PYRINTÖ AVAA KAUDEN LOIMAALLA

1.10.2021 | Otteluennakko, Uutiset, Yleinen

Hienon viimekauden nelostilaan päättänyt Tampereen Pyrintö käynnistää Korisliiga-kautensa lauantaina 2.10.2021 Loimaalla. Kauteen valmistautuminen on sujunut vaihtelevasti. Plussan puolella on suunnitellusti onnistunut harjoittelu ja tekemisen meininki salilla, miinukseksi voi kai laskea sen, että lopullinen kokoonpano on saatu samalle salille vasta viime viikolla.

Edelliskaudella pelit keskeytyivät historiallisesti kokonaan, viime kaudella sarjajärjestelmää jouduttiin muuttamaan kesken kauden ja pelit pelattiin syksyn jälkeen tyhjille katsomoille ja tv-kameroille. Niinpä pelaajilla kuin katsojillakin kihelmöi sormenpäissä, katsomoon pääsyä on odotettu!

Pyrinnön kokoonpano on hieman elänyt sitten viime kauden. Justus Kilpinen lähti Lapualle, Shawn Hopkins Islantiin. Toisaalta Osku Heinonen ja Lassi Kilpinen ovat olleet kokoonpanossa #aina. Eero Lehtonen ja Panu Peltokangas aloittavat Pyrinnössä jo kolmannen kautensa.  Tomas Pihlajamäki ja Valtteri Leppänen toisen kautensa. Ulkomaalaisvahvistuksista David Gonzalvezin jatko varmistui jo hyvissä ajoin kesällä, mutta Devante Foster, Romani Hansen ja Shaquille Keith opettelevat vasta käyttämään ratikkaa sekä lausumaan joukkuekavereiden nimiä.

Koripallokansa odottaa mielenkiinnolla mitä tuttu valmennusjohto on keksinyt tälle kaudelle. Viime kaudella Pyrintö kohahdutti pelaamalla kauden alusta loppuun paikkapuolustusta ja hyökkäämällä vanhalla kunnon rairai-taktiikalla. Peli oli iloista ja näyttävää, menestystäkin tuli.
Miikka Sopasen, Damon Williamsin ja Santeri Liljebergin korisajattelu on niin rohkeaa, jopa röyhkeää, että kaikille olisi kai enemmän pettymys, jos peliin ei olisi keksitty uusia jippoja.
Mitä kaikkea valmennus saa mukaan jo sarjan ensimmäisille kierroksille, se jää nähtäväksi.

SAVISEUDUN KORIPALLON NOUSU, UHO JA TUHO – JA UUTEEN NOUSUUN

Loimaalla tehdään paluu Korisliigaan päivälleen 10 vuotta historiansa ensimmäisen ottelun jälkeen. Ensimmäisessä ottelussaan 2.10.2011 suurella kohulla koottu joukkue voitti Torpan Pojat, mutta ottelun jälkeen kävi ilmi, että Martin Zeno ei ollut edustuskelpoinen ja historiankirjoissa peli kääntyi Topolle 0-40.
Tämä farssi oli kenties etiäinen tulevasta, mutta siihen väliin mahtui rutkasti menestystä, kun huippupelaajista koottu joukkue voitti kaksi Suomen Mestaruutta peräjälkeen (2012 ja 2013) ja nappasi vielä 2 himmeämpää mitalia seuraavilla kausilla. Tämä Pyrinnön apajille sörkkimään tulo vaikuttaa epäilemättä joidenkin puhdasoppisimpien pyrintöläisten asenteisiin edelleen. Tunnustan.

Tampereella Bisonsin mestaruudet satuttivat, koska Pyrintö oli vienyt kaksi edellistä mestaruutta, 2010 ja 2011, ja vei taas kolmannen 2014. Bisons katosi Korisliiga-kartalta talousvaikeuksien myötä keväällä 2016 vain viiden kauden jälkeen, mutta palaa nyt siis sarjaan. Pyrinnöllä alkaa muuten 55. kausi korkeimmalla tasolla.

Tällä kertaa Loimaalla lähdetään sarjaan matalammalla profiililla kuin viimeksi. Korikonkarit (LoKoKo) on paikkakunnan sielu, Bisons keulakuva. Lokoko on toiminut vuodesta 1964 ja pyörittänyt koripalloa paikkakunnalla siis vuosikymmeniä. Historia velvoittaa vastuullisuuteen.

Loimaan Bisonsia valmentaa serbialainen Darko Mihajlovic. Joukkueen kotimainen runko muodostuu pelaajista jotka ovat edustaneet seuraa jo divareissa, alun perin Lahden kasvatit Vesa Heinonen ja Juho Matti Henttonen. Heidän lisäkseen 98-syntyneiden ikäluokan kovista pelaajista Teemu Knihtinen (Kouvot), Joona Airanne (Ura) ja Sami Tahvanainen (HNMKY) tuovat rotaatioon syvyyttä. Ja vielä yksi hyvä lisäys nuoreen joukkueeseen on Kauhajoelta siirtynyt Thomas Vehmanen, joka toivoo luonnollisesti suurempaa vastuuta kuin mitä Karhu pystyi tarjoamaan.

Onnistuminen ulkomaalaisvahvistusten hankkimisessa on tärkeää kaikille seuroille, mutta etenkin sarjanousijalle. Joukkue tarvitsee kärkeä, siis isoa panosta nelikolta Zach Thomas, Cortez Edwards, Andre Norris jr. ja Korisliigassa ennenkin esiintynyt Kazembe Abif.

Bisonsien harjoituspelit ovat sujuneet varsin mukavasti, Korihaiden kanssa voitot menivät ristiin, BC Nokialle loimaalaiset kärsivät 1 pisteen tappio ja kivikovalle Seagullsille vain 6 pistettä, joten odotukset paluukauteen ovat Loimaalla positiiviset, mutta tällä kertaa jalat tukevasti saviseudun pellossa. 10 vuodessa kasvaa paljon.

Pyrinnön päävalmentaja Miikka Sopanen:
Pyrinnön näkökulmasta sarja-avaus on edessä kovin nopeasti. Saimme tänä vuonna joukkueen kokonaisuudessaan kasaan poikkeuksellisen myöhään, ja niinpä ensimmäinen yhteinen ottelumme on lauantain vierailu Bisonien veräjään. Lyhyt valmistautuminen tuo hieman ylimääräisiä perhosia vatsanpohjaan, mutta intoa tekemisestä ei ole puuttunut. Uusimpien tulokkaidemme kotiutuminen on alkanut hienosti, ja olemme nopeasti löytämässä yhteistä säveltä. Kun innokkuus ja yhteishenki siirtyvät kentälle energiana ja taistelutahtona, pärjäämme pelissä kyllä.

Korisliigan avauskierroksella Bisons – Pyrintö
lauantaina 2.10.2021 klo 17.00 Loimaan liikuntahallissa
Tälläkin kaudella Korisliigan ottelut ovat nähtävissä Ruutu+ palvelussa.

Pyrinnön kotiavaus on oikea herkkupala, sillä BC Nokia saapuu Pyynikille keskiviikkona 6.10. klo 18.30

#pyrintö #munseura #aina