Pirkanmaalainen koripalloyleisö sai kunnolla rahoilleen vastinetta, kun paikalliskilpailijat Pyrintö ja BC Nokia iskivät yhteen Nokian palloiluhallilla keskiviikkoiltana. Kauden molemmat aiemmat kohtaamiset klaarannut Pyrintö jatkoi edelleen alueen herrana, kun sarjapisteet lähtivät Tampereelle lukemin 93 – 97.

Pyrintö nappasi ottelussa johtoaseman alussa ja pitikin lähes koko ensimmäisen jakson kuskin paikkaa muutaman pisteen erolla. Nokia nousi aivan jakson lopulla ensimmäistä kertaa, kun huimassa heittovireessä ollut Niko Mattila laittoi kolmen pisteen heiton sisään ja kotijoukkueen kahden pisteen johtoon lukemin 24 – 22, noista lukemista mentiin myös ensimmäiselle tauolle. Toisella jaksolla johtoasema vaihteli useaan otteeseen, kun molemmat joukkueet vetivät vuorollaan pieniä runeja. Pitkälle tauolle BC Nokia pääsi lopulta yhden pisteen johdossa lukemin 45 – 44. Pyrinnön avauspuolikkaan hahmo oli Antero Lehto 9 pisteellä ja 5 koriin johtaneella syötöllä. Nokian ykkönen oli 5 kolmen pisteen heittoa upottanut Mattila.

Kolmannella jaksolla sama johtoaseman vaihtelu ja pienet runit jatkuivat ja kaikille katsojille alkoi selkiytyä, että tänään saataisiin koko rahan edestä viihdettä. Pyrintö onnistui kääntämään puoliajan pisteen tappioaseman omaksi pisteen johdokseen viimeiselle jaksolle lähdettäessä. Neljännen jakson puolivälissä Pyrintö nykäisi johdon 7 pisteeseen Nick Kellogin henkilökohtaisella 8 – 0 runilla, mutta Nokia nousi vielä aikalisän jälkeen peliin mukaan. 48 sekuntia ennen loppua Nokia tuli Stacy Davisin vapaaheitoilla tasoihin 93 – 93. Khalil Small kuitenkin nosti hyökkäyslevypallon jälkeen Pyrinnön kahden pisteen johtoon ja loistavan puolustuksen ja taistelun jälkeen Nick Kellogg pääsi juoksemaan yksin läpi lay upin ja loppulukemat 93 – 97.

”Hatun nosto Nokialle, he pelasivat tänään hyvin ja lopulta peli ratkesi pariin kovaan ratkaisuun lopussa. Sääli, että tänään jommankumman täytyi hävitä tämä ottelu. Tiesimme, että Nokia tulee kovaa maanantain tappion jälkeen ja meillä oli pidemmän tauon jälkeen hieman hakemista pelirytmissä. Mielestäni kokeneet pelaajamme kuitenkin ottivat homman haltuun ja se johti tänään voittoon.”, BJ Raymond totesi ottelun jälkeen.

Pyrinnön pisteykkönen oli jälleen BJ Raymond 21 pisteellä. Kapteeni Lehto kasasi lopulta 18 pistettä ja 6 syöttöä, Nick Kellogin täydentäessä tehotrion niin ikään 18 pisteellä. Erityisen maininnan ansaitsevat Pyrinnön kotimainen isokaarti Petri Heinonen ja Panu Peltokangas, jotka raastoivat kentällä pyyteettömästi ja etenkin puolustuspäässä kasasivat joukon loistavia puolustussuorituksia.

”Kova matsi, molemmat osuivat tänään kaaren takaa ja nähtiin paljon hyviä hyökkäyssuorituksia. Silti molemmilta joukkueilta nähtiin paljon laadukkaita puolustus-actioneita. Oli ilo nähdä, että meiltä ja heiltä löytyi pelistä jatkumoita. Lopussa tuli muutamia ratkaisuja, joita ei valmentajan näkökulmasta toivo, mutta niitä voi tulla. Toivottavasti keväällä niitä ei enää tule.”,coach Toiviainen tuumaili ottelun jälkimainingeissa.

Seuraavan kerran Pyrintö pelaa sunnuntaina kotisalissa Pyynikillä, kun vastaan asettuu uudistunut Salon Vilpas.

BC Nokia – Pyrintö: 93 – 97

Antero Lehto 18/3/6, BJ Raymond 21/6, Khalil Small 5/7, Lassi Kilpinen 3/0, Ville Haapoja 3/3, Ray Nixon 7/3, Nick Kellogg 18/3, Panu Peltokangas 9/4, Petri Heinonen 6/8, Justus Kilpinen 7/3, Eero Lehtonen 0/1.

Artikkelikuva: Jani Virolainen