkaan tehnyt Pyrintö esiintyi tänään KTP-Basketia vastaan hyvin kummassakin päässä kenttää ja haki selkeän vierasvoiton lukemin 74-98 (28-51).

Alkukaudesta etenkin puolustuksensa kanssa tuskaillut Pyrintö otti tänään selkeän kehitysharppauksen eritoten puolustuspäässä. Varsinkin ottelun ensimmäisellä puoliajalla Pyrintö sai taktisilla puolustusvalinnoillaan KTP:n hyökkäyspelaamisen vaikeuksiin ja pääsi juoksemaan kenttää stopeista sekä vastustajan pallonmenetyksistä. Kotkalaisten pistemäärä oli puoliajalla vain 28 pistettä ja puoliaikatilanne Pyrinnölle jo ratkaisevan tuntuisesti 28-51.

Ottelun toisella puoliajalla peli tasoittui ja laajalla materiaalilla peluuttanut vierasjoukkue tyytyi kontrolloimaan tilannetta. Vastustaja ei missään vaiheessa saanut riittävää kirivaihdetta päälle, vaan ero pyöri koko toisen puoliajan parinkymmenen pisteen tuntumassa. Pyrintö johti neljännen jakson lopulla ottelua parhaimmillaan jo 31 pisteellä, mutta KTP pääsi vielä viimeisten minuuttien aikana kaunistelemaan lukemia ja lopulta kaksi sarjapistettä lähti Pyrinnön matkaan 24 pisteen vierasvoiton turvin.

Pyrinnön päävalmentaja Sami Toiviainen oli pelin jälkeen erittäin tyytyväinen koko joukkueen tasapainoiseen esitykseen.

-Minusta tämä oli meidän tämän kauden tasapainoisin esitys kummassakin päässä kenttää. Puolustuksessa ”säkitimme” Kotkan isoista todella paljon ja saimme näin heidän hyökkäyspelaamisen täysin tukkoon.

-Hyökkäyksessä emme tehneet tänään mitään erikoista, mutta olimme kuitenkin kaiken aikaa fiksuja. Pallonliike oli hyvää ja saimme luotua paljon vapaita heittopaikkoja, joista oli helppo laittaa palloa sisään, Toiviainen kommentoi.

Tilastot:

KTP-Basket-Pyrintö 74-98 (28-51)

KTP-Basket – Donte Thomas 15/6/1, Matt Williams Jr. 19/4/1/2r, Michael Pounds 6/2/1, Janne Lehtoranta 2/2, Antto Nikkarinen 18/1/3, Kevin Langford 2/5/1/2r, Tyrell Nelson 4/8/2/3r/2t, Joonas Lehtoranta 8/3/4

Pyrintö – Jaylon Tate 21/2/6, Kenneth Manigault 14/4/3, Antero Lehto 12/0/2, Lassi Kilpinen 8/2/1, Osku Heinonen 6/2, Eron Harris 5/3/2/2r, Petri Heinonen 11/6/1/2t, Justus Kilpinen 4/2/2, Kevin Johnson Jr. 11/11/2r, Joonas Cavén 6/4/4

Yleisöä: 954

Pyrinnön seuraava Korisliiga-ottelu pelataan Pyynikin palloiluhallilla keskiviikkona 31.10. klo 18.30 Helsinki Seagullsia vastaan.