ÄSSÄHAI SAALISTAA UUDENKAUPUNGIN VESISSÄ

15.12.2021 | Otteluennakko, Uutiset

Pyrintö on saanut toipua peräti viikon voittoisasta juhlaottelustaan Pyynikillä. Keskiviikkona punanutut suuntaavat Atro Vuolteen komeassa Pyrintö-bussissa kohti Uuttakaupunkia. Kotiin jäävät fanit toivovat tuliaisiksi kahta sarjapistettä.

Voitto nimittäin maistuisi. Sanotaan nyt näin, kun pakkovoitosta ei pidä koskaan puhua.
Pyrintö on sarjassa sijalla 9., vain voiton päässä 5. sijalla olevasta Vilppaasta, mutta välissä on 3 joukkuetta, jotka hamuavat ihan yhtä ahneesti kuuden joukkoon, siis ylempään loppusarjaan.

Korihait meinaa jumittua sarjan perän pitäjäksi vasta yhdellä voitollaan. Bisons on kahden voiton päässä ja runkosarjan pelejä on enää tammikuun loppupuolelle, joten jokainen kotivoitto olisi epäilemättä tarpeen.

Uudet vahvistukset, Bojan ja nuoret lupaukset Pyrinnön haasteena

Korihait on Pyrinnön tapaan joutunut uusiutumaan kauden aikana useampaan kertaan.
Ulkomaalaisvahvistuksista kukaan ei ole ollut mukana kauden alusta alkaen. Pisimpään mukana on ollut 198-senttinen laituri Jalen Jackson (16,6/5,0), joka on palvellut haiparvea lokakuun lopusta alkaen. Miehellä on pätevä kolmosuhka kaaren takaa, joten vapaaksi häntä ei kannata jättää.
Edellisessä pelissä Vilpasta vastaan tehokkain oli pitkänhuiskea laituri Mitchell Smith (21,3/4,7) jonka tilastokeskiarvot muodostuvat kolmesta viimeisestä pelistä.
Korihait on tällä viikolla uutisoinut uudesta amerikkalaisesta sentteristä. Jarett Croff on 207-senttinen kokenut pelaaja, joka on kiertänyt ympäri maailmaa pelaten työkseen eksoottisissa paikoissa kuten Uruquay, Australia, Qatar, Chile ja Forssa. Mies pelasi 1A-divisioonaa edelliskaudella tehoilla 20,6/12,9 ja on varmasti näytönhaluinen myös Korisliigassa.

Korihaiden pelinjohto on ollut tällä kaudella Bojan Sarcevicin käsissä (10,2/4,3/5,9 syöt.). Taitavinkin takamies on kuitenkin vaikeuksissa, jos muilla pelipaikoilla ei ole ratkaisuvoimaa tai jos pelaajat eivät ole pelikirjan samalla sivulla. Sarcevic ei ole, varsinkaan enää nykyään, sen sortin takamies, joka tekee läjäpäin pisteitä yksin tai joka luo illasta toiseen tilanteita pelkästään oman ratkaisu-uhan ansiosta. Korttihaiden kannalta ratkaisevaa on, että Bojan ei jää ässähaiksi.

Pyrinnön ja Korihaiden ensimmäisessä kohtaamisessa Pyynikillä nähtiin, kuinka Bojan Sarcevic pyöritti peliä ajamalla sisään, kuinka hän syöttöharhautuksilla avasi Pyrinnön paikkapuolustukseen syöttölinjoja ja juoksutti pyrintöläisiä ympäri kenttää. Sen kaiken mahdollisti Manuel Barnesin (5,7/3,2) ja Sebastian Lindbergin (7,6/2,3) huippupeli, jossa Barnes tykitti peräti 26 pistettä ja repi 7 levypalloa sekä Lindberg, joka yritti lopussa väkisin viedä voiton heittämällä 17 pisteestään varsinaisen suman ottelun loppuhetkillä.

Seuraa ainakin näitä:

* Pyrintö joutuu tiivistämään peluutustaan, sillä Uuteenkaupunkiin joukkue lähtee ilman Eero Lehtosta ja Tomas Pihlajamäenkin pelaaminen on vielä epävarmaa.

* 1 vs 1 pelaaminen. Vaikka Pyrinnöltä puuttuu ensimmäisessä pelissä Korihaille mahdottomaksi osoittautunut match-up Topias Palmi, jolle ei löytynyt puolustajaa, riittää Pyrinnöltä ratkaisuvoimaa Korihaita vastaan, kunhan pallo liikkuu, pallottomat pelaajat liikkuvat eikä 1 vs 1 tilanteiden sijaan hyökätä ylivoimaa vastaan.
* Pyrinnön puolustus! Viikko sitten Pyrintö pelasi ensimmäisen kerran pelaajavartiointia tavaramerkkinsä paikkapuolustuksen sijaan. Se toimi hyvin ja tuloksellisesti. Nyt mielenkiintoista nähdä kumpaan puolustusmuotoon coach Sopanen päätyy Uudessakaupungissa.
* Ike Smith on saanut harjoitella nyt viikon joukkueen kanssa, toipunut toivottavasti aikaerosta ja saanut oman matkalaukkunsa. Miten se on vaikuttanut erinomaisen ensivaikutelman tehneen miehen pelaamiseen?

Miikka Sopanen, Pyrinnön päävalmentaja:
Korihait on uusinut kasvojaan tuoreiden hankintojensa myötä, joten luvassa mielenkiintoinen kamppailu arvokkaista sarjapisteistä. Pyrimme horjuttamaan kookkaampaa kotijoukkuetta nopeilla jaloilla ja palloa liikuttamalla. Kokoonpano: Shepherd, Foster, Smith, Pihlajamäki GTD, Leppänen,  Kilpinen, Heinonen, Williams, Gonzalvez