Uusi Korisliigakausi lähestyy ja Pyrinnön valmistautuminen siihen on ollut täydessä käynnissä jo pitkään. Edelliskauden tapahtumat analysoitiin perusteellisesti ja kehityskohteet tunnistettiin varsin yksimielisesti. Palaverien pitämisen ja muistioiden laatimisen lisäksi myös jalkatyö kentällä käynnistettiin heti toukokuussa ja joukkue treenasi yhdessä aina heinäkuun omatoimijakson alkuun saakka. Pian jatketaan taas.

Ensimmäisellä harjoitusjaksolla pääpaino oli joukkuekonseptin olennaisimmissa ydinasioissa. Henkilökohtaista taitoa ja taktiikkaakin on helpompi kehittää, kun tiedetään mihin kokonaisuuteen asiat liittyvät. Samalla toivottavasti kaikille selkiytyy se, mitkä ovat pelitapamme kulmakivet ja mitkä ovat täydentäviä yksityiskohtia.

Muutimme kaudella 2017-18 Pyrinnön hyökkäyspelin edelliskausista oikeastaan täysin. Päällimmäisiä tavoitteita oli oikeastaan kolme: 1) vastata nykykoripallon jatkuvasti muuttuviin vaatimuksiin, 2) palvella pelaajien kehittymistä ja 3) tarjota yleisölle viihdyttävää koripalloa. Jos yhteen sanaan pitäisi tiivistää mitä haimme, se olisi varmaankin liikkuvuus. Jossain määrin myös pelinopeus – jolla emme siis edelleenkään tarkoita pelkkää nopeaa hyökkäystä tai edes pelitempoa.

Saimme prosessin alkuun ihan kohtuullisesti, vaikka erilaisten sattumusten myötä konsepti ja pelaajamateriaali eivät lopulta optimaalisella tavalla kohdanneetkaan. Itse asiassa ne kohtasivat joissakin asioissa jopa huonosti. Kumpaakaan ei kuitenkaan tehty dramaattisia muutoksia, koska pärjäsimme kuitenkin ihan hyvin – kunnes emme enää pärjänneetkään. Kauden kokemusten pohjalta meillä on nyt entistä kirkkaampi yhteinen visio siitä mitä haemme ja miten seuraavat askeleet otetaan, joten esimerkiksi ulkomaalaispelaajien rekrytoinnissa haussa on hieman erityylinen kombinaatio kuin edelliskaudella. Asiaa helpottaa se, että signattuna on jo monikäyttöinen Kenny Manigault, jonka voi kentällä sijoittaa kummassakin päässä lähes mihin rooliin vaan. Lähes.

Rakennamme siis tulevan kauden hyökkäyspeliä sille pohjalle, jota viime kaudella alettiin paaluttaa. Koska edustusjoukkueen pelitavan on tarkoitus olla pohjana koko seuran pelitavalle, ei ole tarkoituksenmukaista että seurassa yritetään keksiä koripallo uudestaan. Seura kasvattaa pelaajia muihinkin kuin oman edustusjoukkueensa tarpeisiin. Toisaalta joukkue ei myöskään voi pelata liian samanlaisella sapluunalla kuin kaikki muut, ei sekään pitkässä juoksussa palvele sen paremmin menestymistä kuin kehittymistä kuin katsojien viihtymistäkään. Pelikirjaan tarvitaan kaikenlaista pientä sälää erilaisiin tilanteisiin ja sitä pitää tuoda kauden aikana lisääkin – ottaen huomioon se, että Korisliiga on erinomaisesti valmennettu sarja ja vastustajien scouttaaminen sen mukaisella tasolla. Mutta liikaakaan työkaluja ei voi samaan pakkiin sulloa, muutoin sieltä on vaikea lopulta tarpeen tullen löytää sitä oikeaa. Viime kaudella kävi toisinaan vähän näin.

Eli kyllä me palloscreenmotionia tulevallakin kaudella siirtymisen jatkona juoksemme. Kaikenlaisilla pienillä uusilla ja vanhoilla twisteillä. Mutta mitä set-peleihin tulee, paria (Pentti Salmea lainaten) leipäpeliä on käyty ahkerasti läpi ja muu linjataan sitten kun ainakin takamiesjenkin ja ehkä myös vitospaikan pelaajan sopimuksissa on nimet alla. Varsinkin tulevan pointtiosaston kanssa on tarkoitus käydä hyökkäyspeliä ennen kautta ja sen aikana paljon yhdessä läpi, jotta kaikki siitä vastuussa olevat varmasti puhuvat samaa kieltä kun kevään ratkaisupelit koittavat. Silloin asioiden pitää tulla selkäytimestä ja oikeaan tarpeeseen valitaan oikea työkalu, tässä tapauksessa hyökkäyspään action. Milloin tarvitaan pidempää settiä ja parempaa flowta, milloin nopeaa quick hitteriä, miten toimimme kun vastustaja puolustaa tietyn tilanteen tietyllä tavalla, miten reagoimme erilaisiin (virhevaikeudet, kuumat pelaajat, matchup-ongelmat…) tilanteisiin kentällä jne.

Mukana tulee varmasti olemaan taas juttuja Euroliigasta, jota valmennusjohto seuraa tiiviisti, NBA:stakin ainakin Bostonilta, Igor Kokoskovin Slovenialta ja mitä luultavimmin myös itse kehittelemiämme aihioita. Peliä on opiskeltu tiiviisti kesälläkin, leireillä ja valmentajaklinikoilla maissa, jotka lajin kehitystä Euroopassa ja maailmassa johtavat. Kausi näyttää osaltaan mitkä asiat lähtevät toimimaan, mitkä asiat kehittyvät mitenkin ja mitkä ovat niitä hyökkäyspään juttuja, joihin joukkue tiukassa paikassa eniten luottaa. Yksittäisiä, tarpeettomiksi osoittautuneita työkaluja lentää pakista kauden aikana myös romukoppaan. Jos kokeneilla pelaajilla, erityisesti pelinjohtajilla, on pelikirjan suhteen omia ehdotuksiaan, niitä kuunnellaan. Etenkään kun se yksi peli, josta maamme valmentajat usein puhuvat, jota entinen maajoukkuepelaaja oli entisessä seurassaan juossut ja josta hänen sanojensa mukaan ”tuli aina kori” ei vieläkään ole meillä tiedossa. Kuten ei sekään, miksi peliä ei juostu joka hyökkäyksessä ja miksi valmentaja ei edelleenkään valmenna esimerkiksi Euroliigassa.

Kotimainen pelaajarunkomme on nyt kasassa, import-osastolla odotellaan että Hakasen faksi laulaisi taas pian. On ihan selvää, että pelitavan pitää olla sellainen, että se palvelee kyseisiä pelaajia. Auttaa heitä onnistumaan. Tässä auttaa se, että kaikki kotimaiset pelaajat ovat meille varsin tuttuja. Tällä hetkellä myös sellainen skenaario on mahdollinen, ettei ulkomaalaispelaajissakaan ole yhtäkään, jota kukaan meistä ei ole aiemmin livenä nähnyt. Hyökkäyspään setit ja erilaiset actionit ovat tärkeitä, mutta pitää kuitenkin muistaa että viimeistään playoffeissa ne puolustetaan aika pitkälti pois. Näin ollen konseptin tulee olla sellainen, että se auttaa yksilöitä myös silloin. Pallo pystytään edelleen pelaamaan oikealle pelaajalle oikeaan aikaan oikeaan paikkaan, ilman että koko pelikirjaa tarvitsee edelleenkään muotoilla ihan uusiksi.

Ja ettei tärkein unohtuisi: Mikään joukkue ei voi olla kovin hyvä, jos se pelaa vain 5 vastaan 5. Joko pelaajamateriaalin tai toteutuksen, executionin, pitäisi olla muihin verrattuna täysin ylivertainen. Kyllä nykypäivän koripallossa kaikki liittyy kaikkeen, ja jotta puolen kentän hyökkäyksessämme voisi olla kovin hyvä flow, myös siirtymispelaamisen tulee olla laadukasta. Nopean hyökkäyksen uhka tulee olla jatkuva ja pelaajamateriaalin pitää myös mahdollistaa se. Tiedän että Pyynikin yleisö osaa myös näyttäviä nopeita arvostaa.

Eipä siinä. Etiäppäin. Tulos seuraa tekemistä ja paremman tuloksen saavuttamiseksi tekemisen pitää olla aina vain parempaa.

Nährään kaurella.

Ipe

Kuva: Jani Virolainen