Haastattelussa Tampereen Pyrinnön valmentaja Ilpo ‘Ipe’ Rantanen. Ipe on asiantuntijana paikalla myös keskiviikkona 26.1.2011  Pub Höyryssä, jossa näytetään LrNMKY-Pyrintö ottelu suorana lähetyksenä 18:25 alkaen.

Moro Ipe –  aloitetaan aivan alusta! Olet aloittanut valmentajaurasi Tampereen Pyrinnön riveissä ja yksi aikaisimmista saavutuksistasi löytyy mm. vuodelta 1989, jolloin valmensit Pyrinnön B-Tytöt SM-Hopealle!  Naisten joukkueen peräsimeen sait kutsun syksyllä 1991 ja valmensit joukkuetta aina kauden 95-96 loppuun saakka. Millaisia muistoja tuolta ajalta Pyrinnössä tulee mieleen?
– Alkuhan oli aika tuulinen, joukkue oli pudonnut SM-sarjasta ja kaikki aiemmat pelaajat nostivat kytkintä kun seura päätti vaihtaa valmentajaa. Olin tietysti 21-vuotiaana aika nuori edustusjoukkueen valmentaja, mutta olin toisaalta ehtinyt valmentaa jo seitsemän vuotta.
Edellisen vuoden B-tyttöjen suomenmestarijoukkueen ympärille lähdettiin rakentamaan uutta Pyrintöä, toisena keväänä noustiin ja kaksi viimeistä kautta päätettiin pronssiotteluihin. Siinä sivussa voitimme yhden 22-vuotiaiden Suomen mestaruuden ja 2 A-tyttöjen SM-hopeaa. Alkuajat tulevat mieleen, värikkäitä persoonallisuuksia sisältänyt joukkue, viimeinen kevät jolloin valmensin sekä miehiä että naisia ja ehkä isoimpana asiana neljä yhteistä vuotta apuvalmentaja Jyrki Vuorenmaan kanssa. Arvokasta oppia jota yritän hyödyntää yhä edelleen.

Kaudeksi 96-97 siirryt miesten joukkueen,  Pyrbasketin peräsimeen, jossa olit parisen kautta. Joukkueessa pelasivat tuolloin mm. Marcus Norris, Marlow Talley sekä Ville Selmgrenin,Markku Palkoahon ja Pasi Lahtisen kaltaisia pelaajia. Joukkueesta löytyi myös nuori Antti Nikkilä. Millainen oli vaihdos naisten joukkueen peräsimestä miesten edustusjoukkueen valmentajaksi?

– Aikamoista lentoa 3 vuotta. Perin joukkueen joka oli edelliskaudella voittanut 8 ottelua 39:stä ja menettänyt sen jälkeen 2 avainpelaajaansa. Tilalle rekrytoitiin pirkanmaalaisia junioreita. Jenkeiksi löytyivät suoraan yliopistoista Marcus Norris ja Marlow Talley joista ensinmainittu voitti meille paljon pelejä ja jälkimmäinen myi paljon pääsylippuja. Saimme jopa pienimuotoista korisbuumia aikaiseksi, eräänlaisena huipentumana toisena keväänä Itä-Länsi täyden Pyynikin edessä – toimin Lännen valmentajana ja Norris + nuori tulokas Antti Nikkilä olivat aloitusviisikossa.
Kolmennelle kaudelle sitten uudistimme joukkuetta. Rekrytoimme uuden kierroksen alueen huippulahjakkuuksia ja kehitimme harjoittelua tarkoituksena rakentaa kaikessa rauhassa – ottelumäärä nousi 44:ään ja 12 joukkuetta 16:sta pääsi playoffeihin.
Rauhassa eteneminen loppui sitten jouluna kun olimme voittosuhteella 10-11, voittaneet edellisistä 6 pelistä 5 ja haastaneet tuplamestaruuden voittaneet Kouvot Kouvolassa Suomen cup-välierässä oikein tosissamme. Seuran silloinen puheenjohtaja soitti ja ilmoitti että minut oli vapautettu tehtävistäni.

Siirryit tämän jälkeen kaudeksi 2000-2001 naisten SM-sarjaan ja johdatit Tapiolan Hongan heti hopealle. Kauden jälkeen siirryit Pyrinnön naisten 1-divarijengin valmentajaksi ja keskityit nostamaan pyrinnön takaisin SM-sarjaan, joka
tapahtuikin kaudella 2004-2005. Minkälainen kokemus tämä kolmivuotinen prosessi Pyrinnön kanssa oli?

– Olin ollut myös kaudella 1999-2000 Pyrinnön naisten valmentajana . Siitä kaudesta ei kauheasti jäänyt kerrotttavaa. Valmentajien, nuorten pelaajien, joukkueen taustavoimien ja vanhempien kesken ei oikein missään vaiheessa syntynyt yhteistä kieltä ja yhteisiä tavoitteita. Merkittävintä tuossa kaudessa oli kuitenkin se, että apuvalmentajana toimi muuan Pieti Poikola jonka kanssa ystävystyimme ja päätimme että joskus vielä valmennamme yhdessä jossakin.
– Kolmen vuoden projekti 2002-05 oli sitten jossain määrin samanlainen kuin 90-luvun taipaleemme. Kokolailla tyhjästä aloitettiin, joukkue oli edelliskauden jälkeen hajonnut taivaan tuuliin ja vielä elokuussa pohdimme osallistummeko sarjaan lainkaan. Omien junioreiden rinnalle saatiin kuitenkin mukavasti Tampereelle muuttaneita opiskelijoita, joista sittemminkin Pyrinnön koripallotoiminnassa aktiivisesti vaikuttaneesta Riisiön Annasta tuli joukkueen ehdoton kulmakivi. Ensimmäisenä vuonna olimme jo divarin kärkikahinoissa ja voitimme hieman yllättäen A-tytöissäkin hopeaa. Kahdessa vuodessa tuli nousu SM-sarjaan ja seuraavana vuonna olimme jo playoffeissa. Sitten Pantterit otti yhteyttä.

Pyrinnön jälkeen siirryit siis kaudeksi 05-06 Pantterien naisten joukkueen peräsimeen ja tuloksena oli mestaruus. Millainen oli mestaruuskausi Pantterien valmentajana?

– Pantterit 2005-06 oli valmentajalle tietynlainen unelmaduuni, töiden jälkeen aina junaan, junassa treenien suunnittelua, asemalta puolen tunnin kävely hallille, treenit, kymmeneltä kotiin, saunaan ja nukkumaan. Viikonloput hotellissa, iltaisin sauna + uinti ja lisäksi kerran kuussa kansainvälisiä otteluita Baltian liigassa.
Unelmaduuni oli kuitenkin lähellä muuttua painajaiseksi kun peli SM-sarjassa takkuili ja jenkkivahvistuskin pakkasi tammikuun lopussa laukkunsa ja lähti omin päin kotiin. Olimme runkosarjassa vasta neljänsiä, mutta playoffeissa joukkue sitten jyräsi vahvasti ja ensimmäinen tappio tuli vasta kolmannessa finaalissa Äänekoskella. Ehdimme jo neljännessä finaalissa kotikentällä kertaalleen hävitäkin mestaruuden kun otimme 22 pistettä pataan ja seitsemästä rotaatiopelaajasta 2 loukkaantui. Joukkue kuitenkin nousi sillasta ja voitti uskomattomalla suorituksella 5. finaalin Äänekosken hornankattilassa.
Kaudesta jäi ristiriitainen fiilis, mestaruus oli ensimmäiseni aikuistasolla ja kaikkien vastoinkäymisten jälkeen kova saavutus, mutta Pantterit oli voittanut lukuisia mestaruuksia jo aiemminkin. Voitimme Baltian liigassa mm.todella kovan liettualaisen Arvin jota seurapomo Kari Rinta kutsui Panttereiden historian isoimmaksi voitoksi, mutta lopputurnaus jäi tällä kertaa haaveeksi.
En vieläkään ole varma miten iso rooli mestaruudessa joukkueen päävalmentajalla lopulta oli.

Olit aloittamassa toisen kautesi Panttereiden kanssa, kun joukkue yllättäen luopuikin
SM-sarjapaikasta ja suuntasit miesten Korisliigassa pelaavan UU-Korihaiden valmentajaksi.
Joukkueessa pelasi tuolla kaudella myös yrinnöstä tuttu Antero Lehto. Miten hommat sujuivat Uudessakaupungissa?

– Hommat Uudessakaupungissa sujuivat hyvin niin kauan kuin sujuivat. Oli syyslomaa ja muuta jolloin ehdin olla Ukissa ja tehdä valmentajan työtä niinkuin sitä kuuluu tehdä. Korisliiga on kuitenkin kova ammatttilaissarja, jossa valmentajan tulee ehdottomasti olla päätoiminen. Olen kiitollinen Tom Westerholmille ja Kari Peltoselle mahdollisuudesta, mutta kuvitelma siitä että pystyisin hoitamaan liigan päävalmentajuuden oman toimen ohella ja vielä etänä oli jossain hulluuden ja tyhmyyden välimaastossa.
Voitimme ensimmäisestä 7 ottelustani 5 (joukkue oli 1-5 kun aloitin) mutta sitten alkoi alamäki.
En halunnut olla organisaation heikko lenkki joten irtisanouduin tehtävästä tammikuun alussa kun Eric Washington oli upottanut meidät Pohitullissa ja Pyrintökin meni sarjataulukossa ohi. Asiaan vaikutti myös se, että maantiellä oli 3 kuukauden aikana ehtinyt sattua useampikin läheltä piti-tilanne ja ajamiseen kehkeytyä pienimuotoinen pelkotila.
Antero Lehto oli seurana monilla ajomatkoilla muttei Andykaan koskaan ollut Ukissa ihan kotonaan.

Siirryit Korihaiden jälkeen BC Nokian kautta EBT:n riveihin kaudelle 2009-2010, jossa voitit jälleen Suomen
mestaruuden. Tämän jälkeen tie kuljetti sinut jälleen Pyrinnön vahvuuteen, mutta naisjoukkueen sijaan palasit Pyrinnön miesten valmennusvahvuuteen. Kausi päättyi mestaruusjuhliin – kerro
parhaat muistosi kaudesta ja mikä oli mielestäsi avain mestaruuteen?

– Kausi 2008-09 Espoossa oli valmentajan unelmaa alusta loppuun. Tuplamestaruus vielä kruunasi kaiken. Kun Pieti sitten otti yhteyttä, en täysin tiennyt millainen rooli ja millaisessa toiminnassa Pyrinnössä odottaisi. Pieti oli kuitenkin ollut mukana jo edelliskaudella ja nähnyt millaisia kompromisseja esimerkiksi Korisliigan suuri ottelumäärä vaatii.
Pelillisissäkin asioissa oli totuttelemista. Jälkeenpäin olen kuitenkin sitä mieltä, että yksi parhaista asioista mitä meille viime kaudella tapahtui oli tappio Suomen cup-finaalissa – näimme hyvin konkreettisesti senhetkisen pelitapamme puutteet ja sen, mihin suuntaan peliä piti kehittää.
Kevään playoffit olivatkin sitten yhtä huumaa. Vasta nyt alkaa kunnolla tajuta mitä tapahtui ja minkälaisen hulabaloon saimme aikaiseksi. Ok, Pyrinnön toimiston ohi ajaminen silloin kun pihalla oli 500 metrin lippujono oli tottakai aikamoinen elämys, mutta silloinkin focus täytyi säilyttää sataprosenttisesti tulevassa ottelussa ja suorituksessamme siinä.
Onnistuimme mielestämme koko kauden pysymään erinomaisesti kartalla siinä mitä teemme hyvin, mikä meitä satuttaa ja millaisia toimenpiteitä seuraavaksi pitää tehdä. Myös pelikonsepti varsinkin puolustuspelin osalta oli ns.modernia koripalloa ja sitä tuki tinkimättömän tunnollinen videotyö.
Viime kädessä kuitenkin pelaajat pelaavat ja siksi pakko sania että suurin syy voittoomme oli tämä: Meillä on kovia jätkiä. Pyrinnössä on poikkeuksellinen määrä jätkäenergiaa ja sitä tarvitaan kaikissa miesten joukkuelajeissa jos joukkue aikoo voittaa mitään.

Tälle kaudelle allekirjoitit jatkosopimuksen Pyrinnön kanssa ja toimit miesjoukkueen ohessa
myös naisten joukkueen ns. konsulttina. hommia siis riittää, mutta mitkä ovat ne elementit, jolla:
a) miesten joukkue jatkaa menestystään, mitkä asiat ovat avainasemassa?
b) naisten nuorista pelaajista kehitetään valmiita pelaajia SM-sarjaan, joka on naisten joukkueen tavoitteena

– Miehet: Itse pyrin keskittymään siihen mihin edelliskaudellakin, auttamaan jos jossain apua tarvitaan. Joskus olen enemmän mehupoika (tosin huonoin ikinä koska en kanna pulloja) ja tilastomies, joskus rooli treenien vetämisessä ja pelisysteemin kehittämisessä on vähän isompikin. Mutta Pietin visioiden mukaan mennään ja Pietin ja Damonin kommunikaatio on tottakai se joukkueen käynnissäpitävä voima.
Olemme lähteneet siitä että tyytyväisyys tappaa kehityksen, eli emme ole missään vaiheessa lähteneet toistamaan viime kautta vaan laittaneet esimerkiksi hyökkäyspelin kokonaan uusiksi. Pyrimme ottamaan tällä kaudella jälleen yhden askeleen eteenpäin sekä pelaamisen että muunkin toimintamme kehittämisessä, aivan kuten otimme viime kaudellakin.
Ainoa johon voit vaikuttaa on oma tekeminen. Tulos seuraa aina tekemistä.
– Naiset: Pirkanmaalla on todella paljon lahjakkuutta mitä tyttökoripalloiluun tulee. A- ja B-ikäluokissa on paljon aivan poikkeuksellisia lahjakkuuksia. Jos yksi asia pitää nostaa yli muiden arvioitaessa tulevaisuuden menestystekijöitä ja sitä miten lahjakkuus saadaan siirrettyä tulevaisuuden huippusuorituksiksi on asia mielestäni selkeä: Oma halu. Joka tahtoo, keksii keinot – joka ei tahdo, keksii selitykset. Seuran tehtävä on tottakai ylläpitää parhaita mahdollisia olosuhteita kehitykselle ja valmentajien joka päivä tehtävä kaikkensa pelaajien eteen, mutta varsinkin naiskoripallossa ratkaiseva tekijä on aina oma se halu, polte, draivi.

Ja lopuksi, mitkä ovat Ilpo Rantasen suunnitelmat tulevaisuuden osalta?

Ei ole. Valmennan jossain jos tarvitaan. Valmentaminen ei ole minulle ammatti eli siviilityö tuo kyllä leivän pöytään. Toisaalta olen valmentanut 26 vuotta lähes yhtäjaksoisesti, parhaimmillaan useampaa joukkuetta kerrallaan. Jonkinmoisia saavutuksiakin on tullut, esimerkiksi vuosina 2000-10 kaikkiaan 10 SM-tason mitalia joista 5 kultaista. Mitään pakkoa valmentaa missään ei siis ole, mutta puhelinnumero on julkinen ja yhteyttä saa ottaa jos tuntuu siltä että voisin joukkuetta auttaa. Aika mukavia yhteydenottoja on vuosien varrella tosiaan tullutkin, siitä ei voi kuin olla kiitollinen.