Pyrinnön päävalmentaja  Pieti Poikolan ajatuksia kuluneesta kaudesta


Viime kausi päättyi hienoissa tunnelmissa ja varsinkin kotifinaalit Hakametsässä olivat pyrintöläisittäin historiallisia. Ennen kuin sinne pääsimme, joukkue oli kulkenut pitkän tien. Tässä on hieman ajatuksiani ja taustoitusta kuluneesta kaudesta sekä myös perusteluja, miksi päädyimme nyt nähtyyn pelilliseen ilmeeseen.

Ideologia 

Pidettyäni vuoden sapattia, olin saanut aikaa ja etäisyyttä valmentamiseen. Tauon aikana polte valmentamista kohtaan kasvoi, eikä vähiten Tanskan maajoukkuevalmennuspestin takia. Samalla mielessäni vahvistui myös ajatus, että työhön ei pidä lähteä mukaan vain valmentamisen takia, vaan pitäisi olla joku selkeä ideologia, miten ja miksi valmennusta toteutetaan. Ideologia voi olla voiton tavoittelemista, junioreiden kasvattamista, mitä vain, mutta joku idea seuravalmennuksessa pitää olla. Pelkkä valmennuspesti liigassa ei riitä motivoimaan hyvään valmennukseen. Valmennus ei myöskään saa ole valmentajan oma egotrippi. Usein ideologiaan sisältyy myös ajatus pelitavasta.

Ratkaiseva keskusteluni jatkoni kannaltani tapahtui kesällä Damon Williamsin kanssa. Molemmat pohdimme menneitä ja Pyrinnössä jatkamista. Kävimme läpi aikaisempia vuosia, Pyrintöä seurana ja miten koripalloa pitäisi Tampereella pelata. Lähtökohta on selvä. Pyrintö on kasvattajaseura, täällä on Suomen parhaita junioreita, pelaajia ei osteta rahalla ja siksi toiminnan pitää olla sen mukaista. Puhuimme seuraavista suuntaviivoista: harjoittelun pitäisi olla parasta Suomessa, kaikkien pelaajien tulisi tuoda stoppeja ja hyökkäyksen perustua pallonliikkeeseen, jossa luotetaan jokaisen pelaajan kykyyn ottaa oma ratkaisu. Samalla vaihdoimme ajatuksia pelillisestä identiteetistämme, joka tukisi ajatuksia käytännössä.

Kaiken lähtökohta olisi puolustuksen maksimaalinen intensiteetti, joka pakottaisi tuomaan tuoreita jalkoja penkiltä. Hyökkäyskonseptin tehtävänä olisi liikuttaa palloa siten, että jokainen pelaaja saisi kosketuksia sellaisessa kohdassa kenttää, että pääsisi pelaamaan omilla vahvuuksillaan. Toisaalta jokaisen pelaajan pitäisi uskaltaa pelata ja ottaa omat ratkaisunsa. Epäonnistumisia ei tarvitsisi pelätä, eikä ohiheitosta joutuisi vaihtoon. Siitä saattaisi joutua, jos ei ottaisi heittoa tai antaisi täyttä panosta puolustuksessa. Avainsanana olisi luottamus. Yhdestä aiheesta ei tarvinnut keskustella kauaa. Ainoana pelillisenä tavoitteena olisi Pyrinnön palauttaminen kultakantaan.

Olimme lähes kaikesta samaa mieltä. Palaverin jälkeen oli helppo lyödä kättä päälle. Soitin vielä lyhyen puhelun Kapteeni Lehdolle ja marssin sitten toimistolle tekemään sopimuksen.

Oman mausteensa ideologiaamme toi keskustelu Lassen (Rantala) kanssa hänen päätettyään tulla mukaan toimintaan. Ajatuksemme täytyisi olla kokonaisvaltaisempi kuin vain pelillinen idenditeetti. Siksi puhuimme ensimmäisestä joukkuepalaverista alkaen kunnioituksesta. Halusimme kunnioittaa vastustajaamme, fanejamme ja tuomareita. Ongelmien tullen syitä etsittäisiin vain itsestämme. Se sopisi myös kasvattajaseuran imagoon. Halusimme olla edustusjoukkue, johon juniorimme voivat samaistua.

Pelikonsepti 

Pelikonseptin tuli olla sellainen, että se tuki ideologiaamme. Koko kauden ajan painotimme, että meidän tulee olla sarjan aggressiivisimmin puolustava joukkue. Emme halunneet vain suojella koriamme, vaan halusimme hyökätä puolustamalla. Siten saisimme kaikkien vahvuudet parhaiten käyttöön. Koko kentän puolustus oli luontainen ratkaisu. Halusimme myös painostaa syöttölinjoja. Toisaalta emme halunneet olla konseptimme orja. Tarkoituksena oli opettaa pelaajalle älykkyyttä. Esimerkkinä voisi mainita, miten lähestyä pelaajaa, joka ensisijaisesti syöttää tai heittää. Tai miten pelata, kun heikolla puolella on heittäjä ja ajaja. Aina ei ole järkevää ohjata päätyyn, vaikka se peruskonseptimme olikin. Oikeakätisen pelaajan voi ohjata myös keskelle, jos ajo tapahtuu vasemmalla kädellä.

Kolmiohyökkäys oli luontainen jatko toissa kaudelle. Siihen piti vain lisätä elementtejä, jotka lisäsivät liikettä. Näin saimme kaikille pelaajille kosketuksia. Toisaalta kolmiohyökkäys mahdollistaa helposti hyökkäämisen haluamaamme match uppiin. Teimme paljon töitä sen eteen, että pystyisimme siitä vielä jakamaan palloa mahdollisen tuplauksen tai avun tapahtuessa. Harjoittelimme lähes kaikissa aamureeneissä oikeita ratkaisutaktiikoita ja -tekniikoita.

Harjoittelu 

Pelimäärämme oli hurja, mutta silti pystyimme harjoittelemaan kauden läpi kiitettävästi. Tästä kuuluu iso kiitos lähes 20 pelaajan harjoitteluringille. Välillä viisikko teki vain heittoharjoituksia, mutta silti pystyimme takaamaan vähemmän pelaaville 5-5 -harjoittelua. Ensimmäistä kertaa meillä oli myös aamureeneissä jatkuvasti käytössä joukkueellinen pelaajia ja kaksi tai kolme valmentajaa. Harjoittelun hyvä organisointi oli yksi tärkeimmistä kauden menestystekijöistä.

Pidimme koko ajan harjoitusintensiteettimme korkealla. Kahden ensimmäisen pelikierroksen otteluun valmistavat reenit olivat täysimittaisia ja -intensiteettisiä. Vasta loppukaudesta aloimme hieman lyhentämään harjoituksia, mutta emme siltikään halunneet tinkiä intensiteetistä. Teimme jokaisessa harjoituksessa kunnon aktivoinnit ja jatkoimme laadukasta fyysistä harjoittelua otteluruuhkankin keskellä. Niillä oli iso merkitys pienelle loukkaantumismäärälle.

Pelaajat

Suurin yksittäinen tekijä menestykselle on aina käytössä oleva pelaajamateriaali. Pyrintö voi olla ylpeä siitä, että vaikka sen pelaajabudjetti ei ole suuremmasta päästä, se on jatkuvasti onnistunut kasaamaan laadukkaan pelaajamateriaalin. 13:sta sopimuspelaajasta 7 ovat seuran omia kasvatteja. He pelaavat rakkaudesta seuraan, ei rahaan. Sitä ei voi liiaksi korostaa.

Ensimmäinen tehtäväni oli siis varmistaa, että meillä olisi sellainen joukkue, joka vastaisi ideologiaamme.

Sitoutuessani Pyrintöön sen suomalainen runko oli lähes kasassa. Ainoastaan Alexin (Vaenerberg) ja Antin (Nikkilä) sopimukset kaipasivat vahvistukseni. He olivat helppoja valintoja. Olin nähnyt ja valmentanut Alexia lukuisissa nuorten maajoukkueissa. Hänellä on yksi poikkeuksellinen kyky: Alex pystyy venymään ja yllättämään, varsinkin kovissa paikoissa. Hän uskaltaa pelata ja tuo stoppeja. Antin valintaa tuskin tarvitsee perustella. Heidän sopimuksiensa jälkeen suomalainen rosteri oli valmis.

Damonin, Peten (Heinonen), Andin (Lehto), Villen (Pekkola) ja Oskun (Heinonen) jälkeen tilaa oli vielä kahdelle jenkille. Tarkoitus oli valita kahden pelaajan kombinaatio, jotka täyttivät yhdessä puuttuvan ruudun, mutta eivät veisi kenenkään suomalaisen roolia. Vaatimuksena oli:

  • Molemmat esimerkillisiä harjoittelijoita, jotka näyttäisivät esimerkkiä ammattilaisuudesta
  • Kummatkin sitoutuisivat 10 pelaajan ottelurotaatioon ja pelikonseptiin
  • Toinen riittävän vahva ja nopea puolustamaan 2-4 paikkoja ja toinen riittävän nopea  puolustamaan pointteja, mutta riittävästi kokoa myös kolmospaikan puolustamiseen.
  • Pelaajista vähintään toisen oltava erinomainen heittäjä, jommalla kummalla oltava peli selkä korille päin, mieluiten molempia voisi ainakin vähän postauttaa ja kummankin on pystyttävä luomaan oma heitto
  • Molempien tulisi soveltua kolmiohyökkäykseen siten, että osaavat pelata pallottomana
  • Toisen pitäisi pystyä vähintään auttavasti käyttämään palloscreenia
  • Vähintään toisella erinomainen syöttötaito

Näillä vaatimuksilla kävin yhdessä muun staffin kanssa läpi arviolta 500 pelaaprofiilia, n. 100- 200:sta katsoimme pelipätkiä, n. 30-50:sta kokonaisia pelejä, haastattelin n. 10 pelaajaa ja lopulta tarjosimme sopimusta viidelle ja lopulta päädyimme BJ Raymondiin ja Kelvin Lewisiin, jotka molemmat olivat helppoja päätöksiä, kun kohdalle sattuivat. Koska tarjoamamme palkka ei ole suurin mahdollinen, se rajoitti vaihtoehtojamme. Toisaalta, kun riittävän hyvä pelaaja löytyy kohdalle, se yleensä tarkoittaa hyvää sitoutumista. Se piti tällä kertaa todellakin paikkansa. Molemmat sitoutuivat täydellisesti toimintaamme, konseptiimme ja ideologiaamme ollen kuitenkin omia aitoja persoonia. Totuuden nimessä on  sanottava, että hyvä rekrytointi vaatii aina myös tuuria.

Valmennusstaffi 

Valmennustaffin rekrytoinnissa oli mukana vähintään yhtä paljon tuuria kuin taitoa. Seuran tehtyä erinomaisen päätöksen rekrytoida Miikka Sopanen valmennuspäälliköksi aiemmin OTO- päällikkönä toiminut Arto Khvorost jäi toimettomaksi. Sain tehtäväksi järjestää hänelle suojatyöpaikan miesten joukkueesta – näin sen silloin itse koin. Ainoa jollain tavalla helposti irroitettava kokonaisuus oli videovastaavan rooli, tosin minua hirvitti työn vastuullisuus – sen sanoin myös Artolle suoraan.

Arto näytti minulle kauden aikana pitkää nenää parhaalla mahdollisella tavalla. Hän teki hurjan työmäärän todella kovalla laadulla ja vastuullisuudella. Lopulta Artsi vastasi täysin scouttien tekemisestä, omien pelien videoiden taggaamisesta, harjoitusten ja matsien aktivoinneista, matsien aikaisesta minuutti- ja puolustustilastoinnista sekä monista muista mainitsemattomista töistä tehden kaiken todella laadukkaasti. Artsin iso työmäärä mahdollisti sen, että pystyimme tulemaan jok’ikiseen 76:sta kauden virallisesta matsista kunnollisella, puolustuskonseptiamme täydentävällä ottelusuunnitelmalla riippumatta siitä, kuinka iso suosikki etukäteen olimme. Se oli yksi iso syy siihen, miksi joukkuepuolustuksemme oli riittävän laadukasta mestaruuteen asti. Samalla noudatimme ideologiaamme vastustajan kunnioituksesta.

Lassen olen tuntenut pitkän ajan takaa. Hän oli apunani jo ensimmäisessä valmennustehtävässäni 86-poikien kanssa Pyrinnössä yli vuosikymmen sitten. Lassen lupautumiseen mukaan tähän valmennusprojektiin liittyy iso kasa sattumaa.

Olin töissä Yleisradiolla Slovenian EM-kisoissa. Suomi pääsi yllättäen jatkoon ja samalla minulle tuli ongelma: en pääsisikään aloittamaan sovitusti harjoituksia syksyllä. Pyysin Lassea apuun muutaman harjoituksen ajaksi. Lopputulos oli enemmän kuin positiivinen: Lasse soitti minulle Sloveniaan ja sanoi olevansa kiinnostunut liittymään valmennusstaffiin, jos saisi riittävän haastavan roolin. Päätös syntyi muutamassa sekunnissa. Vastuu ja valta joukkueen hyökkäämisestä pitäisi täyttää tuon vaatimuksen.

Alkukaudesta ja ensimmäisissä matseissa roolituksen kanssa oli vielä hieman hakemista. Lopulta roolitus löytyi, kun maltoin pysyä pois tieltä. Yhden ison epäonnistumisen jälkeen (viime sekunnin häviö Kauhajoella) en enää yrittänytkään piirtää joukkueen settejä, enkä turhaan toiminut välikätenä pelaajien tuodessa ideoita hyökkäämiseen.

Valmennustaffin täydensi Ismo (Niemi), joka sai toimia joukkueen fyssarina ja henkisenä isähahmona sekä Hatka (Raivio), jolla oli vapaat kädet fysiikkaharjoittelun suunnittelussa ja toteutuksessa. Hirveän huonosti tämä kaksikko ei ole onnistunut. Siitä kertoo esimerkiksi se, ettei joukkueessa ollut yhtään rasitusperäistä loukkaantumista ja toisaalta joukkue oli parhaassa fyysisessä iskussa loppukaudella. Oman leiviskänsä hoiti erittäin tyylikkäästi myös rookiehuoltajamme Jani Saarinen.

Seura 

Pyrinnössä on jo pitkään ymmärretty mitä tarkoittaa toiminta-ajatus. Pyrinnössä se on nuorten pelaajien kasvattaminen liigapelaajiksi ja pelipaikan tarjoaminen niin pitkään kuin pelaaja ei ole liian hyvä Suomen kentille. Iso osa toiminta-ajatusta on pelaajista välittäminen ja heidän kentän ulkopuolisten asioidensa huolehtiminen. Tässä on lähes korvaamattoman iso rooli Elisa Hakasella,  joka on pitänyt huolta valmentajien jaksamisesta. Annetaan nyt tässä vielä yksi kiitoksen sana Elisalle suurella sydämellä tehdystä työstä. Elisan erityisansio oli myös nimetä meidän hyökkäys- ja puolustuskuviomme eläinaiheisilla nimillä. Viimeinen niitti mestaruudellemme oli Joensuussa koetun toisen finaalipelin tappion jälkeen lanseeraamamme rukoilijasirkkapuolustus, joka pisti Katajan ojennukseen.

Toinen henkilö, joka ansaitsee erityismaininnan on Vesa Kuokkala. Hän on onnistunut viemään Pyrinnön markkinointia ja fanikulttuuria uudelle tasolle. Veskun ohessa fanitoimintaa on nyt pyörittämässä muitakin hienoa työtä tekeviä henkilöitä. Monet vaikeatkin päivät ovat taittuneet, kun on miettinyt niitä ihmisiä, joille pyrintöläinen laadukas toiminta antaa aiheen aidolle fanittamiselle. Yhtään värittämättä kauden paras hetki oli se, kun kohtasimme faniryhmämme jossain Joensuun ja Tampereen välillä viimeisen matsin jälkeen. Ne sambarytmit säilyvät mielessäni niin kauan kuin terveys sen sallii.

Iso kiitos kaikille, jotka olivat myötäelämässä yhden kauden mittaisessa etapissamme matkalla kohti jotakin suurempaa. Kausi oli tähän mennessä ehdottomasti urani palkitsevin!

– Pieti