Tampereen Pyrintö haki tärkeän vierasvoiton KTP-Basketista tiistai-iltana Steveco Arenalta lukemin 92-95 (55-50). Pitkin ottelua takaa-ajoasemassa ollut Pyrintö nousi jälleen kerran viimeisellä jaksolla voittotaisteluun mukaan ja otti lopulta voiton Jaylon Taten viime hetken kolmosella vain 0,9 sekuntia ennen pelin loppumista.

Etenkin ottelun ensimmäisellä puoliajalla Pyrinnön puolustus ei toiminut oikeastaan lainkaan. Pyrintö ei saanut otetta etenkään kotijoukkueen Donte Thomasiin sekä Jalen Jacksoniin – molemmat pelaajat pääsivät juhlimaan hyökkäyksessä turhan helposti.

Puoliajalla vierasjoukkue muutti puolustustaan aggressiivisemmaksi jonka johdosta se pääsi paremmin peliin mukaan. Tilanne oli toisen erän puolessa välissä jo tasan 64-64, mutta KTP-Basket päätti kolmannen neljänneksen väkevästi ja eteni viimeiselle jaksolle kuuden pisteen johtoasemassa.

Neljännellä jaksolla etenkin Eron Harris ja Jaylon Tate olivat tärkeässä roolissa, kun Pyrintö nousi takaa-ajoasemasta rinnalle ja ohi. Eritoten Harris aloitti jakson todella vahvasti kymmenellä peräkkäisellä pisteellä nostaen joukkueen tasoihin.

Pelin lopussa Pyrintö sai Antto Nikkarisen pallonmenetyksen jälkeen viimeisen hyökkäyksen tilanteessa 92-92. Tällöin valokeilaan nousi Tate, joka ratkaisi ottelun loppuhetken kolmosellaan – pallo meni sukasta läpi kun kellossa oli aikaa enää 0,9 sekuntia.

Kun KTP-Basket ei onnistunut enää omassa viimeisessä yrityksessään, niin voitto merkattiin Pyrinnölle kolmen pisteen erolla lukemin 92-95.

Päävalmentaja Sami Toiviaisen kommentit ottelusta:

-Tämä oli varmasti laadukas ja viihdyttävä korismatsi. Olimme muutamaan otteeseen aikamoisessa sillassa, mutta kampesimme itsemme takaisin kamppailemaan voitosta.

-Ensimmäisellä puoliajalla puolustuksemme oli pahasti hakoteillä. Otan siitä syyn itselleni, koska teimme asioita liian eri tavalla vastustajan eri pelaajien kanssa. Kun puoliajalla muutimme aggressiivisempaan tapaan kaikkien vastustajan pelaajien kanssa, niin saimme puolustuksen toimimaan jälleen paremmin.

-Tämä oli toinen iso voitto putkeen sarjan kärkijoukkueesta, joten pitää olla tyytyväinen – olemme tällä hetkellä hyvällä tiellä.

Tilastot:

KTP-Basket-Pyrintö 92-95 (55-50)

KTP-Basket – Donte Thomas 28/7/3t, Jalen Jackson 16/8/5/5r, Jari Vekkilä -, Michael Pounds 14/2/2, Janne Lehtoranta 0/0, Antto Nikkarinen 7/2/4, Kevin Langford 9/3/1, Eero Hannikainen -, Tyrell Nelson 11/4/6/4t, Joonas Lehtoranta 7/1/3

Pyrintö – Jaylon Tate 26/3/8/3r, Kenneth Manigault 4/2/2r, Antero Lehto 10/0/2, Osku Heinonen 6/0/1, Tuomas Flinck 0/0, Eron Harris 21/0/3, Joni Pohjonen 0/0, Petri Heinonen 6/1, Justus Kilpinen 8/6/2, Kevin Johnson 14/17/2

Yleisöä: 1020

Kuva: Kai Kilappa