VILPAS TIISTAINA PYYNIKILLE  

11.1.2021 | Otteluennakko, Uutiset

Pyrintö saa tiistaina vieraakseen odotettuja vieraita, kun Salon Vilpas saapuu Pyynikille kauden toiseen kohtaamiseen. Normaalisti Pyynikki olisi kärkipään ottelussa melko varmasti täynnä, mutta tällä kertaa ottelu joudutaan pelaamaan suljettujen ovien takana. Onneksi ottelu on nähtävissä Ruutu+ kanavalla.

Tiistain herkkupalassa kohtaavat sarjakakkonen Pyrintö (9 voittoa-2 tappiota) ja sarjakolmonen Salon Vilpas  (8 voittoa-4 tappiota). Pyrinnöllä on 5 ottelun voittoputki, Vilppaalla 4 peräkkäistä voittoa, joista viimeisin keskiviikkona Kauhajoen kohuottelusta, jossa se haki vierasvoiton vajaamiehisestä Karhusta. Pyrintö puolestaan voitti Lahdessa tiukan pelin jälkeen ja osoitti vireen olevan kohdallaan myös pitkän ottelutauon jälkeen.

Joukkueet kohtasivat marraskuun alussa Salossa. Siellä Pyrintö painui kauden toistaiseksi ainoaan täyspitkään sukellukseen eikä pää käynyt pinnalla oikeastaan kertaakaan. Pyrinnöllä ei ollut puolustuksessa virtaa ja vajaatehoilla Pyrinnön pelitapa kostautuu heti ja armotta. Vilpas löysi vapaat syötöt helpon näköisesti ja nopeita syöttöketjuja seurasi helppo heitto, jonka nimimiehet pistävät kyllä sisään. Vaikeudet puolustuksessa johtivat vaikeuksiin myös hyökkäyksessä ja haavoittivat lopulta koko pelimoraalia.
Mutta kuten tiedetään, Pyrintö nousi tuosta tappiosta pystypäin ja on pelannut sen jälkeen erinomaista koripalloa.

Vilpas hävisi samaisen pelin jälkeen ensin Karhulle kotonaan ja heti perään BC Nokialle vieraissa, mutta on sittemmin voittanut siis 4 viimeistä peliään. Vilpas on kuulunut jo useamman kauden Korisliigan ennakkosuosikkeihin ja tänäkin vuonna se on vähintään kärkihaastajia Helsinki Seagullsille.

Sami Toiviaisen valmentama Vikings-ryhmä on taistellut tälläkin kaudella loukkaantumisten kanssa.
Keskiviikkona tuli uusia ikäviä uutisia, kun takamies Perttu Blomgren teloi polvensa ja on Salon Seudun Sanomien mukaan sivussa mahdollisesti koko loppukauden. Salossa odotellaan siis entistä enemmän, koska Teemu Rannikko palaa joukkueen takakentälle. Vilppaasta löytyy kuitenkin leveyttä myös tälle tontille, sillä Aatu Kivimäen lisäksi uusi jenkkivahvistus Deondre Parks jr on osoittautunut pelimieheksi.

Pyrinnön kannalta mielenkiintoisin haaste on konkarisentteri Jeremiah Wood. Mies on erittäin vaarallinen viimeistelijä korin alla, mutta hän on ennen kaikkea erinomainen syöttäjä. Woodilla ei ole kaukoheittouhkaa, mutta tuskin hän paljon 3 metriä kauemmaksi korista poistuukaan.
Toinen ydinkysymys on, miten Pyrintö onnistuu peittämään syöttöjä kulmiin, sillä Vilppaalla on niin kovia heittäjiä, että vapaita kulmaheittoja ei voida enää antaa kuten Salossa. Ensimmäisen kohtaamisen jälkeen päävalmentaja Miikka Sopanen peräänkuulutti käsien käyttöä ja puolustuksen aktiivisuutta, varmasti juuri tästä syystä. Tuossa pelissä Susijengin pääheittäjä Mikko Koivisto pussitti kolmosensa 7/9 ja Vilpas yhteensä 16/36.
Myles Stephens oli viimeksi kolmas hankala pelaaja Pyrinnölle. Woodin oman hyökkäysuhan ja ulos kaarelle syötön lisäksi juuri oikea-aikainen Stephens loi korin alle leikkauksillaan toisen syöttösuunnan uhan.
Samoin Juho Nenonen pystyy luomaan monipuolisesti uhan yhtä hyvin kaaren takana kuin isokokoisena pelaajana myös korin alla. Nenosen nuorempi painos Riku Laine on myös tehnyt paluun kentille syksyn loukkaantumisen jälkeen.

Pyrintö lähtee otteluun entistä vahvempana. Paljon puhuttu puolustus kehittyy ja saa kauden edetessä uusia variaatioita, joiden ansiosta ennalta-arvaamattomuus vaan kasvaa kevään mittaan. Vaikka Pyrinnön hyökkäyksessä pallollisen pelaajan etu luodaan usein jo nopeassa siirtymisessä, myös 5 vs 5 pelaamiseen on tuotu uutta, entistä enemmän liikettä ja uhkaa myös pallottomana, jonka vuoksi apupuolustus ei olekaan enää niin helppoa kuin vielä alkusyksystä. Edes kärkijoukkueille.

Seuraa ainakin näitä:
* Onnistuuko Myles Stephens puolustamaan Marcus Lewisia 1 vs 1 vai joutuuko Vilpas auttamaan?
Ja jos auttaa, niin miten se apupuolustuksen järjestää?
* Saako Pyrintö peitettyä syötöt Jeremiah Woodille korin alle?
* Miten Pyrintö onnistuu hidastamaan syöttöketjuja ja peittämään helpot syötöt Mikko Koivistolle?
* Pyrinnön Shaquille Thomas tuo ensimmäisen pelin perusteella mukavasti lisää korintekouhkaa. Miten Vilpas puolustaa, kun Pyrinnöllä kaikki osaavat heittää hyvin?

Pyrinnön päävalmentaja Miikka Sopanen:
Vuoden eka kotipeli on myös siipipeli, eli nälkää luulisi löytyvän. Vastassa aina paha Vilpas, eli helpolla emme pääse herkuttelemaan. Yleisöä ei paikalle vielä päästetä, mutta onneksi kamppailun voi katsoa myös Ruudusta. Kokoonpano: Gonzalves, Heinonen, Hopkins, Kilpinen L, Leppänen, Lewis, Peltokangas, Pihlajamäki, Skeens, Thomas

Vilpas-Pyrintö
tiistaina 12.1. klo 18.30 Pyynikin palloiluhallissa.
Ottelu nähtävissä Ruutu+ kanavalla, kuten kaikki Korisliigan ottelut tällä kaudella

 

Kuvat: Vera Suihko, Joonas Caven