VILPAS JYRÄSI KOVALLA HEITTOPELILLÄÄN VOITTOON

5.11.2020 | Otteluraportit, Uutiset

Uudistuneen Pyrinnön ensiesiintyminen Salossa Vilppaan vieraana ei mennyt kuten toivottiin. Kotijoukkue tylytti alusta alkaen ja numerot 112-74 (61-38) kertovat olennaisen.

1. neljännes

Ottelu lähti käyntiin molempien joukkueiden osalta tunnustellen. Epäröintiä, vähän varovaisuutta molemmissa päissä kenttää.
Vilpas pääsi kuitenkin nopeasti rytmiin ja löysi näennäisen helposti mitä hyökkäyspäässä tavoitella, kun se sai kulmasta jatkuvasti vapaita kolmosia. Kun heitot tulivat tilanteista, joihin oli taktisesti valmistauduttukin, tarkkuus oli tavallistakin parempi. Eroa alkoi syntyä heti alusta alkaen eikä Pyrintö pystynyt vastaamaan omassa hyökkäyspäässään.  Marcus Lewis joutui Myles Stephensin pihteihin eikä saanut aikaiseksi mitään.
Muutkin pyrintöläiset olivat empiviä ja hakivat syöttöä vasta jouduttuaan vaikeuksiin Vilppaan puolustuksen keskellä.
Shawn Hopkins heitti heti alkuun 3 kolmosta, joista yksi laudan kautta sisään. Ne eivät olleet huonoja heitonvalintoja, mutta kuvastivat ettei hyökkäyspelistä syntynyt muuta. Osku Heinonen pystyi luomaan muutaman heiton itselleen henkilökohtaisella taidolla. Joukkueena Pyrintö ei pystynyt auttamaan toinen toistaan parempiin korintekotilanteisiin.
6 minuutin pelin jälkeen, kun Mikko Koivisto oli tykittänyt 3. kolmosensa ja syöttänyt Juho Nenoselle, joka ampui oman vapaan heittonsa sisään, Miikka Sopanen käskytti Pyrinnön aikalisälle tilanteessa 20-9.
Lassi Kilpinen toi jälleen kentälle nopeutta ja taitoa. Lassi oli harvoja pyrintöläisiä jotka pystyivät voittamaan 1vs1 tilanteita. Lassin toisella kolmosella ero ensimmäiselle tauolle siirryttäessä oli siedettävä 29-21.

2. neljännes

Panu Peltokangas jatkoi toisella jaksolla kovaa virettään. Lapualaiskasvatti piti hetken Pyrintöä pelissä mukana. Hyökkäyslevypalosta tippaus koriin ja kohta perään kolmonen säkkiin, 34-26.
Vilpas sai kuitenkin jokaisesta hyökkäyksestä vapaan kolmosen. Pyrintö kokoontui toiselle aikalisälle, kun Vilpas oli heittänyt 8 onnistunutta kolmosta 12 min pelin jälkeen.

Pyrintö oli puolustuksessa jatkuvassa takaa-ajossa. Se ei missään vaiheessa saanut otetta Vilppaasta.
Kun moraali ja/tai itseluottamus hiipui, Vilpas pääsi helposti myös korin alle.
17 min pelin jälkeen Vilpas 61-26 johtoon Ladarien Griffinin donkilla.  Taukolukemiksi 61-38.

Vilpas heitti puoliaikaan mennessä peräti 13 kolmosta 56% tarkkuudella ja kakkoset 76% .
Siinäpä se.

3. ja 4. neljännes

Pyrintö yritti tulla toiselle puoliajalle energisesti, mutta ero vaan kasvoi Vilppaan hyväksi. Pyrintö ei enää kävellyt hyökkäykseen ja sai nopeamman pelitempon myötä joitain 1 vs 1 tilanteita, mutta kun puolustus oli verkkaista edelleen, tai kun Vilpas oli niin hyvä, oma pää soi jatkuvasti.
Kun suuntaa ei saatu käännettyä, oli selvää, ettei tänään pelata voitosta.

Yhteenveto:

Pyrinnöltä parhaiten onnistuivat Shawn Hopkins (13/1), Osku Heinonen (11/2) ja Lassi Kilpinen (8/3).
Vilppaan tilastokärjet olivat Mikko Koivisto (21/2) ja Myles Stephens (20/7).

 

Mikko Koivisto, Vilpas:
Hyvin upposi ja tänään tuli helpompia heittoja kuin yleensä. Oli tilaa ja aikaa heittää. Tänään osui seitsemän kolmosta ja oma ennätys taitaa olla kahdeksan. Piste-ennätys on ensimmäisestä liigapelistä, joten sen jälkeen on ollut pelkkää alamäkeä…

Shawn Hopkins, Pyrintö:
Onnittelut Vilppaalle voitosta. He löysivät hyvin paikat meidän paikkapuolustuksen väleistä. Vilppaalla on kovia heittäjiä, mutta me annettiin heitot aivan liian helposti. Se ei ollut meidän pelikirjassa. Vilpas oli valmiimpi ja sai meidät alussa shokkiin. Yritettiin alta riman puolustusta kompensoida ei niin hyväprosenttisilla heitoilla.

Miikka Sopanen, Pyrinnön päävalmentaja:
Vilpas oli tänään jumalattoman hyvä. He olivat valmiita, pelasivat hyvällä energialla ja hengellä ja onnistuivat aivan joka asiassa. Olen tosi pettynyt meidän yrityksen ja effortin määrään. Puolustettiin kädet alhaalla ja aika paljon jäi parantamisen varaa. Toivon, että tämä pelillinen murhenäytelmä kääntyy positiiviseksi jatkossa. 

Sami Toiviainen, Vilppaan päävalmentaja:
Olen enemmän tyytyväinen meidän puolustukseen. Stephensin ja Griffinin työ Gonzalvezia ja Lewista vastaan oli huikeaa ja he eivät päässeet yhtään mihinkään tänään. Hyökkäys oli aivan samannäköistä kuin eilisissä treeneissä, saatiin palloa sisään läheltä ja kaukaa. Hyökkäys toimi hyvin ja jätkät adaptoituivat hienosti erilaiseen vastustajaan.

Onneksi uusi näytön paikka on jo ensi lauantaina 7.11. klo 17.00, kun Pieti Poikola tuo uuden seuransa Lahti Basketballin Pyynikille.