PYRINTÖ SURFFASI TÄRKEÄÄN VIERASVOITTOON

29.12.2021 | Otteluraportit, Uutiset

Coach Sopasen 4 minuuttia ennen loppua ottama aikalisä ratkaisi Pyrinnölle arvokkaan vierasvoiton 85-94 (41-48) Lahdessa. Ottelu aaltoili joukkueiden ollessa vuoroin sen parhaan laineen päällä, mutta kerta toisensa jälkeen onnistumisia seurasi syvä sukellus, jolloin vastustaja pääsi näyttämään temppujaan. Pyrintö oli kuitenkin ratkaisuhetkillä jopa ylivoimainen, joten voitto ei tullut sattumalta. 

Lähtökohdat otteluun olivat vaikeat. Molemmat joukkueet olivat vajaamiehisinä, kuten jo ennen joulua. Aktiiviseen ja vauhdikkaaseen peliin panostavat joukkueet kärsivät luonnollisesti vielä enemmän, kun myötämäessä ei voikaan painaa tallaa pohjaan vaan on ajettava säästeliäästi pintakaasulla.

Yleisö, joka oli muuten Lahdessa päästetty oikein katsomoon, näki silti tapahtumarikkaan ja värikkään pelin.

1. neljännes

Pyrinnön kapteeni Osku Heinonen johti ottelua 0-6, kunnes Lahti Basketballin
Antonio Ballard sai 3 minuutin pelin jälkeen kotijoukkueen pistetilin auki.
Sitten seurasi Pyrinnön menetysten suma eikä aikaakaan, kun Lahti nousi 7-6 johtoon.
Kun Pyrintö teki ensimmäiset vaihdot 6 minuutin pelin jälkeen, ja kun kentälle tuli koko vaihtopenkki Ike Smith, Valtteri Leppänen ja Kion Williams, alkoi taas tapahtua.
Smith takoi muutaman korin ja ensimmäiselle tauolle päästiin vaikeuksista huolimatta lohdullisessa 18-17 tilanteessa.

Pyrintö pelasi jälleen holjasti vaihtavaa miespuolustusta, joka toimi jälleen vähintään kelvollisesti.
Puolustus ei ollut ongelma, vaan jos nyt ongelmia on pakko löytää, niin ne löytyvät toisesta päästä kenttää. Hyökkäys oli ensimmäisellä jaksolla täysin Smithin ja Heinosen luovuuden varassa.

2.neljännes

David Gonzalvez ja Emmanual Shepherd vastasivat huutoon ja avasivat jakson orastavalla 0-5 pisteputkella. Mutta Lahti vastasi saman tien 9-0 ja Pyrintö aikalisälle 3 minuutin pelin jälkeen.

Pyrinnöllä oli minipoikamaisia vaikeuksia saada palloa sisäänheitoista kentälle. On sitten kyse organisoitumisesta tai keskittymisestä, niin vastaavia harmeja ei pitäisi enää tässä kautta olla.
Lahden prässi oli kuitenkin upporikasta rutiköyhää ja onnistuessaan saamaan pallon kentälle, Pyrintö sai toiseen päähän ylivoimahyökkäyksen ja lay-upin. Tärkeitä koreja joilla Pyrintö pysyi pelissä mukana.
Tomas Pihlajamäki toi jakson puolivälissä Pyrinnön iskuetäisyydelle 33-30 ja Pieti Poikola käskytti lahtelaiset aikalisälle.
Ike Smith vei lay-upillaan Pyrinnön uudestaan johtoon 3 minuuttia ennen loppua 35-36.
Valtteri Leppäsen 3.virhe 2. neljänneksen lopulla oli rotaation kannalta hankala juttu. Virheongelmat pienellä kokoonpanolla aiheuttavat, että vaihtoja ei voida miettiä yksin pelillisten tarpeitten mukaan.

Onneksi Ike Smith oli jälleen loistava! Hän tanssahteli kauniisti tukijalkaa käyttäen ja hassutti lahtelaisia pitkin mäkimonttua. Komea hook-heitto viimeisteli liikesarjan kauneuden.
Seuraavassa puolustuksessa Emmanual Shepherd auttoi Ballardin puolustajaa korin alle, torjui heiton kainalollaan ja avasi nopean hyökkäyksen, jonka itse päätti donkillaan.
Nyt Pyrintö oli vuorostaan aallon päällä ja Poikola kaivoi lautansa esiin, Lahti aikalisälle.
Osku Heinonen vei kolmosellaan Pyrinnön jo 9 pisteen johtoon, mutta Lahti pääsi kaventamaan onnekkaan levypallon jälkeen vapariviivalta taukonumeroiksi 41-48.

3. neljännes

Toisen puoliajan alku oli kamala. Pyrintö oli tolaltaan. Ensimmäinen menetys ennen kuin pelikelloa saatiin käyntiin, suoraan sisäänheitosta. Sitä seurasi Emmanual Shelpherdin Pyrinnön uran synkin vaihe, kun mies suttasi joko omin päin tai David Gonzalvezin kanssa kimpassa pallon 3 kertaa lähes peräjälkeen.
Pyrinnön onneksi Lahti ei onnistunut hyödyntämään tilaisuuttaan hyökkäyspäässä. Se pääsi lähelle mutta vielä jakson puolivälissäkin Pyrintö johti 53-57.

Pyrinnön puolustus alkoi toimia ja nyt Lahti sukelsi. Pyrintö repi väkisin eroa ja Devante Fosterin kolmosella Pyrintö siirtyi jo 53-63 johtoon.
Jakson lopussa Lahti alkoi saada taas otetta, mutta Ike Smith nosti väkisin Pyrinnön 61-68 taukojohtoon.

4. neljännes

Kaikki sen tietävät, 7 pistettä ei riitä mihinkään. Nykyään.
Siihen aikaan, kun Damon Williams vielä pelasi ja Pyrintö dominoi Korisliigaa, tuo johto riitti komeasti, mutta ei enää nykykoriksessa.

Seurasi ottelun sekavin 5 minuuttinen, jonka aikana Lahti kuroi eron umpeen ja siirtyi 5 minuutin jälkeen 76-74 johtoon. Erik Sajantilan heittäessä vapareitaan, David Gonzalvezilla oli juttu kesken Lahden Ballardin kanssa ja sulkeminen unohtui. Helppo levypallo muuttui kiistapalloksi.

Miikka Sopanen otti ottelun ratkaisseen aikalisän 4 minuuttia ennen loppua.
Mitä ikinä Sopanen sanoikaan, vai antoiko se vaan aikaa koota ajatukset ja keskittyä pelaamiseen, mutta Pyrintö vei seuraavat 3 minuuttia 0-14.
David Gonzalvez oli tehnyt toki monia hyviä juttuja aiemminkin, haastanut mm. omaa pelaajaa low-postissa tehokkaasti ja tuonut pyrinnölle tärkeää korintekovoimaa toisella puoliajalla, mutta miehen pelaaminen herätti silti ristiriitaisia ajatuksia.
Oli miten oli, mutta aikalisältä tultuaan David Gonzalvez ratkaisi pelin! Mies ampui kovan kolmosen ja heti seuraavasta hyökkäyksestä, kun puolustaja ryntäsi ottamaan heittoa pois, hän ajoi kovan lay-upin. Pyrintö nousi uudestaan johtoon 80-81 ja Poikolan poppoo joutui aikalisälle.

Pyrinnön puolustuksen pari kivaa ”jalkakikkaa” onnistui ja Pyrintö karkasi nopeaan hyökkäykseen, jossa Gonzalvez antoi Devante Fosterille katon rajaan komean syötön, josta ulottuva Foster pamautti komean alley-oop donkin. Game over!
Lahti joutui viimeiselle minuutille 8 pisteen takaa-ajoasemassa. Pyrintö donkkaili voiton ja lopussa pelattiinkin enää piste-erosta. Lahti voitti Tampereella 10 pistettä, Pyrintö joutui tyytymään nyt 85-94 voittoon, mutta asia tuskin harmittaa ihan hirveästi.

Nostot:

Ike Smith (27/3) kantoi Pyrintöä pitkin ottelua. Mies pystyy luomaan oman ratkaisun, joka on etenkin Pyrinnön hyökkäystavassa elintärkeää. Osku Heinonen (13/4) oli erinomainen varsinkin ensimmäisellä puoliajalla. Vastaavasti Devante Foster (17/10) paransi pitkin peliä ja miehen levypallopeli on parantunut kauden mittaan olennaisesti, kun arkuus on kadonnut otteista.
David Gonzalvez, kuten todettua, ratkaisi lopulta pelin (20/5/5 syöttöä/ vain 1 menetys!), vaikka ehti aiheuttaa monenlaisia tuntemuksia ottelun aikana.

Lahti Basketballin pistekuningas oli vikkelä takamies Zackery Bryant (26/2). Antonio Ballard (14/18) oli odotetun pelottava levypalloissa, peräti 8 hyökkäyslevypalloa. Eemi Luukkonen (14/3) ja Erik Sajantila (13/3) pelasivat vahvan pelin.

Ballardin tehoista huolimatta, Pyrintö oli selvästi tehokkaampi korin alla. Se sai 2 pisteen heitoista peräti 18 pistettä enemmän. Kun kolmosissa ja vapaaheitoissa ei ollut dramaattisia eroja, Pyrintö jäi loppunumeroiden mukaisesti voitolle.

Kommentit:

David Gonzalvez, Pyrintö:
Hauska peli, jossa mentiin kovaa molempiin päätyihin. Yleisö varmasti tykkäsi. Bryant oli erittäin vaikea puolustettava. Me ratkaisimme pelin viimeisen neljän minuutin aikana. Olimme takana, mutta rauhallisesti tulimme takaa ja hoidimme voiton.

Eemi Luukkonen, Lahti Basketball:
Vaikea peli, joka oli täyttä vuoristorataa. Puhuimme paljon siitä että aloitetaan hyvin, mutta toisin kävi. Ei meillä ole ollut yhtään hyvää 40min peliä. Ei voi lannistua vaan pitää katsoa videota ja oppia siitä.

Miikka Sopanen, Pyrinnön päävalmentaja:
Syksyllä Lahti tuli Tampereelle vajaamiehisenä ja pisti meitä dunkkuun. Nyt päästiin antamaan takaisin. Oon ylpeä mun joukkueen kantista ja uskosta tekemiseen. En ole tyytymätön peliin enkä voittoon missään tapauksessa.

Pieti Poikola, Lahti Basketball päävalmentaja:
Tosi tympeä tappio ja nyt harmittaa isosti. Tuskailemme puolustuksessa samojen asioiden kanssa, jotka ovat piinanneet meitä koko kauden. Olemme henkisesti aika heikko joukkue tällä hetkellä ja siitä minun pitää valmentajana katsoa peiliin. Heitämme hyökkäyksessä ihan kauhean määrän palloa seinille. Moni menetys johtuu siitä että ollaan passiivisia ja ennalta arvattavia.

Pyrinnön seuraava kotiottelu

Pyrintö – Karhu
Pe 31.12. klo 16.00
Pyynikin palloiluhallissa
HUOM!  Poikkeava alkamisaika!
Ottelu joudutaan pelaamaan ilman yleisöä, mutta ottelu on nähtävissä Ruutu+ palvelussa.