PYRINNÖN HYÖKKÄYS HYYTYI LAPUALLA

2.2.2023 | Otteluraportit

Pyrinnön hyökkäyspeli hyytyi pahasti toisella puoliajalla. Kotijoukkue Kobrat vei tärkeän voiton numeroin 89-83 (46-57). Lauantain paikallisotteluun tuli vielä ylimääräistä lisäpanosta, sillä toiseen tappioon pudotuspelipaikoista kilpailevia joukkueita vastaan ei ole varaa.

Monet urheilijat ovat tunnetusti taikauskoisia, rutiineista täytyy pitää kiinni.
Näitä enemmän tai vähemmän tosia uskomuksia riittää myös joukkuetasolla:
Susijengi häviää arvokisoissa aina fanitapaamista seuraavan pelin, Ilveksen kiakkojoukkue häviää aina paikallispelin jälkeisen ottelun ja Pyrintö tapasi edellisinä vuosina puolestaan häviämään sitten voitokasta paikallispeliä edeltävän pelin. Näin kävi nytkin.

1. neljännes
Ottelu lähti nopeasti käyntiin Osku Heinosen kolmosella, mutta muuten ottelun alku pelattiin hyvin verkkaisesti. Tuntui, että molemmat joukkueet tarkkailivat mitä vastustaja tekee.
Pyrintö oli selvästi varautunut Kobrien sisäpeliin, sillä se tuplasi vielä tavallista ahkerammin.
Kobrat sai niistä muutaman helpon korin ja muistiin palautui taannoiset Susijengin pelit joissa
välillä kävi mielessä, että mitenkähän tuo vastustaja tekisi korin, jollei puolustus pelaisi heille aivan vapaita paikkoja ryntäilyllään.
Kobrien Danny Pippen II oli hurjassa vireessä ja säkitti 7 minuutissa jo 10 pisteensä.
Mutta niin oli myös Ike Smith joka nosti jo 16 pisteensä heti perään.
Jos oli Pyrinnöllä puolustuksessa ongelmia niin onneksi sama vaivasi kotijoukkuetta. Pyrinnön lay-up harjoitukset tuottivat jo muutaman pisteen karkumatkan, mutta Kobrien kotkalaisvahvistuksen Juho Lehtorannan puolivakavissaan puolen kentän takaa roiskaisemalla leijalla Kobrat taukojohtoon 27-28. Yksi ottelun tilastoerikoisuus olikin, että Lehtorannan heittotarkkuus omalta kenttäpuoliskolta oli 100%, mutta hyökkäyspäädyssä 0%.

2. neljännes
Aloite siirtyi Kobrille. Se oli aktiivisempi etenkin levypallopelissä ja se huolestutti pyrintöfaneja, sillä vanhan laulun sanoin onni suosii rohkeaa. Kobrat haki jo 8.  hyökkäyslevypallon.
Pyrinnön hyökkäys oli lähinnä LJ Thorpen 1vs1 pelaamista, joka toki oli oikein tehokasta, joten mikäs siinä, kunhan muu hyökkäys ei passivoidu. Niinkin on nimittäin käynyt, että helppojen korien seurauksena muut laittavat kädet taskuun ja jäävät katselemaan.
Mutta ei nyt, ei ainakaan vielä!
Lassi Kilpisen ja Valtteri Leppäsen kolmosilla sekä Ike Smithin kakkosella Pyrintö lähti karkumatkalle, ja tilanteessa 42-51  (kellossa 2:42) Kobrat otti aikalisän.
Pyrintö tuli aikalisältä kuitenkin pirteästi. Pari hyvää rypistystä hyökkäyslevypalloissa ja Jaquan Lawrence nosti paikkoheiton sisään. Pitkälle tauolle mukavassa 46-57 johdossa.

Pyrintö viimeisteli ensimmäisellä puoliajalla kakkoset liki 80% tarkkuudella ja kolmosetkin yli 50%, joten vaikka Kobrat vei levypallot selvästi, johto oli helppo ymmärtää. Toisaalta samat numerot aiheuttivat Ruutu+ lähetyksen äärellä tietysti myös huolta, sillä levypalloherruus on helpompi pitää kuin satumaiset heittoprosentit.

3.neljännes
Epäilemättä molemmat joukkueet olivat puoliajalla puhuneet puolustuksesta.
Kobrat onnistui kehittämään puolustustaan enemmän, sillä Pyrinnön hyökkäys alkoi hyytyä.
LJ Thorpen ajoista puuttui ensimmäisen puoliajan puhti, Kobrat pelasi ne vähän fyysisemmin ja vei tilan pois. Korille ajoista tuli vähän väkinäisiä.
Parhaillaan 16 pisteen johtoon kutistui, vaikka pyrintöläisten omakin puolustus oli entistä parempaa. Hyökkäyksestä loppunut liike ja idea johtivat pallonmenetyksiin.
3 min ennen viimeistä taukoa Kobrat kavensi tilanteeksi 56-66.
Panu Peltokangas tykitti tärkeän kolmosen josta toivottiin ruudun ääressä rentouttavaa sykäystä hyökkäykseen 58-69. Mutta ei, Pyrintö syötti palloa kummallisiin paikkoihin, pelaajat eivät pelanneet vahvuuksillaan vaan tekivät aika yllättäviä valintoja.
Kobrat sai puolustuksen voitoista itseluottamusta ja kiemurteli iholle.
Viimeiselle tauolle vielä 63-71 johdossa, mutta niin satunnaisilta onnistumisilta näyttivät, ettei niille uskaltanut toivoa toistuvuutta.

4. neljännes
Keskimäärin ihmeitä ei tapahdu. Ei tänäänkään.
Vaikka Ike Smith pussitti kaksi 2 pisteen hyppyheittoa puolustajan kättä vastaan, ja vaikka Kobrat reagoi niihin yllättävän nopeasti ottamalla aikalisän, oli selvää, että Pyrinnön täytyy saada jotenkin muutettua ottelun rytmiä.
Pyrinnöllä oli perustavaa laatua oleva ongelma, sillä se hävisi korin alla molemmissa päissä.
Puolustuksessa jäätiin pieneksi. Kävi selväksi, miksi ottelun alussa niitä tuplauksia yritettiin niin kovasti. Oli pakko.
Kun myös hyökkäyspäässä puuttui sisäuhka kokonaan, Kobrien hyvin liikkuvan ison kaluston oli helpompi viedä tila korille ajoilta.
Aikalisän jälkeen Kobrat tuli huomattavan kovaa ja aktiivisesti hyökkäyslevypalloihin. Se sai niitä kai jonkun, mutta vielä tärkeämpää lapualaisille oli saada häirittyä Pyrinnön hyökkäyksen käynnistymisiä, karsia nopeat siirtymähyökkäykset minimiin, sillä viisikkohyökkäyksen yskähdellessä Pyrinnön olisi pitänyt päästä nimenomaan juoksemaan kenttää.
Jakson puolivälissä oli sekava vaihe, jossa katseltiin videoita, jaettiin teknillisiä virheitä, menetettiin palloja.
Ajassa 2:30 Pyrintö johti vielä 77-81, mutta jo minuuttia myöhemmin Denzel Livingstone vei Kobrat jo 83-81 johtoon. Kun Pyrintö ei onnistunut vastahyökkäyksessä ja Kobrien parhaana palkittu Danny Pippen kasvatti eroksi 85-81 minuuttia ennen loppua.
Ike Smith painoi kaasun pohjaan ja sai hyvän näköisen ajon, mutta kun tuomaristo ei nähnyt ajossa virhettä kovan näköisestä kontaktista huolimatta, Pyrintö joutui käytännössä mahdottomaan asemaan. Kirin mahdollisuus kuihtui siihen.
Kobrat voitti 89-83.

Nostot:

Pyrinnön parhaana palkittiin Ike Smith (23/2/6 syöttöä).
LJ Thorpe (19/4/5) oli varsinkin ensimmäisellä puoliajalla liki mahdoton match-up Kobrille.
Osku Heinonen ja Tylan Birts pussittivat 11 pistettä mieheen.

Pyrintö oli ongelmissa Kobrien isojen miesten Danny Pippen II (29/7/7) ja Javion Ogunyemi (19/6) kanssa.

Kommentit:

Miikka Sopanen, Pyrinnön päävalmentaja:
Todella hyvä koripallo peli. Kobrat pelasi hyvin. Ekalla puoliskolla hyökättiin hyvin. Tauon jälkeen heitettiin huonosti ja menetettiin muutaman kerran pahassa paikassa.

Panu Peltokangas, Pyrintö:
Tiukka peli. Oltiin alussa kuskin paikalla. Toisella puoliskalla kobrat nosti puolustuksen tasoa ja meidän hyökkäyspeli puuroutui sen johdosta.

Ville Turja, Kobrien päävalmentaja:
Teeveestä tuttu espanjalainen palloscreeni satutti meitä alussa. Toiselle puoliskolle tehtiin siihen muutoksia ja se toimi. Järkyttävä määrä menetyksiä ja hyökkäyksessä puskemista. Lopussa pistettiin kovia heittoja sisään.

Justus Kilpinen, Kobrat:
Loistava voitto. Kaks jakoinen ottelu meiltä. Ekalla puoliskolla ei saatu Pyrinnön hyökkäystä kuriin. Tauolla päätettiin että ruvetaan puolustamaan ja taistelemaan kentällä.

Pyrinnöllä on seuraavana vastassa Pirkanmaan 3. paikallisottelu BC Nokiaa vastaan.
Voittoon panostetaan varmasti kaikki mahdollinen, joten lauantaina kannattaa tulla Pyynikille katsomaan – voi tulla melkoinen kapina!

Pyrintö – BC Nokia
La 4.2.2023 klo 15.00
Pyynikin palloiluhalli