Tampereen Pyrintö koki kauden avaustappionsa, kun Kouvot teki kotijoukkueesta selvää selkein lukemin 69 – 94. Koko ottelun takaa-ajajana ollut Pyrintö ei oikein missään vaiheessa päässyt pelaamaan voitosta, vaan pirteästi esiintynyt kouvolalaisryhmä otti kuskin paikan heti avausheitosta.

Kyllähän Tampereen Pyrintö oli tänään melkoisessa pesukoneessa. Ei me oikeastaan missään vaiheessa, etenkään puolustuspäässä saatu otetta Kouvojen äärimmäisen hyvin toteutettuun hyökkäyspelaamiseen.”, Pyrinnön kapteeni Antero Lehto kommentoi ottelua.

Derrick Bardenin (26/5) johdolla Kouvot tuli erinomaisesti otteluun ja ensimmäisen viisiminuuttisen mentyä vierailijoille 4 – 15, oli Pyrinnön päävalmentaja pakotettu nopeasti jo ensimmäiseen aikalisäänsä. Pyrintö oli koko ottelun ajan ongelmissa vierailijoiden hyvin organisoidun palloskriinihyökkäyksen kanssa, kun etenkin Severi Kaukiainen (7/2/6) tuntui löytävän vapaan pelaajan, milloin mistäkin. Omassa hyökkäyksessä Pyrintö joutui varsinkin alussa tyytymään kaukoheittoihin, joiden kolistessa rautoihin, muuttui hyökkäys hieman tuskaiseksi. Ensimmäisellä puolikkaalla kapteeni Antero Lehto (17/1) oli hyökkäyksen selkeä tehopelaaja kasaten 10 pistettä ensimmäisen 20-minuuttisen aikana. Pitkälle tauolle mentiin lopulta vieraiden selkeässä 27 – 48 johdossa.

Kolmannella jaksolla oli selvää, että Pyrinnön kirin olisi alettava nopeasti, mikäli voitosta haluttaisiin pelata. Kouvot jatkoi kuitenkin vahvoja otteitaan, eikä ero suostunut millään kutuistumaan. Lehto ja Ray Nixon (14/6) yrittivät parhaansa mukaan nostaa Pyrintöä peliin, mutta ero pysyi yli 20 pisteessä vielä kolmannen jakson puoliväliin. Tässä vaiheessa Toiviainen vaihtoi kentälle nuoren Tuomas Flinckin. Energisesti ja ennakkoluulottomasti pelannut Flinck (5/2/5) nosti omalla pelillään koko joukkueen intensiteettiä ja kolmannen jakson viimeiset 5 minuuttia Pyrintö veikin lukemin 13 – 1. Viimeiselle tauolle mentiin Kouvojen kaventuneessa 53 – 65 johdossa.

Pyrinnön runista sisuuntunut Kouvot kuitenkin onnistui kasvattamaan johdon neljännen jakson alussa 16 pisteeseen, eikä Pyrintö lopulta onnistunut nousemaan lähemmäs voittotaistelua. Pyrinnön päävalmentaja Sami Toiviainen oli ottelun jälkeen mietteliäällä päällä:

”Hieno peli Kouvoilta. Meillä valmistautuminen meni täysin päin peetä, sen suhteen, että nyt oli ensimmäinen joukkue vastassa, jolla on jonkinlainen konsepti. Katsoimme videota, jotta pelaajat olisivat selvillä niihin actioneihin, mutta siinä ei onnistuttu. Ihan voi itseään katsoa peiliin, että se ei onnistunut.”

Valonpilkahduksia melko synkässä illassa tarjoili siis nuori takamies Flinck, hänen lisäkseen myös Ville Haapoja (8/2) oli pirteällä pelipäällä. Myös kokenut Lehto ja Toiviainen olivat tyytyväisiä Flinckin otteisiin:

”Erinomainen esitys. Flinck pelasi hyvin ja ennakkoluulottomasti ja siinä kohtaa viisikkomme oli sellainen, että kaikki toteuttivat ja olivat aktiivisia. Se hetki oli hyvää, mutta se oli aika pieni hetki kuitenkin tässä pelissä.”

Seuraavan kerran Pyrintö pelaa viikon päästä lauantaina 12.10. Joensuussa Kataja Basketin vieraana. Toiviaisella ja hänen orkesterillaan on siis viikko aikaa tehdä töitä parketilla ja tätä Toiviainen myös lupaili:

”Varmasti harjoitellaan tiiviisti maanantaista perjantaihin. Tästä pelistä video tiistaina, maanantaina vielä hieman eri juttuja, mutta sen jälkeen varmasti mennään joukkuetekemiseen, niin pakki- kuin hyökkäyspäässä, jotta saadaan kaikki jätkät samalle sivulle.”

Pyrintö – Kouvot: 69 – 94

Antero Lehto 17/1, BJ Raymond 9/1, Khalil Small 6/5, Lassi Kilpinen 2/0, Ville Haapoja 8/2, Ray Nixon 14/6, Panu Peltokangas 2/4, Tuomas Flinck 5/2/5, Justus Kilpinen 6/0, Eero Lehtonen 0/3