Keskiviikkona 8 päivän mittaiselta ottelutauolta palannut Pyrintö jatkaa otteluitaan kotisalissa Pyynikillä sunnuntaina 9.2., kun vieraaksi saapuu kaikissa kauden aiemmissa kohtaamisissa voiton napannut Salon Vilpas. Kotijoukkue Pyrintö liitää kotonaan kuuden ottelun voittoputkessa Korisliigan puolella, vastaavasti Salon Vilpas on loukkaantumisten vuoksi joutunut muokkaamaan omaa rosteriaan uusiksi, joten mielenkiintoinen matsi odottaa yleisöä Pyynikillä.

Pyrintö haki tärkeän voiton keskiviikkona Nokialta ja oli jättänyt upeasti tammikuun lopun KTP tappion taakseen. Jälleen kerran kokenut kaarti BJ Raymondin ja Antero Lehdon johdolla oli suuressa roolissa. Ray Nixon ei keskiviikkona tilastoista esiin noussut, mutta miehen rooli sunnuntaina Salon ykköshevosten paimentajana on jälleen tärkeä. Kokenut Nixon pystyy puolustamaan useita pelipaikkoja sekä kaarella, että lähempänä koria. Pyrinnön toimitus olettaakin, että Nixon on yksi valinta Vilppaan Tim Colemanin pysäyttäjäksi. Pyrintö on Petri Heinosen paluun jälkeen pystynyt peluuttamaan isojakin viisikoita ja Heinosen sekä Panu Peltokankaan hyvät otteet antoivat osviittaa, kuinka hyvin iso viisikko toimii. Kun heittonsa kanssa tuskaillut Nick Kellogg tuntui löytävän pelinsä ytimeen Nokialla ja takamiesrotaatio sai toivotun lisän Lassi Kilpisen paluun myötä, on Pyrinnöllä kaikki mahdollisuudet kauden ensimmäiseen voittoon viikinkiryhmästä.

Salon Vilpas on kärsinyt viime kuukausina ikävistä loukkaantumisista. Teemu Rannikon kausi päättyi tammikuun alussa ja Juho Nenonenkin toipuu edelleen jalkaleikkauksesta. Myös Mikko Koivisto on kärsinyt selkävaivoista, mutta on kokoonpanossa sunnuntaina. Amerikkalaisrintamalla viikingit ovat tehneet kokoonpanoonsa kaksi muutosta. Chris Flemmingsin tilalle tuotiin viime kaudelta tuttu Tobin Carberry, joka tuli helpottamaan Rannikon poissaolon aiheuttamaa lovea. Mielenkiintoisena lisänä kokoonpanoon tuli 2010-luvun taitteessa Korisliigassa hirmuista jälkeä tehnyt Jeremiah Wood. Woodin liityttyä kokoonpanoon sai DJ Laster komennuksen kotimatkalle. Vilppaan harjoitusrinkiin tällä viikolla liittynyt ex-Susijengi laituri Samuel Haanpää on sunnuntain pelaavassa kokoonpanossa. Tobin Carberry sai jonkinlaisen iskun edellisessä ottelussa Kobria vastaan ja mies ei tällä tietoa ole Vilppaan vahvuudessa sunnuntaina.

”Kauden neljäs kohtaaminen Vilpasta vastaan ja ensimmäinen voitto haussa. Vilpas on muuttunut sitten viime kohtaamisen, kun joukkueeseen ovat liittyneet herrat Carberry, Wood, Eerikinharju ja Haanpää.”, coach Toiviainen toteaa.

Kauden aiemmissa kohtaamisissa Vilppaan luoma pallon paine ja aggressiivisuus ovat aiheuttaneet Pyrinnölle ongelmia ja etenkin oman hyökkäyksen käynnistäminen ja rytmittäminen ovat olleet vaikeita. Tim Coleman ei ole pelannut keskinäisissä kohtaamisissa kuin kerran, mutta marraskuussa Pyynikillä mies latoi 28 pistettä ja 10 levypalloa, joten hän lienee prioriteettilistalla kärkipäässä, mitä Pyrinnön puolustukseen tulee. Mikko Koivisto on ollut hyvässä heittovireessä ja nuoret Henri Kantonen ja Aatu Kivimäki ovat ottaneet hienosti kasvaneen vastuun vastaan. Helppo ottelu Pyrinnöllä ei missään nimessä ole edessään, mutta loistavat otteet kotikentällä ja iso Pirkanmaan derbyn herruus antavat hyvät lähtökohdat sunnuntaille.

”Meidän on pystyttävä olemaan valmiita heidän pallollisen paineeseen, saatava takamiehiin ote ja pärjättävä painikilpailussa korien alla.”, Toiviainen avaa voiton avaimia.

Pyrintö – Salon Vilpas, su 9.2. klo 15:00 Pyynikillä. Erikoistarjouksena 4 lippua yhteishintaan 25€.

Artikkelikuva: Jani Virolainen

Ottelun nostot:

  1. BJ Raymond vs Jeremiah Wood: BJ Raymond on koko kauden osoittanut olevansa lähes pysäyttämätön yhdelle miehelle korin läheisyydessä. Mies pitää tällä hetkellä koko liigan pistetilaston neljättä tilaa hallussaan. Raymondin painikaverina sunnuntaina hyörii Korisliiga lähes 10 vuoden tauon jälkeen palannut Jeremiah Wood. Wood pelasi Korisliigaa kolme kautta vuosina 2008-2011 Katajan ja Karhu Basketin riveissä. Parhaalla kaudellaan mies takoi huimat 20,6 pistettä ja 13 levypalloa ottelua kohden. Mielenkiinnolla jäädään seuraamaan kahden korinalusjyrän kohtaamista.
  2. Pyrinnön hyökkäyksen rytmitys: Salon Vilpas pyrkii paineistamaan ja häiritsemään vastustajan pelintekoa mahdollisimman paljon ja hankaloittamaan hyökkäykseen lähtöä, sekä rytmitystä. Mikäli Pyrintö haluaa ottelun voitosta taistella, täytyy hyökkäyksen rytmin ja ajoitusten olla kohdallaan koko 40 minuuttia.
  3. Ray Nixon: Kokenut Nixon on läpi kauden ollut coach Toiviaisen luottomies. Nixon pelaa normaalisti yli 30 minuuttia ottelua kohden ja vaikkei hän aina tilastoista ponnistaisikaan esille on ”Reiska” elintärkeä osa Pyrinnön joukkuehyökkäyksen ja -puolustuksen toimivuutta. Sunnuntaina mies lienee isossa roolissa Tim Colemanin pysäyttäjänä.