KORISLIIGA ALKAA: KOUVOT PYYNIKILLE KESKIVIIKKONA

13.10.2020 | Otteluennakko, Uutiset

Sarjojen keskeydyttyä viime keväänä historiallisesti, kaikkien odotukset nyt alkavaan Korisliiga kauteen ovat poikkeuksellisen suuret.  Vaikka pelien järjestäminen vaatii niin seuroilta kuin yleisöltä erityisiä toimia,
into päästä tosipeleihin, kentälle ja katsomoon, kihelmöi ihan sormenpäissä!
Pyrintö pääsee avaamaan kautensa kotikentällä Pyynikin palloiluhallissa Kouvoja vastaan.

Pyrinnön joukkue on uudistunut enemmän kuin vuosikausiin. Uusi päävalmentaja Miikka Sopanen on kerännyt erittäin mielenkiintoisen joukkueen ja pelitapaankin on tullut harjoituspelien perusteella merkittäviä muutoksia.

Taustaa Pyrinnön joukkueesta

Uudistukset olivat odotettavissakin, kun Sami Toiviaisen 3 vuotinen pesti tamperelaisten päävalmentajana päättyi ja matka jatkui Saloon. Pyrinnön uudeksi päävalmentajaksi valittiin seuran oma kasvatti, lähes kaikissa tehtävissä Pyrinnössä toiminut Miikka Sopanen.
Sopanen on toiminut Pyrinnön edustusjoukkueen valmentajana ensin Jarmo Laitisen apuvalmentajana 1999-2002 jolloin Pyrbasketin nimellä toiminut tamperelaisjoukkue palautti kaupungin pitkästä aikaa mitalikantaan nappaamalla SM-hopeaa. Kaudella 2002-2003 Sopanen toimi Pyrinnön päävalmentajana. Sitten maantie vei korisammattilaista Lapualle, Jyväskylään, Kotkaan, Lappeenrantaan, Forssaan ja viimeksi Hyvinkäälle. Välillä Miikka kävi Pyrinnössä mm. valmennuspäällikkönä ja siinä ohessa myös Korisliiga-joukkueen apuvalmentajana SM-hopeaan päättyneellä kaudella 2015-2016. Muuttoauton kyydissä ovat kulkeneet myös kaksi naisten SM-kultamitalia sekä lavallinen kokemusta Korisliigasta, miesten 1-divarista, nuorten maajoukkueista ja naisten Korisliigasta. Pyrintö sai paitsi hyvin tutun, mutta myös kokeneen päävalmentajan.
Miikka Sopasen valmennus-staffiin kuuluvat Damon Williams ja Antti Nikkilä. Williams on pelannut Sopasen alaisuudessa Pyrbasketissa ja KTP:ssa. Antti Nikkilä on luonnollisesti Miikalle vanha tuttu vielä aikaisemmalta ajalta, Antin junnuvuosista asti. Näkemykselliset pelaajat tuovat valmennukseen uutta kulmaa ja vastaavat edustusjoukkueen valmennuksen lisäksi Pyrinnön Akatemia-joukkueiden toiminnasta 1A ja 1B -divisioonissa.

Pyrinnön pelaajisto on uudistunut vielä paljon enemmän. Antero Lehto siirtyi naapurikaupunkiin, Petri Heinonen päätti komean peliuransa. Myös Ville Haapoja päätti vetää henkeä ja kaikki jenkit jättivät koronan iskettyä luonnollisesti Tampereen. Mutta kun kokoonpanoon tulee tilaa, se tietysti täyttyy. Pyrintö sai joukkueeseen Susijengistä tutun BC Nokian kasvatin Shawn Hopkinsin. Hopkins on pyrintöläisille tuttuakin tutumpi nimi, sillä isä-Garcia pelasi Pyrinnössä 1980-luvulla peräti 5 kautta peräjälkeen.
Shawn on isänsä tapaan erittäin urheilullinen pelaaja ja on peliurallaan vasta lähestymässä parhaita vuosiaan. Hän sopii tältäkin osin hyvin Pyrinnön profiiliin.
Hopkinsin lisäksi Pyrintö sai muitakin nuoria kehittyviä pelaajia, kun ensin Valtteri Leppänen siirtyi Katajasta  ja sitten loppukesästä varmistui Tomas Pihlajamäen siirto Tampereelle. Valtteri on jyväskyläläisen Honsun kasvatti ja Tomas on kotoisin Tapiolan Hongasta. Pihlajamäet ovat kuitenkin peruspyrintöläinen korissuku, sillä Tomasin isä Tommi pelasi Pyrinnössä 1990-luvulla ja täti Maiju vastaavasti naisten edustusjoukkueessa.
Valtteri Leppänen ja Tomas Pihlajamäki tuovat erityisesti tulivoimaa kaaren taakse, kuten myös jo viime kaudella Pyrinnössä lupaavasti esiintynyt Uudenkaupungin Korihaiden kasvatti Eero Lehtonen.

Pyrinnön kokoonpanossa jatkavat valtakunnan yksi kovimmista kolmostykeistä Osku Heinonen, Kilpisen veljekset Lassi ja Justus, joista ensin mainitulta odotetaan lopullista läpimurtoa pelinjohtajana. Loukkaantumiset ovat kiusanneet Lassin aiempia kausia ja vähän viivästyttäneet urakehitystä, mutta mies on nyt entistä kovemmassa kunnossa, taidot ja pelinäkemys ovat kunnossa, kuten on jo ehditty nähdä.
Justus on tunnettu ja arvostettu rouhija, joka taistelee jokaisesta irtopallosta, tekee valtavan määrän ns. näkymätöntä työtä ja painii vastustajan kanssa korinalustaisteluissa. Lapuan Kobrien kasvatti Panu Peltokangas on samanlainen, joukkueelle erittäin arvokas pelaaja. Panu on kotiutunut Tampereelle hyvin ja täyttää jo toista kautta Petri Heinosen saappaita.

Miikka Sopasen ja staffin hankkima amerikkalaisnelikko näyttää harjoitusotteluiden perusteella hyvin mielenkiintoiselta, hyvällä tavalla mielenkiintoiselta. Marcus Lewis on taitava pelaaja, joka pystyy luomaan peliä, tekemään kovia koreja ja auttamaan muita onnistumaan. Epäilemättä tärkeimpiä palasia Pyrinnön pelissä.
David Gonzalvez on tuttu vastustaja keskiviikon vierasjoukkueen Kouvojen riveistä jo vuosien takaa ja myös viime kaudelta, jolloin hän johti Kouvoja 13,4 pisteen, 2,3 levypallon ja 3,8 syötön keskiarvoilla. Erinomainen pelimies, joka Lewisin tapaan on aina vaarallinen. Gonzalvez on kokenut pelaaja ja koska hän asuu pysyvästi Suomessa, hän on harjoitellut Pyrinnön mukana koko kesän.
Kolmas, erittäin näyttävä vahvistus on Marlon Johnson, jonka donkit harjoituspelissä Uraa vastaan saivat Pyynikin maskipäisen yleisön haukkomaan henkeä. Brady Skeens on toinen Pyrinnön isoista vahvistuksista, joka on tilastojen perusteella erinomainen levypallopelaaja sekä erityisen tärkeä nimenomaan puolustuspään lukkona.

Päävalmentaja Sopanen riemuitsee Korisliigan käynnistymisestä.
-Hienoa päästä aloittamaan Korisliigakausi Pyynikillä, jossa on tehty kaikki mahdollinen yleisön turvallisuuden ja viihtyvyyden eteen. Tervetuloa katsomaan, kannustaa voi myös maski päällä!

 

Pyrinnön kokoonpano kaudella 2020-2021:

0                    Marcus Lewis                           USA

3                    Marlon Johnson                    USA

5                    Tomas Pihlajamäki                FIN

7                    Valtteri Leppänen                 FIN

9                    Lassi Kilpinen                            FIN

10                  Osku Heinonen                     FIN

11                  Shawn Hopkins                     FIN

12                  David Gonzalvez, C               USA

14                  Eero Lehtonen                      FIN

16                  Panu Peltokangas                 FIN

22                  Brady Skeens                           USA

40                  Justus Kilpinen                      FIN

Päävalmentaja:  Miikka Sopanen
Valmentajat:       Damon Williams
Antti Nikkilä

Taustaa Kouvoista

Kouvojen päävalmentaja Tuomas Oja aloittaa nyt toisen kautensa kouvolalaisten päävalmentajana.
Kouvot lähtee kauteen nuorekkaalla joukkueella johon on kerätty erityisesti Kaakkois-Suomen kovia nuoria pelaajia, joista osalla on jo uskottava kokemus Korisliigasta. Kouvolan omat pojat taitava takamies Tuomas Hirvonen ja Teemu Knihtinen sekä jo muutama vuosi sitten Kotkasta siirtyneet Severi Kaukiainen ja Vili Nyman edustavat nuorten miesten kokeneempaa kaartia.
Päävalmentaja Oja odottaa erityisesti Porvoon Tarmon kasvatilta Oscar Storgårdilta läpimurtoa. Storgård esiintyi jo viime kaudella ennakkoluulottomasti joten odotuksille on katetta. Vastaavat odotukset päävalmentajalla on Henri Permannon osalta, joka on niinikään 19-vuotias takamies. Permannon korisura on alkanut Kotkan Peli-Karhuissa.

Kouvojen jenkkinelikko on takamies Namon Wright (196 cm), sentteri Jacoby Armstrong (201 cm), laituri Moses Greenwood (201 cm) sekä erittäin kova luu Antonio Ballard (194 cm) joka pelasi edelliskaudella Vilppaassa kovilla tehoilla (k.a. 17,2 p/7,4 lev).

Basket.fi haastattelussa Tuomas Ojaa myhäilee varovaisen tyytyväisenä kokoonpanoon.
– Kokoonpanomme on aavistuksen laajempi kuin viime vuonna, ja se mahdollistaa pelityylin puolesta vähän aiempaa enemmän. Meillä on jokaiselle pelipaikalle useampi kova tekijä, ja se on aina hieno tilanne.

Pyrintö – Kouvot
keskiviikkona 14.10. klo 18.30 Pyynikin palloiluhallissa.

Huomioithan poikkeusjärjestelyt joista on lisää infoa Uutiset-osiossa. Liput kannattaa ostaa ennakkoon tiketti.fi/pyrinto tai Pyrinnön toimistolta, Pyhäjärvenkatu 5H, jotta varmistat pääsysi peliin.

Pistä punaista päällesi ja tule Pyynikille!