Tampereen Pyrintö jatkaa Korisliiga-pelejään viikon tauon jälkeen sunnuntaina, kun se vierailee Uudenkaupungin Korihaiden vieraana. Pyrintö ja Korihait ovat kohdanneet tällä kaudella kerran aikaisemmin – marraskuussa pelatussa ottelussa Pyrintö haki vierasvoiton Uudestakaupungista lukemin 96-102.

Sunnuntain vastustaja Korihait pitää tällä hetkellä sarjataulukossa viimeistä paikkaa. Korihait on pelannut tähän mennessä yhteensä kuusitoista ottelua, joista se on voittanut neljä ja hävinnyt kaksitoista. Viimeisimmässä ottelussaan uusikaupunkilaiset hävisivät joulukuun lopulla KTP-Basketille numeroin 98-81.

Korihaiden pistetehtailu on tällä kaudella kasaantunut eritoten aloitusviisikon varaan; joukkueen pistetilastoa johtaa 13,1 pisteen ottelukohtaisella keskiarvollaan 198-cm laituri Stephen Jelks. Kotimaisista pelaajista eniten pisteitä on tehnyt etenkin tarkkana kolmen pisteen heittäjänä tunnettu Marius van Andringa.

Juuri Jelks ja van Andringa olivat kovassa vireessä kun Pyrintö ja Korihait edellisen kerran kohtasivat – ensimmäistä kauttaan ammattilaiskentillä pelaava Jelks teki siinä ottelussa kauden ennätyspisteensä 31 pistettä van Andringan säestäessä 18 pisteellään.

Pyrintö lähtee sunnuntaiseen kamppailuun hyvin valmistautuneena ja levänneenä. Joukkue sai viime viikonlopun back-to-back –otteluiden jälkeen muutaman päivän vapaat ja treenisalille palattiin jälleen keskiviikkona.

Kokoonpano Korihait-otteluun on sama kuin viikko sitten Kauhajokea vastaan pelatuissa peleissä.

-Olemme saaneet viime viikonlopun Kauhajoki-otteluiden jälkeen huilata pari päivää ja harjoitelleet sen jälkeen hyvällä intensiteetillä.

-Hyökkäyspään toteuttamisemme otti kahdessa edellisessä pelissä pienen askeleen siihen suuntaan, jonka ansiosta voitimme alkukaudesta pelejä. Pallon liike sekä hyökkääminen koria kohti ovat isossa tarkkailussa myös Korihaita vastaan, Pyrinnön päävalmentaja Sami Toiviainen kommentoi.

Korisliigan runkosarjan ottelu Korihait vs. Pyrintö sunnuntaina 6.1. klo 17.00!