TORSTAINA PELATAAN MITALISTA

13.4.2021 | Otteluennakko, Uutiset

Korisliigan runkosarjan ykkönen Seagulls ja kakkonen Pyrintö päättävät keväänsä torstai-iltana pronssipelissä Helsingissä. SM-tason mitali on #aina arvometallia ja Pyrintö lähtee sitä noutamaan tosissaan.

Tampereen Pyrinnöllä Korisliigasta (54. kausi) 3 kultamitalia, 5 hopeamitalia ja 1 pronssi. Seagulls on onnistunut nuoresta iästään (7. kausi Korisliigassa) huolimatta nousemaan mitaleille kahdesti. Seuran vitriinistä löytyy kaksi pronssimitalia.

Seagulls kokenut ja nimekäs

Seagulls oli tällä kaudella runkosarjassa suvereeni. Se voitti 20 peliä ja hävisi vain kahdesti. Nekin menivät työtapaturman, asennoitumisongelman piikkiin. Vierastappio silloin pahasti vajaamiehiselle Karhulle sekä runkosarjan viimeisen kierroksen jo merkityksettömän pelin häviö Vilppaalle ei horjuttanut asiantuntijoiden uskoa lokkiparveen. Puolivälierät menivät helsinkiläisittäin kai odotetusti, Kobrat nurin suoraan 4-0.
Välierissä Vilppaan uskottiin antavan kelpo vastuksen, mutta Seagullsin odotettiin silti marssivan ns. päätyyn asti. Heti ensimmäisestä ottelusta lähtien valkeni kuitenkin tosiasia, että helsinkiläisten samppanja tilaukset voi tältäkin keväältä perua. Vilpas oli parempi, niin paljon parempi, että se voitti ottelusarjan 4-2, vaikka joutui pelaamaan kolme viimeistä peliä ilman takamies Deondre Parksia.

Kesästä asti jatkuneet puheet Seagullsin ennakkosuosikin asemasta eivät pohjautuneet kuitenkaan tyhjään höpinään.  Joukkueen nimilista on vaikuttava. Vitospaikalla oman korin vahtina ja hyökkäysuhkana pelaavat Tuukka Kotti sekä pudotuspeleissä joukkueen parhaaksi pelaajaksi noussut sentteri Wayne Martin.
Laitahyökkääjän paikalta löytyy paitsi kokoa, myös tulivoimaa, sillä Shawn Huff, Timo Heinonen ja Antti Kanervo ovat kaikki liigan eliittiä. Porter Troupe täydentää laiturien rotaation.
Takamies Kendale McCullum oli runkosarjassa erinomainen, monen mielestä sarjan parhaita pelaajia.
Välierissä Vilpas sai syötyä miehen tehoja ja otteissa näkyi turhautumistakin.
Kesken kauden takakentän rotaatiota levittämään hankittu Corban Collins osoittautui hyväksi hankinnaksi, sillä juuri pelintekijän paikka oli ainoa rooli, johon Seagullsilla ei ollut asettaa kovaa kotimaista vaihtopelaajaa.

Joukkueella on myös osaava valmennus. Jussi Laakso on kaksinkertainen mestari Kauhajoelta ja Vesa Vertio meritoitunut aisapari.

Seagulls vienyt keskinäiset tällä kaudella

Pronssipelin joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kolmesti ja Seagulls on voittanut ne kaikki.

Ensimmäisessä kohtaamisessa lokakuussa Pyynikillä Pyrintö pelasi 25 minuuttia erinomaista koripalloa ja karkasi jopa 15 pisteen johtoon. Sitten Seagulls sai puolustettua Pyrinnön hyökkäyksen aseettomaksi, josta seurasi peräti 8 minuutin pisteetön jakso, josta tamperelaiset eivät enää ehtineet toipua.

Toisessa kohtaamisessa helmikuussa Töölön Kisahallissa Pyrintö oli erinomainen 1.ja 4. neljänneksellä, mutta 2. ja 3. jakso olivat liian selvästi Seagullsin. Tampereella käydyn ottelun tapaan ottelun ratkaisi, että Pyrinnöltä kesti liian kauan katkaista huono vaihe. Kun ajaa kiinni vastustajan 16 pisteen etumatkaa, joutuu yleensä ottamaan niin suuria riskejä, että ne kostautuvat jossain vaiheessa tai että aika loppuu kesken.

Joukkueet kohtasivat vielä kolmannen kerran, viikko edellisestä, Suomen Cupin finaalissa. Ottelu poikkesi edellisestä Helsingin vierailusta, sillä nyt Pyrintö pelasi joukkueena ehjän pelin. Seagulls ei saanut pitkiä pisteputkia vaan Pyrintö pysyi mukana koko pelin. Joskin välillä tamperelaiset joutuivat taistelemaan vain mukana roikkuakseen, mutta aina uudestaan se onnistui eikä ero venynyt yli 10 pisteen.  Pyrintö venyi Cup-finaalissa hienoon suoritukseen ja taisteli tasaisessa ottelussa voitosta aivan viime sekunneille asti. Hienossa ja viihdyttävässä koripallo-ottelussa heitettiin peräti 42 onnistunutta kolmen pisteen heittoa.

Asenne ratkaisee

Pyrinnölle tappio välierissä oli pettymys, mutta Seagullsille se oli epäilemättä järkytys.
Torstaina nähdään kumpi joukkue syttyy taistelemaan tosissaan pronssimitalista. Jos molemmat, ottelusta on odotettavissa jälleen korisspektaakkeli vailla vertaa.

Päävalmentaja Miikka Sopanen:
Upea kautemme on jo kalkkiviivoilla, ja haluamme päättää sen voitokkaasti. Niinpä lähdemme Seagullsin ja pronssimitaleiden kimppuun hyvällä mielellä, game planina ”Play hard, play smart, play together”.
Kokoonpano: Lewis, Pihlajamäki, Leppänen, Thomas, Kilpinen L, Heinonen, Hopkins, Gonzalvez, Lehtonen, Peltokangas, Skeens, Kilpinen J

 

Korisliigan pronssiottelu
Seagulls – Pyrintö
torstaina 15.4. klo 19.00  Töölön Kisahallissa Helsingissä
Ottelu on nähtävissä Ruutu+ kanavalla