LAUANTAINA SAADAAN TERVEISIÄ KOTKASTA
18.3.2022 | Otteluennakko, Uutiset
Lauantaina Pyynikille saapuu Korisliigan legendaarisin seura KTP. Pyrinnön ja kotkalaisten pelit ovat tällä kaudella päättyneet kotivoittoihin, eikä sen soisi päättyvän lauantainakaan.
KTP on ollut Pyrinnölle tällä kaudella hankala vastustaja, koska se on isokokoisempi ja jyrää kovaa korille, mutta silti tarpeeksi liikkuva pärjätäkseen Pyrinnön vauhtia vastaan.
Pyynikillä kotietu on kuitenkin #aina vahva elementti, joten edessä jälleen hurja taistelu!
Pitkin kautta seurat ovat kärsineet kokoonpanohuolista. Tavallisten loukkaantumisten lisäksi korona on pakottanut jäämään kotiin peleistä, mutta myös harjoittelu vajaamiehisenä on sotkenut joukkueiden suunnitelmia. Pyrinnön kahden Akatemia-joukkueen (1 div. A ja 1. div B) ansiosta pelaajamäärä ei ole ollut niin suuri ongelma kuin muualla. Pyynikillä 5 vs. 5 harjoituksia on saatu lähes aina, mutta totta kai Korisliiga-joukkueen avainpelaajien puuttuminen on vaikuttanut myös Pyrinnössä. Koripallo ei ole yksilöurheilua.
Kaikki ovat saaneet tästä siis osansa. Pyrinnöllä suma on osunut viime viikkoihin ja joku on noitunut, että pahimpaan mahdolliseen aikaan, juuri ylemmän loppusarjan aikana. Mutta todellisuudessa se osui parhaaseen mahdolliseen aikaan, jos nyt sellaista voi edes olla.
Pyrintö tuskin olisi saanut runkosarjan loppukiriään vajaalla kokoonpanolla ja nyt on tietysti perusteltu toive, että huolet olisivat ohi ennen pudotuspelejä. Päästyään ylempään loppusarjaan, kuuden parhaan joukkoon, Pyrintö välttää ensimmäisellä kierroksella joka tapauksessa kaksi kärkijoukkuetta. Muiden kohdalla ei kai ole juuri väliä mikä niistä tulee vastaan. Olennaisempaa on, että Pyrintö saa täyden, tai edes lähes täyden, kokoonpanon ja pystyy taas toteuttamaan omaa pelitapaansa säästelemättä, ilman latistavia kompromisseja.
KTP – ahtaajista korisammattilaisiksi
Kansallisromanttinen/stereotyyppinen mielikuva kotkalaisista kertoo karskeista miehistä, jotka päivisin työskentelevät Kotkan satamassa, jolleivat ole sitten juuri lakossa,
haaveilevat liitävänsä tuulten mukana maailman merille kuin albatrossi, mutta kohtalo on jäädä kaipaamaan satamalaiturille, koska kotkanpojalla ei ole siipiä. Tämä yhtälö, mahdollisuuksia tyrkyttävä, mutta samalla niitä rajaava meri aiheuttaa ikiaikaista tyytymättömyyttä ja kapinahenkeä, joka heijastuu individualismina niin kesäisin potkupallokentillä kuin talvisin koriksessa.
Paljon on muuttunut vuosien saatossa. Enää pitkään aikaan ei ole voinut puoliajalla mennä juttelemaan Pyynikin alaovelle tupakalle tulleiden kotkalaistähtien kanssa. Kaikki pelaajat ovat nykyään korisammattilaisia ja pääosin muualla kasvaneita. Nykykokoonpanosta vain Vili Nyman ja Joonas Lehtoranta ovat kotkalaiskasvatteja, vaikka seura onkin maan johtavia kasvattajaseuroja. Se on nykyaikaa, kuulemma.
Valmentajat Roope Mäkelä ja Juri Heinämäki ovat omalta osaltaan uudistaneet Kotkan joukkuetta, jolla on kaikki edellytykset menestykseen tällä kaudella.
KTP on edennyt ylemmässä loppusarjassa tasatahtiin 3 voittoa – 3 tappiota. Tiistaina se jäi Kouvolassa junan alle eikä tietenkään halua kahta peräkkäistä tappiota tililleen, sillä se taistelee kynsin hampain pudotuspelien 2.kierroksen kotiedusta.
KTP on liikkuva, mutta kookas, fyysinen ja silti heittovoimainen.
Sopivien match-uppien (hyökkääjä-puolustaja parien) löytäminen ei ole aina helppoa.
Usein juurisyy on Remu Raitanen (17,7/7,7), joka on 206-senttisenä hankala puolustettava korin alla ja loistavana heittäjänä hän vetää isommat puolustajat pois korin alta, jolloin sinne syntyy tilaa.
Siitä tilasta hyötyvät eniten korille ryskäävät parimetriset laiturit Urald King (13,5/8,3) ja Roydell Brown (11,1/5,5) sekä Flenard Whitfield (8,3/4,9).
KTP:n peliä rakentavat takamiehet Joonas Lehtoranta (8,0/2,4/3,8 syöt.) ja Jahvon Blair (12,1/4,4/5,6 syöt.).
Kaarella riittää korinteko uhkaa, sillä oikea-aikaisesti korille leikkaava Vili Nyman (6,3/3,0) ja
Raitasen kanssa pelottavan hyvä kaukoheittäjä on Honsu-kasvatti Topias Kuukkanen (6,9/2,0).
Joni Herrala (3,0/1,6) on tärkeässä roolissa puolustuksen kovana ja häpeämättömänä jarrumiehenä ja roikkunee Ike Smithin kyljessä myös lauantaina.
Seuraa ainakin näitä:
* Pyrintöä koetellaan. Ottelusta toiseen pelatut lisäminuutit näkyivät keskiviikon pelaamisessa. Kotiyleisö antaa kuitenkin energiaa, joten Pyrintö taistelee jälleen takuulla voitosta.
* Aiemmat keskinäiset ottelut on voittanut aina se, joka on voittanut myös levypallot
* Valopilkut kohtaavat! Pyrinnön Ike Smith palkittiin Korisliigan tammikuun pelaajana, KTP:n Remu Raitanen sai saman tittelin helmikuun esityksistään.
Ennakkokommentit:
Miikka Sopanen, Pyrinnön päävalmentaja:
KTP hyökkää korille fyysisesti, joten sisäpuolustus ja levypallopeli testataan huolella. Meidän tulee myös pitää pallosta huolta, sillä menetyksistä kotkalaiset juoksevat tehokkaasti nopeita hyökkäyksiä. Kokoonpano: Foster, Smith, Kilpinen, Heinonen, Williams, Gonzalvez, Lehtonen, Peltokangas, Nuolivirta
Roope Mäkelä, KTP:n päävalmentaja:
Pyrintöä vastaan pitää pärjätä juuri niissä asioissa missä epäonnistuimme Kouvolassa eli 1 vs 1 puolustuksessa ja puolustukseen paluussa. Kokoonpano: Raitanen, Herrala, Nyman, King, Kuukkanen, Brown, Blair, Whitfield, Rautasalo GTD 50%, Timonen GTD 50 %.
Pyrintö – KTP
La 19.3.2022 klo 16.00
Pyynikin palloiluhalli
Pyrinnön kotiotteluiden liput ovat myynnissä Pyrinnön toimistolla (Klingendahl) tai ennakkoon Tiketissä.
Kuva: Joonas Caven