SEITSEMÄN VELJESTÄ HAKIVAT VOITON LAPUALTA
24.1.2025 | Otteluraportit, Uutiset

Pyrinnön lähtökohdat otteluun Lapualle Kobria vastaan eivät olleet aivan optimaaliset. Kirvelevä putoaminen kalkkiviivoilla ylemmästä loppusarjasta ja Topias Palmin edelleen puuttuminen sekä neljän pelaajan sairastuminen jätti jäljelle vain seitsemän pelaajaa, joista yksi oli akatemian lupaava Jaakko Nieminen. Poissa olivat Riku Laine, Antero Lehto, Jordan Giles, Arttu Pitkänen Topiaksen ohella.
Mutta eivät ne nimet, jotka puuttuivat, vaan ne jotka olivat pelikuntoisia ratkaisevat ottelut. Senhän Pyrintö teki näyttävästi. Seitsemän veljestä puolusti, hyökkäsi ja pelasi yhdessä. Tämä ryhmä ei jättänyt kotijoukkueelle mitään mahdollisuuksia. Kypsä esitys siivitti joukkueen selvään voittoon 71 – 105.
Ottelun alku näytti kuitenkin, että joukkue ei antanut poissaolijoiden haitata, vaan kauden aikana hieman vaisusti esiintynyt Ethan Rusbatch näytti, miksi hänestä on puhuttu heittäjänä. Kolme ensimmäistä heittoa pohjaan ja 0 – 9. 18 -vuotias Jaakko Nieminen nosti avauspisteensä korisliigassa 6 – 14 tilanteessa. Rusbatch jatkoi vielä kahdella kolmosellaan ja vaparilla Pyrinnön jakso johtoon 17 – 23. Rusbatchin kolmoset olivat 5/7 ja pisteitä 16.
Toinen neljännes oli Luka Sakotan näytöstä. Luka pussitti 17 pistettä. joista vapareista 10 pistettä 10/10 onnistumisella. Puoliaikaan mennessä Lukan pistesaldo oli 20.Ethan Rusbatch jatkoi siihen, mihin hän jäi avausjaksolla upottaen kaksi kolmosta ja kakkosen lisäten pistesaldonsa 24 pisteeseen. Mainittakoon, että Jaakko Nieminen teki toisen korinsa jakson alkupuolella. Pyrinnön kolmoset olivat 11/17. Kotijoukkue upotti puolestaan kolmosensa 3/16. Tässä selvin ero kahdella ensimmäisellä jaksolla. Levypallotkin Pyrintö vei jopa yllättäen 18 – 17. Puoliajalle mentiin tilanteessa 31 – 57.
Kolmas jakso lähti käyntiin Lukan kolmosella 31 – 60. Pyrintö pystyi estämään kotijoukkueen rynnistyksen jakson alussa . Kolmas jakso sujui myös valmennuksen käsikirjoituksen mukaan. Joukkue kokeili väliin 1 – 3 – 1 puolustusta ja vaihtoi sen taas nopeasti mieheen. Kolmannen jakson nimeksi nousi Henry Pwono yhdeksällä pistellään. Kobrat ei päässyt oikeastaan missään vaiheessa hätyyttelemään Pyrinnön johtoa. Pienimmillään ero oli 37 – 62 ja suurimmillaan 41 – 73 . Kolmas jakso päättyi Pwonon vapareilla lukemiin 49 – 77.
Viimeinen neljännes alkoi hienon ottelun pelanneen Henry Pwonon kolmosella 49 – 80. Sen jälkeen kotijoukkue sai 8 – 0 runin Samari Curtisin kahdella kolmosella 57 – 82. Sitten kuvaan astui Ilmari Toikkanen joka teki Pyrinnön kahdeksasta seuraavasta pisteestä kuusi ja ero oli 59 – 88. Lopun hoiteli sitten ottelun hahmo Ethan Rusbatch , joka veti kolme kolmosta sisään. Ottelun loppunumerot Pyrinnölle 71 – 105.
Huomioita ottelusta:
Ethan Rusbatch teki nyt niitä juttuja, joita häneltä on odotettu. Pieniä väläyksiä on näkynyt aiemminkin, mutta heitto ei ole pudonnut. Tänään Ethan pommitti viivan takaa huikeasti 10/14! Hyvä heittopeli siivitti myös hyvään levypallopeliin. Ethanin tilastot 34/11!
Kypsää hyökkäämistä ja pallon liikettä oli koko pelin ajan käynnissä. JOkainen kentällä oleva pelaaja tiesi, että häntä tarvitaan Luka Sakota 25/5/12s, osoitti että mies on myös pisteiden lisäksi erinomainen syöttäjä. Lukalle oma syöttöennätys. Luka oli aktiivinne hyökkäyksessä, mistä osoituksena vapaaheitot , jotka Luka heitti 12/13. Muutaman vaisun pelin jälkeen Henry Pwono teki taas Henry Pwono asioita. Puolusti hyvin ja teki koreja tarvittaessa. Ilmari Toikkanen pelasi kauden parhaan pelinsä. Ilmarin kokoa tarvittiin ja heitto meni sisään vapaista paikoista. Takapelaajat Kion Williams ja Valtteri Mervola eivät jäätyneet, vaan hoitivat oman tonttinsa mallikkaasti. Nuori Jaakko Nieminen(6/3) ei ujostellut toisessa korisliigapelissään. Hieno sissäntuli Jaakolta!
Pyrinnön kolmoset 18/32 upposivat kovalla prosentilla sisään. Toinen avain asia oli hyvä levypallopeli, joka meni Pyrinnölle 38 – 29. Valmennus ei tinkinyt puolustuksessa yhtään. Esimerkkinä oli Henry Pwonon aktiivinen palloscreen pelaaminen. Kokonaisuudessaan kypsä esitys Pyrinnöltä.
Rusbatch 34/11/3s, Sakota 25/5/12s, Pwono 17/5/4s, Toikkanen 8/5/4s, Williams 8/4/3s, Mervola 7/4/3s, Nieminen 6/3
Pyrinnön seuraava kotiottelu on tiistaina 28.1 klo 18.30 ja vastassa Tapiolan Honka.
Taistelu alemman jatkosarjan voitosta jatkuu !!