SYYSRETKI JOENSUUHUN LAUANTAINA

16.10.2020 | Otteluennakko, Uutiset

Voitokkaasti Korisliigan käynnistänyt Pyrintö lähtee kokopäiväretkelle Joensuun Katajan vieraaksi.
Kataja hävisi avauskierroksella Kotkassa jatkoajan jälkeen 1 pisteellä, joten kotijoukkueelta on turha odottaa pienintäkään vieraskoreutta.

2000-luvun kestomenestyjä Kataja on uudistunut tälläkin kaudella. Juha Stenin lähdettyä isolle kirkolle, luonteva valinta uudeksi päävalmentajaksi oli hänen aisaparinsa Petri Virtanen. Säynätsalolaisesta, Lehtisaaren kuntotalon kasvatista on kasvanut joensuulaisen koriksen ikoni kunnioitettavan pelaajauran myötä. Pistooli-Pete on kenties merkittävin osa Katajan kasvutarinaa, joten ei tarvitse olla kummoinen ennustaja, kun veikkaa, että myös valmentaja-Virtasen johdolla Katajan menestys jatkuu.

Korisliigan ns. suuriin kuulunut Kataja on osallistunut vuosien ajan myös Euro-peleihin, välillä myös menestyen siellä. Alkavalla kaudella Kataja jättää kuitenkin kansainväliset pelit väliin, ymmärrettävästi.
Korisliigassa viime keväänä Kataja oli kauden keskeytyessä pari pykälää Pyrinnön takana, seitsemäntenä. Sen jälkeen joukkue on tapansa mukaan luonut nahkansa uudestaan.
Mielenkiintoisin uusi tulokas on Pyrinnön kasvatti Niko Mattila, joka tuo Katajaan erinomaisen puolustajan, kovan vasemman käden ajon sekä 40% kolmen pisteen heiton.
Nyt pelaavassa kokoonpanossa huomiota kerää luonnollisesti myös Susijengin takamies Jamar Wilson, joka on kansainvälisen tason pelimies ja pystyy nopeudella ja taidollaan luomaan etua joukkuekavereilleen, mutta ennen kaikkea viimeistelemään itse koviakin pistelukemia.
Huomion arvoinen pelaaja on myös nuori 2002-syntynyt Valtteri Mervola, joka on Katajan oma kasvatti. Ikäluokkansa kärkipelaaja esitti jo viime kaudella miehekkäitä otteita hassuttaen mm. Pyrintöä Pyynikillä.
Katajalla on tässä vaiheessa vain 3 amerikkalaisvahvistusta, sillä yhdelle jo maahan saapuneelle tuli saman tien koti-ikävä. Laituri Rashard Odomes (198) on pätevä korintekijä, joka keräsi Kotkassa 28 pisteen saldon. Korin alla viihtyvä Phil Fayne (201) operoi komeat 21 pist./9 levypalloa. Dantez Waltonin (12/2) pelaaminen on vielä perjantaina epävarmaa, joten haasteita päävalmentaja Petri Virtasella riittää sillä kotimaisista kärkipelaajista Aapeli Alanen ja Samuli Vanttaja ovat poissa myös lauantain pelistä.

Loukkaantumishuolet ovat haitanneet Katajaa myös syksyn harjoitusotteluissa. Ne sujuivat tuloksellisesti heikosti, sillä voitto irtosi ainoastaan 1-divisioonan JBA:sta. Siihen nähden esitys Korisliigan avauskierroksella Kotkassa keskiviikkona, oli kerrassaan erinomainen. Varsinkin ensimmäinen puoliaika, jolloin peli kulki ja jalat vielä liikkuivat toi 14 pisteen johdon ennen pitkää taukoa.
Huili ei kuitenkaan riittänyt, sillä toisella puoliajalla iski väsymys ja viimeisellä neljänneksellä KTP kiri tasoihin ja jatkoajalla pisteen voittoon.
Koko pelin pienellä rosterilla operoinut Kataja ei varmastikaan olisi kaivannut enää jatkoaikaa. Kataja pelasi ottelun käytännössä 7 pelaajalla ja peräti 5 pelaajalle kertyi yli 30 minuuttia ja näistä 3 pelaajalle 40 peliminuuttia.

Lauantain Pyrintö-pelin yksi kysymys siis ilman muuta on, painaako Kotkan reissu vielä jaloissa. Kokemattomamman joukkueen kohdalla voisi myös miettiä miten niukka tappio vaikuttaa pelihuumoriin. Katajassa on kuitenkin niin kovia pelaajia, ettei ole odotettavissa muuta kuin entistä ärsytetympi kotijoukkue, joka halua näyttää kotiyleisölle parastaan.

Pyrintö pääsee matkaan täydellä miehistöllään ja tavoitteena on varmasti hakea voitto juoksuttamalla Katajaa etu-, taka- ja keskikentällä täydet 40 min.  Kuinka paljon Kataja pystyy ja haluaa käyttää aikaa Pyrinnön pelitapaan valmistautumiseen? Miten Pyrintö onnistuu Katajan kovien yksilöiden vartioinnissa ja onnistuuko se poimimaan puolustuksessa ne avainpelaajat joiden heittoon täytyy pystyä vaikuttamaan? Todella mielenkiintoinen peli tulossa!

Pyrinnön päävalmentaja Miikka Sopanen:
Voitto kauden avauksessa antoi meille kivasti lisää itseluottamusta ja yhteishenkeä. Niitä testataankin lauantaina tosissaan, Joensuusta kun ei helppoja voittoja juuri haeta. Meidän tavoitteemme on petrata peliämme keskiviikkoisesta, sillä voitosta huolimatta parantamisen varaa jäi rutkasti. Kokoonpano: Gonzalves, Heinonen, Hopkins, Johnson, Kilpinen J., Kilpinen L., Lehtonen, Lewis, Peltokangas, Pihlajamäki, Skeens

Katajan päävalmentaja Petri Virtanen:
Keskiviikon avauksessa oli jo paljon hyviä elementtejä ja nämä pyritään ottamaan mukaan kotiavaukseen. Pyrintö aloitti kautensa erittäin energisellä esityksellä Kouvoja vastaan ja pelaa korkealla itseluottamuksella. Tätä pyritään horjuttamaan.Kokoonpano: Lommi, Mervola, Wilson, Kaltiainen, Saari, Nuolivirta, Mattila, Odomes, Fayne, Pihlajamäki, Walton (GTD 50%)

Kataja-Pyrintö
lauantaina 17.10. klo 18.30 Joensuun LähiTapiola Areenalla
Ottelu nähtävissä Ruutu kanavalla, kuten kaikki Korisliigan ottelut tällä kaudella

Pyrinnön seuraava kotiottelu keskiviikkona 21.10. klo 18.30 Pyynikin palloiluhallissa, jolloin vastustajana Ura Basket.
Huomioithan poikkeusjärjestelyt joista on lisää infoa Uutiset-osiossa. Liput kannattaa ostaa ennakkoon tiketti.fi/pyrinto tai Pyrinnön toimistolta, Pyhäjärvenkatu 5H, jotta varmistat pääsysi peliin.