Erinomaista koripalloa pelannut Pyrintö karkasi Katajalta jo ensimmäisellä puoliajalla. Vaikka toisella puolikkaalla peli tasoittui, ei Kataja koskaan päässyt todella uhkaamaan kotijoukkueen voittoa. Tärkeät sarjaisteet jäivät Pyrinnölle numeroin 95-80 (52-36).

Ottelun hahmot

Pyrintö oli ottelun alusta asti liikkeellä hyvällä jalalla. Koko joukkueella oli aivan erilainen vauhti ja energia kaikessa tekemisessä. Etenkin Devonne Giles (16 pist./8 lev./5 syöttöä/4 riistoa/ 2 torjuntaa) oli kuin uudesti syntynyt. Onhan Giles tällä kaudella pelannut muitakin hyviä pelejä, mutta tänään hän oli loistava! Miehen liikkuvuus ja aggressiivisuus yllätti Katajan pallo-screen tilanteissa ja kotijoukkueen rakentaessa karkumatkaansa, Giles otti peräti 4 riistoa. Sen lisäksi hän peitti syöttölinjoja ja ehti vielä takaisin omaan mieheen korin alle. Kun pelitilanneheitotkin osuivat 67% tarkkuudella (ml. 1 kolmonen) niin tänään Pyynikillä nähtiin juuri se Giles, jota on aiempina vuosina opittu pelkäämään, kun hän vielä pelasi Karhun tai KTP:n paidassa.

Gilesin huippuvireen myötä Brian Asburylle jäi tilaa toteuttaa omia vahvuuksiaan ja Asbury leikkasi ja  luikerteli korille 33 pisteen edestä.  Lisäksi mies haki 13 levypalloa, joten komea tupla-tupla kirjattiin tilastoihin. Alkukaudesta nähty isojen miesten Giles-Asbury yhteispeli palasi tänään Pyynikille ja oli nautittavaa seurattavaa.
Pyrinnön amerikkalaiset olivat muutenkin kovassa vireessä. Kenneth Manigault (10/1/ 4 syöttöä) oli varsinkin 1.puoliajan ratkaisuhetkillä mainio voittaen oman puolustajansa toistuvasti. Juanya Green (12/1)palasi huonomman vaiheen jälkeen sille tasolle, jossa hän esiintyi jo vuodenvaihteessa. Green loi peliä ja jakoi peräti 11 koriin johtavaa syöttöä.
Myös Pyrinnön tamperelaiset pelaajat onnistuivat tänään. Antero Lehdon (8/1/3) jouduttua virhevaikeuksiin, Lassi Kilpinen (8 pistettä) varjosti herhiläisenä Katajan takamiestä Damier Pittsiä (17/3/4 syöttöä) ja turhautti vieraiden ykköspelintekijän peräti 5 pallonmenetykseen.
Osku Heinosen (6/4) päävastuu oli niinikään puolustuspäässä ja etenkin Ilari Seppälän (11/2/6 syöttöä) vartiointi toi Heinoselle peliaikaa peräti 28 min. vaikkei tarkka ja liipasinherkkä kolmostykki heittänyt tuona aikana kuin yhden (1) pelitilanneheiton. Pisteet syntyivät vapaaheittoviivalta.

Katajan toisen puoliajan takaa-ajon aikana suurin uhka Pyrinnölle taisi olla Daniel Bejaranon ((19/3)  aivan tolkuttoman kaukaa heitetyt kovat kolmoset. Sellaisen suman osuessa päälle, olisi Katajalla ollut vielä mahdollisuus päästä lähemmäksi kuin 10 pisteeseen. Pyrintö onnistui kuitenkin useimmiten kuittaamaan nämä hirmutykitykset ja Katajan oli tyytyminen tänään hopeaan.

Kataja elää vaikeita aikoja, kun huomattavan leveästä kokoonpanosta on pois huomattavan monta pelaajaa. Toisen vähintään yhtä suuren huolen on tuonut hurja ottelutahti joka ei ole suonut sen paremmin lepopäiviä kuin aikaa kunnon harjoituksillekaan.
Pyrintö antoi tosin tasoitusta, kun siltä puuttui jo pitkään sivussa olleen Joonas Cavenin lisäksi harjoituksissa loukkaantunut Topias Palmi.

Pyrintö on nyt voittanut tällä kaudella kaikki Korisliiga-joukkueet vähintään kerran. Pieni ja merkityksetön asia kenties, mutta voi toisaalta olla arvossaan, kun lähdetään pelaamaan pudotuspelejä. Silloin on hyvä, ettei yksikään joukkue ole muodostunut henkiseksi lukoksi. Urheilun kummallisin fraasein ilmaistuna, Pyrinnöllä ei ole yhtään apinaa selässä.

 

Ilari Seppälä, Kataja:
Kaivettiin itsellemme aikamoinen kuoppa 1.puoliajalla. Pyrintö teki tuolloin 15 pistettä meidän pallonmenetyksistämme. 16 pisteen eron kiinnisaaminen on varsinkin vieraissa aika vaikeaa. Pääsimme jo 10 pisteen päähän, mutta ei riitä, että pelaa 20 min ottelussa.

Brian Asbury, Pyrintö:
Tulimme peliin hyvin ja toteutimme pelisuunnitelmaa, jonka valmentajat olivat tehneet. Devonne Giles pelasi tänään erinomaisesti, mutta se ei yllättänyt minua, kun olen nähnyt hänet harjoituksissa.

Sami Toiviainen, Pyrinnön päävalmentaja:

Hyvä harjoittelu näkyi pelissä. Tässä oli iso ero ohjelmissamme, me olemme pystyneet harjoittelemaan, Kataja on pelannut koko ajan. Hyökkäyksemme oli valtaosaltaan erinomaista. Moni pelaaja teki tasonnoston, Greenin 11 syöttöä ilahduttaa, Asbury hurjat tilastot, Giles ja Manigault pelasivat myös oikein hyvin, Suomi-osasto teki duuninsa tänään… Kokonaisvaltaisesti hyvä peli.

Greg Gibson, Katajan päävalmentaja:
Pyrintö oli erinomainen tänään, me emme. Asiat joita olimme ajatelleet pelissä tekevämme, he ottivat meiltä pois. On ollut vähän turhauttavaa aikaa, kun emme ole päässeet harjoittelemaan juuri lainkaan. Huomenna taas kova peli edessä. Mutta meidän täytyy palata perusasioihin ja löytää oikea kombinaatio pelien ja harjoittelun suhteen, sitten kun huomisen jälkeen saamme pitemmän ottelutauon.

Pyrinnön seuraava ottelu on vasta keskiviikkona 28.2. klo 18.30 jolloin kotikentälle Pyynikin palloiluhalliin saapuu Korihait Uudestakaupungista.

Liput ennakkoon tiketti.fi/pyrinto
ja Pyrinnön toimisto Klingendahl, Pyhäjärvenkatu 5 H.

Kuvat: MJ Pitkänen ja Antti Harju