SIIPIPELISTÄ PERINTEISESTI VOITTO: KOUVOT NURIN!
22.1.2022 | Otteluraportit, Uutiset
Pyrintö haki lauantaina Kouvolasta kauden kovimman vierasvoiton, kun sarjakakkonen Kouvot kaatui viime minuuttien rynnistyksellä 95-103 (46-47). Keskiviikon tapaan Pyrintö onnistui jälleen laajalla rintamalla, vaikka ottelun hahmo oli epäilemättä Ike Smith 34 pisteellään.
Joskus 2000-luvun ensimmäisiltä vuosilta asti Pyrinnössä on ollut käytäntö, että kolmen peräkkäisen voiton jälkeen seura tarjoaa edustusjoukkueelle yhteisen siipiaterian. Käytäntö alkoi, kun liikuntaneuvos Jarmo Hakanen oivalsi, että joukkue ansaitsee jonkun kepeämielisen lisäkannustimen. Sen jälkeen Pyrintö ei ole kovin montaa ”siipipeliä” hävinnytkään.
Ei tänäänkään.
1.neljännes
Kouvot aloitti odotetusti isolla viisikolla ja pelasi määrätietoisesti sisään raamikkaalle Hannes Pöllälle. Kouvot käytti tilaa hyvin ja Pyrintö joutui auttamaan usein todella kaukaa.
Pyrintö sai kuitenkin häirittyä hyvällä käsien käytöllä syöttöjä niin paljon ettei Kouvot saanut ilmaisia rytmiheittoja eikä siis saanut revittyä eroakaan. Peli eteni hyvin tasaisena alusta alkaen.
Ensimmäisten vaihtojen myötä Kouvot siirtyi odotetusti pieneen viisikkoon, jossa ei ole sisäpelaajaa ollenkaan, joten nyt joukkueet olivat ominaisuuksiltaan varsin samankaltaisia.
Pyrinnöltä kentälle tulivat edellisen ottelun tasonnostosta vastanneet Ike Smith ja Lassi Kilpinen.
Jakson puolivälissä peli oli yllättävän pienipisteisesti tasan 7-7. Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen otti aikalisän.
Pyrintö puolusti fiksusti, se otti Kouvojen pikkuviisikolta lähes kaikki helpot ajot ja leikkaukset pois, mutta vasta Panu Peltokankaan tyylikäs hand-off harhautus ja siitä heittämä kolmonen käynnistivät Pyrinnön kirin. Parin voitetun puolustuksen ansiosta David Gonzalvez pääsi nopeaan vastaiskuun ja pelaamaan 1vs1 järjestäytymätöntä puolustusta vastaan. Heti seuraavassa pallonhallinnassa Ike Smith pääsi ”paitsioasemasta” donkkaamaan taukojohdoksi 16-20.
2.neljännes
Jos ensimmäinen neljännes oli yllättävän vähäkorinen, asia korjaantui toisella jaksolla.
Pelin luonne muuttui ja koreja syljettiin reippaaseen tahtiin, läheltä ja kaukaa.
Osku Heinonen oli jälleen erinomainen: lay-up, vaparit ja kolmonen nopeaan tahtiin, bonuksena koriin johtava syöttö josta Emanual Shepherd nosti nopean hyökkäyksen koriin. Kouvot aikalisälle jakson puolivälin lähestyessä, Pyrinnön siirtyessä johtoon 30-34.
Pyrinnön puolustuspeli on kehittynyt ja paikkapuolustus mielessä rekrytoidut pelaajat menestyvät hyvin myös tavanomaisemmassa puolustusmuodossa.
Hyökkäyskin toimi ja Osku Heinonen vei siirtymähyökkäyskolmosellaan Pyrinnön alustavalle karkumatkalle 36-43.
Vauhti oli kuitenkin kova, joten pakollisten vaihtojen myötä Pyrinnön momentum (hyvä vaihe)
katkesi, kun hyökkäyksestä loppui pallon liike. Toisessa päädyssä Kouvot pääsi syöttämällä ja ajamalla sisään, sai hyökkäyslevypalloja ja pääsi heittämään sen seurauksena myös pari helpompaa kolmostakin. Pyrintö kuitenkin pitkälle tauolle niukassa 46-47 johdossa.
Joka kodin Food Cornerissa, samalla kun uunista otettiin Nakki Hannun makkaroita, kummasteltiin tilastoa, sillä Kouvot ei saanut 20 minuutissa yhtään vapaaheittoa. Ei silti, ei niitä pyrinnölläkään ollut kuin 6 kpl. Sekin todisti saman mitä silmät näkivät, Pyrintö otti tehokkaasti kaiken tilan pois oman korin alla.
3.neljännes
Kouvot aloitti toisen puoliajan jälleen isolla viisikolla ja nyt pyrintöläiset olivatkin vaikeuksissa Pöllän dominoidessa korinalustoja. Kouvot yritti irtiottoa 57-52.
Emanual Shepherd oli selvästi terävämpänä kuin keskiviikkona ja hänen ansiostaan vierasjoukkue pysyi mukana, vaikka muuten Pyrinnön hyökkäys oli aikas sekaisin. Tuli huonoja valintoja ja hyvistä paikoistakaan ei saatu osumia.
Kouvot pääsi nyt korin alle, jos ei muuten, niin levypalloista, ja meinasi jo karata jakson puolivälissä, mutta Miikka Sopanen otti aikalisän tilanteessa 64-56
Pyrintö löysi toimivan viisikon. Puolustuksessa Pyrintö sai kaivattuja stoppeja ja hyökkäyspäässäkin oli taas säpinää. Osku Heinonen haki pari hyökkäyslevypalloa ja jakoi koriinjohtavia syöttöjä, Ike
Smith ajoi, donkkaili ja heitti kaukaa. Smith luki kenttää erinomaisesti, näki koska Kouvot ei pysty auttamaan ja voitti oman puolustajansa sitten kerta toisensa jälkeen.
Pyrintö nousi komeasti pelaamaan voitosta, viimeiselle tauolle 74-69.
4.neljännes
Tomas Pihlajamäki sai tehopiikin viimeisen jakson alkuun. Ensin hyvin luettu syötön katko, jonka jälkeen Amir Hinton joutui rikkomaan. Epäurheilijamaisesta virheestä seuranneet vapaaheitot Tomas heitti sisään ja sisäänheitosta David Gonzalvez tykitti kolmosen: Yhtäkkiä Pyrintö johdossa 73-77!
Kouvot ei lamaantunut ja johto vaihteli pallonhallinta kerrallaan. Lassi Kilpisen 8 metristä heittämällä kolmosella Pyrintö siirtyi jakson puolivälissä jälleen johtoon 85-87.
Jyri Lehtosen Kouvot siirtyi jälleen pieneen viisikkoon, mutta joutui silti ottamaan aikalisän kun Ike Smith voitti silti oman puolustajansa ylivoimaisesti.
Sitten osat vaihtuivat: Kouvot ajoi kahdesti helposti ohi ja peli oli taas tasan 90-90 ja nyt oli Sopasen vuoro ottaa aikalisä.
Devante Foster haki kaksi kovaa levypalloa ja pari minuuttia ennen loppua vei vapaaheittoviivalta Pyrinnön 93-97 johtoon. Ottelun hahmo oli kuitenkin Ike Smith joka teki viimeisen 3 min aikana peräti 8 pistettä (Kouvot yhteensä 5).
Oli hämmentävää kuinka äärimmäisen tiukka ja tasainen peli päättyy lopulta niin, että Pyrintö näytti jopa ylivoimaiselta. Vierasjoukkue vei viimeisen 3 minuuttia selkeästi 5-13.
Lopputulos Pyrinnölle 95-103!
Nostot:
Ike Smith oli kentän kuningas. Tilastorivi ansaitsee huomiota: 34 pistettä, heittoprosentit 69% (2p) ja 66% (3p), 10 levypalloa, vaparit 80%. Tämä kaikki 24 minuutissa!
Osku Heinonen (19/5/3 syöttöä) on vakuuttavan kovassa kunnossa.
Devante Foster (13/11) ja Emanual Shepherd (11/4/6 syöt.) pelasivat niinikään hyvän pelin.
David Gonzalvez (10/2/3 syöt.) ottaa ratkaisuja säästeliäästi, mutta viimeisteli tänäänkin erittäin tarkasti. Panu Peltokangas (3/2) on tuonut peluutukseen yhden tärkeän palasen lisää: Lapuan kasvatilla on riittävästi lihasmassaa puolustuksessa vastustajan puhtaita senttereitä vastaan ja silti hyvänä kaukoheittäjänä muodostaa hyökkäyspäässä uhan kaaren takana. Pyrinnön konseptille on tärkeää, ettei vastustaja voi huoletta auttaa kenestäkään.
Kouvoista tehokkaimpia olivat Amir Hinton (23/3) ja Makuach Maluach (21/6).
Henri Permanto (13/7/4 syöt.) pelasi kovan pelin. Hannes Pöllä (10/4) suoriutui haastavasta lähtökohdasta huolimatta hyvin. Itseasiassa miehellä oli Kouvojen paras +/- tilasto +12.
Yleensä yhden ottelun perusteella tästä tilastosta ei kannata tehdä johtopäätöksiä, mutta kertoo se tällä kertaa ainakin, ettei Pöllä ollut ainakaan mikään pujottelukeppi ottelussa. Eikä se totisesti siltä näyttänytkään.
Pyrinnön vieraskiertue jatkuu tiistaina 25.1.2022 klo 18.30 Helsingissä.
Seagulls-Pyrintö nähtävissä kuitenkin Ruutu+ kanavalla.
Ottelu pelataan ilman yleisöä, mutta se on nähtävissä Ruutu+ palvelussa.
Kuva Joonas Caven