Erinomaisen ryhtiliikkeen keskiviikkona Pyynikillä esittänyt Pyrintö on heti perjantaina uuden haasteen edessä, kun matka käy vahvana kotijoukkueena tunnetun Kouvolan Kouvojen vieraaksi. Monet Pyrinnön kannattajat varmasti muistavat viime keväiset pudotuspelit, jossa Kouvot pudotti tamperelaiset ja tälläkin kaudella voitot ovat kouvolalaisille 2 – 1.

Maaliskuun tiukassa ottelutahdissa ei ole aikaa jäädä hyvää peliä liikaa juhlistamaan ja kuten Lassi Kilpinen keskiviikkona totesi, oli Pyrinnön pelissä paljon parannettavaa. Hyökkäyspeli sujui moitteettomasti ja 35 koriin johtanutta syöttöä sekä vain 6 menetystä. Selvässä kamppailussa päävalmentaja Toiviainen pääsi peluuttamaan pelaajiaan tasaisesti, joten rasitus yhdelläkään pelaajalla ei aivan tappiinsa kohonnut. Perjantaina Pyrintö pääsee toistamiseen täydellä kokoonpanollaan pelaamaan. Pudotuspeleihin ollessa aikaa 9 peliä on mielenkiintoista nähdä, millaiseksi Pyrinnön täyden kokoonpanon peli muodostuu. Keskiviikkona pelissä oli nähtävissä enemmän vauhtia ja etenkin puolustuksessa eri näköisiä prässi- ja pallonskriinipuolustusvaihtoehtoja. Toiviainen kuitenkin kertoi, että joukkueen peliä tullaan todennäköisesti yksinkertaistamaan, ennemmin kuin lisäämään asioita.

Perjantain kotijoukkue Kouvot on vaipunut melko mollivoittoiseen vireeseen. Joukkue kulkee viiden ottelun mittaisessa tappioputkessa, kun viimeisin voitto on kirjattu helmikuun alussa Lahti Basketballista. Joukkue on kärsinyt loukkaantumisista ja muutamia pelaajavaihdoksiakin on kauden mittaan tehty. Kouvolalaiset taistelevat tällä hetkellä pudotuspelipaikasta ja sarjapisteet perjantaina tekisivät hyvää. Lisämausteen otteluun tuo viime kaudella Pyrintöä edustaneen Kevin Johnson Jr:n esiintyminen Kouvo-paidassa. Johnson on pelaamissaan 9 ottelussa tilastoinut mukavat 11,9 pistettä ja 11,0 levypalloa ottelua kohden. Kouvojen ykkösmies tällä kaudella on ollut atleettinen Derrick Barden Jr. Myös kesken kauden saapunut Avery Woodson on ollut hyvässä vedossa. Jenkkikvartetin täydentää kokenut David Gonzalvez. Kotimaisella osastolla nuoruus jyllää, kun Severi Kaukiainen, Vili Nyman ja Teemu Knihtinen ovat kaikki ottaneet harppauksia eteenpäin. Isossa päässä Ilmari Toikkanen ja Mika Nuolivirta antavat huilia Johnsonille. Hyvää debyyttikautta pelannut Tomi Lommi ei kokoonpanossa ole perjantaina.

Kouvot oli syyskaudella suvereeni molemmissa joukkueiden kohtaamisissa, eikä Pyrintö tuntunut löytävän lääkettä Tuomas Ojan organisoiman hyökkäyksen pysäyttämiseksi. Puolustuksessa Kouvot onnistui vastaavasti tylsyttämään Pyrinnön parhaan terän. Tammikuussa pelatussa kolmannessa kamppailussa Pyrintö oli lopulta vahvempi, tuolloin molemmilla joukkueilla oli muutamia poissaoloja. Perjantain kamppailu onkin ensimmäinen laatuaan, jossa joukkueet pelaavat lopullisilla ja lähes täysillä kokoonpanoilla. Kouvot on heikosta vireestä huolimatta tällä kaudella voittanut yli puolet kotipeleistään, joten helpolla eivät pinnat Kouvolasta lähde.

”Nopealla tahdilla kohti Kouvolaa. Oli hienoa nähdä, millaisella asenteella pelattiin keskiviikkona ja saman pitää jatkua perjantaina. Peli tulee nopeasti, joten palautuminen ja energiataso ovat avainasioita perjantaille. Mukava nähdä viime kaudelta tuttu Kevin Johnson Kouvojen paidassa.” päävalmentaja Toiviainen kommentoi ottelua.

Kouvot – Pyrintö, pe 6.3. klo 18:30 Jatke Areenalla. Ottelu nähtävissä Elisa Viihde Sport 1 kanavalta.

Ottelun 3 pointtia:

  1. Palautuminen: Molemmat joukkueet pelasivat keskiviikkona, joten palautumisaika on ollut lyhyt.
  2. BJ Raymond vs Kevin Johnson Jr: Joukkueidensa aloittavat isot pelaajat ovat pelaajatyypeiltään erilaisia, mutta joukkueilleen erittäin tärkeitä. Raymond on monipuolinen korintekijä ja mikäli hän pääsee vauhtiin, on Pyrintö vahvoilla. Johnson puolestaan on perinteisempi sisäpelaaja, joka on yksi liigan parhaista levypallopelaajista eli Pyrinnön täytyy olla miehen kanssa hereillä.
  3. Kokemus vs nuoruus: Molempien joukkueiden päävalmentajilla on käytössään laaja rotaatio, mutta joukkueiden ikärakenteet ovat melko päinvastaiset. Pyrintö on yksi liigan kokeneimpia joukkueita, kun taas Kouvot sijoittuu tällä mittarilla liigan nuorempaan päähän.

Artikkelikuva: Antti Harju