Shawn Hopkins Nokialta Pyrintöön
18.8.2020 | Uutiset
Tampereen Pyrintö on solminut kaksivuotisen sopimuksen laiturin paikalla viihtyvän Shawn Hopkinsin kanssa. 25-vuotias Hopkins pelasi viime kaudella debyyttikautensa Korisliigassa, kasvattajaseuransa BC Nokian riveissä.
Hopkins tuli Korisliigakartalle sanalla sanoen räjähtävästi. Huikean atleetin viime kauden parhaita paloja katsellessa ei voi kuin toivoa, että Pyynikin vahtimestarit ruuvaavat koriraudat tarpeeksi tiukkaan. Pelkkä atleetti Hopkins ei kuitenkaan ole. Viime kaudella mies esiintyi kaikissa Nokian 37 runkosarjan ottelussa. Reilussa 23 minuutissa Hopkins keräsi tilastoikseen 7,9 pistettä ja 3,2 levypalloa. Kakkoset upposivat mukavalla 49,2% tarkkuudella ja kolmoset 32,8% tarkkuudella. Kauden päätyttyä Hopkins valittiin Korisliigan vuoden tulokkaaksi yleisöäänestyksellä.
”Pyrinnön ja oma kehityssuunnitelmani kohtasivat heti ensi kosketuksella. Valmennustiimi ja organisaatio olivat hyvin kiinnostuneita.”, Hopkins kertoo.
Ennen Nokialle paluuta Hopkins vietti täydet neljä kautta rapakon takana Yhdysvalloissa. Hopkins liittyi kaudella 2015-16 NCAA:n korkeimmalla tasolla pelaavan Troyn yliopiston joukkueeseen. Ensimmäisellä kaudellaan Hopkins pelasi 29 ottelua lähes 14 minuutin peliajalla. Tilastoiksi kertyi 3,6 pistettä ja 2,3 levypalloa ottelua kohden. Lupaavan freshman-kauden jälkeen Hopkinsin rooli seuraavalle kahdelle kaudelle pienentyi ja seniorivuodekseen mies siirtyi sarjatasoa alemmas North Georgian yliopistoon.
North Georgiassa Hopkins sai paljon vastuuta ollen avausviisikossa kaikissa pelaamissaan 28 ottelussa. Peliaikaa kertyi yli 33 minuuttia ja siihen päälle upeat 16,1 pistettä ja 5,7 levypalloa. Kauden jälkeen Hopkins arvostettiin Peach Belt-konferenssin kolmanteen tähdistöviisikkoon.
Hopkins on ollut juniorina vakiokasvo maajoukkueissa. Eri ikäluokkien juniorimaaotteluja mieheltä löytyy vyöltään yli 80. Hopkins oli aikanaan mm. nostamassa miesten U20 maajoukkuetta takaisin A-divisioonaan. Unkarissa pelatuissa EM-kilpailuissa mies keräsi 7 ottelussa 7,9 pistettä ja 2,9 levypalloa ottelua kohden. Ruotsia vastaan pelatussa finaalissa Hopkins iski 12 pistettä.
Hopkins debytoi Susijengissä kesällä 2016 Belgiaa vastaan. Yhteensä pelejä miesten maajoukkueessa on kertynyt 6. Lisäksi Hopkins on ollut vakiokasvo haastajamaajoukkueen riveissä, jossa otteluja on kertynyt 23 pistekeskiarvolla 5,5. Lupaavan Korisliiga debyyttikauden jälkeen Pyrinnön fanit saavat syystäkin olla innoissaan, kun Hopkins pukee jatkossa Pyrinnön punaisen paidan päällensä.
Päävalmentaja Miikka Sopanen: ”Shawnilla on erinomaiset työkalut koriksen pelaamiseen sekä halu tulla virtuoosiksi niiden käyttämisessä. Nämä ominaisuudet yhdistettynä positiiviseen persoonaan tekivät hänestä meidän tämän kesän kärkirekrymme. Olen enemmän kuin tyytyväinen Shawnin seura valinnasta. Tervetuloa Tampereen Pyrintöön Shawn!”
Perheensä ensimmäinen Pyrinnön pelaaja Shawn ei kuitenkaan ole. Isä Garcia Hopkins edusti Pyrintöä viiden kauden ajan vuosina 1982-87. Shawn Hopkinsia voidaankin tituleerata huoletta toisen polven pyrintöläiseksi.
”En näe värejä. Pyrintö on silmissäni korisliigajoukkue, eikä ”paikallisvastustaja”. Pelaajilla on tapana etsiä uusia mahdollisuuksia ja joskus joukkueen vaihto voi olla edessä. Odotan innolla, että pääsen laittamaan punaista päälle ja nauttimaan Pyynikin tunnelmasta!”, Hopkins toteaa seuran vaihdoksesta.
Pyrinnön pelaajasopimukset: Shawn Hopkins, David Gonzalvez, Osku Heinonen, Lassi Kilpinen, Justus Kilpinen, Panu Peltokangas ja Valtteri Leppänen. Joukkuetta valmentaa Miikka Sopanen.
Kuvat: Vera Suihko, Joonas Caven